Lomakorvauksen jaksotus otettiin käyttöön

Hallituksen työttömyysturvan muutospakettiin kuuluva lomakorvauksen jaksotus otettiin käyttöön tammikuussa. Pääsääntöisesti lomakorvaus maksetaan pitämättömistä lomista yli kaksi viikkoa kestäneen työsuhteen päättyessä. Jos kaikki lomat on pidetty työsuhteen aikana, ei lomakorvausta jää maksettavaksi, eikä jaksotettavaksi. Lomakorvaus ei ole vakiintunutta palkkatuloa eikä sitä näin ollen oteta huomioon päivärahan määrää laskettaessa.

Lomakorvauksen yhteydessä jaksottamisella tarkoitetaan sitä, että kassa laskee, kuinka monen lomapäivän palkkaa lomakorvaus työsuhteen päättyessä vastaa ja tältä ajalta ei makseta ansiopäivärahaa. Käytännössä jaksotus siis siirtää ansiopäivärahaoikeuden alkamista.

– Yhden kuukauden pitämätön loma tarkoittaa sitä, että ansiopäivärahan maksaminen siirtyy työttömyyden alussa noin yhdellä kuukaudella, kertoo Avoimen työttömyyskassan etuuspäällikkö Kaisa Tikka tiedotteessa.

Jos jää työttömäksi ja saa lomakorvauksen yhden kuukauden pitämättömistä lomista, maksettu lomakorvaus siirtää ansiopäivärahan alkamista yhdellä kuukaudella. Lomakorvauksen jaksotuksen jälkeen alkaa seitsemän päivän omavastuuaika. Vasta omavastuuajan jälkeen alkaa ansiopäivärahan maksaminen.

– Yhden kuukauden lomakorvauksen jaksotus tarkoittaa siis 3 000 euron kuukausipalkalla noin 1 739 euroa, jota ei voida hakijalle jaksotuksen ajalta maksaa, tarkentaa Tikka.

Jaksotus koskee kokoaikaisia, yli kaksi viikkoa kestäneitä työsuhteita, jotka ovat päättyneet. Osa-aikaisesta työsuhteesta maksettuja lomakorvauksia ei jaksoteta, vaan ne sovitellaan, kun päivärahaa maksetaan. Lomakorvausta ei jaksoteta lomautustilanteissa, koska silloin työsuhde ei pääty kokonaan.

– Työsuhteen päättyessä pitämättömät vuosilomat siirtävät siis ansiopäivärahaoikeuden alkua niin monella päivällä, kuinka monen lomapäivän keskimääräistä palkkaa maksettu lomakorvaus vastaa. Jaksotusaika kuluu maanantaista perjantaihin, viisi päivää viikossa, kertoo Tikka.

Lomakorvauksen jaksotus ja omavastuuaika eivät kulu yhtä aikaa. Omavastuuaika alkaa vasta mahdollisen lomakorvauksen jaksotuksen jälkeen. Omavastuuaika on seitsemän päivää. Omavastuuaika piteni tammikuun alusta viidestä päivästä seitsemään päivään.

­­­­­­– Monelle saattaa tulla yllätyksenä, että omavastuuaika alkaa vasta lomakorvauksen jaksotuksen jälkeen, kommentoi Tikka.

Vuoden alussa voimaan tullutta lakia sovelletaan vuosilomakorvaukseen, joka maksetaan 1.1.2024 tai sen jälkeen päättyneen työsuhteen perusteella.

Työttömyysetuuksiin liittyvästä lomakorvauksen jaksottamisesta luovuttiin vuoden 2013 alusta. Luopumisen taustalla oli 2011 työmarkkinajärjestöjen tekemä raamisopimus, jonka tavoitteena oli yksinkertaistaa työttömyysturvajärjestelmää. Lomakorvausten jaksotus lisäsi silloisen hallituksen mukaan etuuden hakemiseen liittyvien selvitysten määrää ja pidensi hakemusten käsittelyaikoja, joten siitä päätettiin luopua.

Lomakorvauksen jaksotuksen palauttaminen vuoden 2024 alusta on osa Petteri Orpon hallituksen tekemistä työttömyysturvan muutoksista.

– Maan hallitus perustelee lomakorvauksen jaksotuksen palauttamista ja muita työttömyysturvaan tehtäviä muutoksia ja leikkauksia sillä, että sosiaaliturvaa uudistetaan siten, että järjestelmä olisi yksinkertaisempi ja työhön kannustavampi. Lomakorvauksen jaksottamisen osalta nähdäkseni toteutuu kustannussäästö, mutta ei järjestelmän yksinkertaistamisen tavoite, toteaa Tikka.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Täyttä asiaa: En tunne riittävää luottamusta nykytakseja kohtaan

Mielestäni nykyinen promilleraja vesiliikenteessä pitää säilyttää eli yksi promille on ok.

Pk-yrityksillä positiivisimmat näkymät sitten Venäjän hyökkäyssodan alun

Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä, osoittaa tuore Pk-yritysbarometri.

Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet hieman viime keväästä, osoittaa tuore Pk-yritysbarometri. Yritysten odotukset ovat myös paremmat kuin vuosi sitten. Tähän ovat vaikuttaneet matalana pysynyt inflaatio ja korkojen lasku. Erityisesti rakennusalan yritysten hankala tilanne on barometrin mukaan vähitellen helpottamassa.

