Podcast sydänrukouksesta avaa polkuja kristilliseen mystiikkaan
Kaksi pappia Anni Pesonen ja Ari Kokkonen pohtivat meditaatiota, rukousta ja mystiikkaa uudessa podcastissa Kirkosta metsään – mystiikkaa etsimässä. Millainen on kahden papin matka sanattomaan sydänrukoukseen? Miten sydänrukous toimii kristillisen mystiikan harjoitusmetodina?
Podcastin ensimmäisen juuri julkaistun jakson teema on Sydänrukous – uusvanha mystinen harjoitus. Podcast on kuultavissa Spreakerissa, SoundCloudissa ja Spotifyssä. Podcastia voi kuunnella myös osoitteessa turunseurakunnat.fi/podcastit.
Sydänrukouksen kuuluisin opettaja oli trappistimunkki Thomas Keating (1923–2018). Keatingin tunnetuin kirja, Avoin mieli ja sydän, on nyt käännetty suomeksi. Suomennoksen on tehnyt Anni Pesonen ja sen julkaisee Hiljaisuuden ystävät ry maaliskuun lopussa. Podcastissa kuullaan myös otteita suomennoksesta.
Sydänrukous (centering prayer) on sanatonta rukousta. Amerikkalaiset trappistimunkit kehittivät sydänrukouksen 1970-luvulla menetelmäksi, jolla kristinuskon vanhaa mystistä rukousperinnettä voi välittää nykyajan ihmisille. Sydänrukouksessa harhailevista ajatuksista luovutaan kerta kerran jälkeen, jolloin mieli lepää aina hetken hiljaisuudessa. Ajatuksista luopuminen tehdään palaamalla itse valittuun rukoussanaan. Sydänrukoukseen kuuluu luottamus siihen, että Jumala toimii ihmisessä, kun ihminen vain sallii sen.
Sydänrukous on siis myös hengellinen harjoituspolku. Se tähtää jatkuvaan tietoisuuteen Jumalan läsnäolosta ja yhä syvempään antautumiseen Jumalalle.
Podcastin keskustelijat Ari Kokkonen toimii seurakuntapappina Kittilässä ja Anni Pesonen hengellisen ohjauksen pappina Turussa.
Podcastin parin kymmenen minuutin mittaisia jaksoja julkaistaan noin kahden viikon välein. Seuraava podcast Sydänrukous – intiimi suhde Jumalaan julkaistaan 7. maaliskuuta ja Sydänrukous – tie transformaatioon 21. maaliskuuta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)