Turussa Suomen pienimmät asukaskohtaiset päästöt – liikenteen ja kulutuksen päästöissä eniten tehtävää

Turun alueen kokonaispäästöjä onnistuttiin viime vuonna vähentämään 69 prosenttia vuoden 1990 tasosta, kertoo Turun kaupungin uusin ilmastoraportti. Turun kaupunginhallitus käsittelee ilmastoraporttia kokouksessaan 15. syyskuuta ja valtuusto 22. syyskuuta.

A cappella -yhtyeet Flok ja ruotsalainen AORA konsertoivat Kårenilla

Kaksi palkittua pohjoismaista yhtyettä Flok (FIN) ja AORA (SWE) nousevat lavalle yhteiskonserteissaan Flok & AORA: New nordic voices Kårenilla 14. syyskuuta kello 18. Konsertissa kuullaan sekä yhtyeiden omia kappaleita, että konserttia varten sovitettuja yhteiskappaleita.

Paraisilla palaa metsää

Paraisilla palaa metsää Gästerbölen Finnvikenissä. Sammutustyöt ja palon rajaaminen on aloitettu.

Uusi tanssifestivaali Flama Salsa Festival tuo syyskuiseen Naantaliin Karibian rytmit

Uusi salsa- ja bachatatanssiin keskittyvä tanssifestivaali Flama Salsa Festival järjestetään ensimmäistä kertaa 19.–21. syyskuuta Naantalin kylpylässä. Kolmipäiväinen festivaali kokoaa yhteen tanssin harrastajat, huippuopettajat ja kansainväliset esiintyjät.

Polarisaatio ei hellitä – puolueet herättävät yhä vahvempia tunteita

Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.

Pitkävaikutteiset buprenorfiinipistokset yleistyvät korvaushoidossa

Opioidikorvaushoito on opioidiriippuvuuden hoitoa, johon kuuluu lääkehoito ja psykososiaalinen hoito. Se vähentää opioidiriippuvuutta sairastavien myrkytyskuolemia ja parantaa heidän terveyttään.

Vuoden suurin kirjailijakiertue saapuu Turkuun

Kirjailija Anna Soudakova jatkaa Turussa Suomen suurinta julkisin varoin toteutettua kirjailijakiertuetta. Soudakovaa pääsee kuulemaan Varissuon kirjastossa 23. syyskuuta kello 18 osana 100 kirjastoa – tuhansia kohtaamisia -kiertuetta.

Suomalaiset käyttävät omasta mielestään ajovaloja oikein

Osassa autoista takavalot eivät pala, jos valot ovat päiväajovaloasennossa.

Syksyn edetessä lisääntyvä pimeys vaatii kunnolliset ajovalot. Sumussa tai rankkasateella toista autoa voi olla hankala nähdä päivälläkin. 92 prosenttia suomalaisista sanoo osaavansa käyttää valoja oikein. Liikenneturvan saaman palautteen perusteella valojen käytössä on opeteltavaa.

Hyvinvointiopastaja helpottaa hyvinvointia edistävän toiminnan löytämistä

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) on avannut alueen asukkaille Hyvinvointiopastajan , joka tekee hyvinvointia edistävän toiminnan löytämisestä helppoa. Se on verkkosivusto, joka kokoaa yhteen hyvinvointialueen, kuntien, järjestöjen, yhdistysten ja seurakuntien laajaa hyvinvointitarjontaa. Hyvinvointiopastajan avulla kuka tahansa voi etsiä itselleen sopivaa tekemistä, yhdessäoloa, neuvontaa tai tukea läheltä.

Lähiruokakartta voitti Varsinais-Suomen lähiruokapalkinnon

Salon lähiruokakartan voittaman palkinnon otti vastaan pitkän linjan ruokaketjun kehittäjä Henna Kyyrä. Palkintoa ojentaa Johanna Mattila Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

Salon lähiruokakartta on voittanut Voimaa Varsinais-Suomen maaseudulta -lähiruokakilpailun. Palkinto jaettiin Lähiruokapäivän valtakunnallisissa avajaisissa Laitilan KasiTorilla lauantaina 6. syyskuuta.

Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta

Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta. Yli 35-vuotiaiden synnyttäjien osuus on kasvanut Suomessa 27,7 prosenttiin kaikista synnytyksistä vuonna 2024. Suuntauksella on merkittäviä yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä vaikutuksia.

Varsinais-Suomessa parannetaan linja-autopysäkkien yleisilmettä

ELY-keskus aloittaa linja-autopysäkkien parannus- ja muutostyöt Varsinais-Suomen alueella. Noin 20 pysäkkikatosta korvataan uusilla katoksilla, lisäksi huonokuntoisia katoksia poistetaan vähän käytetyiltä pysäkeiltä. Osa poistettavista katoksista on rikkoutunut ja osa katoksista ei kestä enää esimerkiksi myrskytuulia. Kokonaisuutena linja-autopysäkkien yleisilme kohenee, vaikka kaikissa kohteissa ei olekaan rahoitusta asentaa uutta katosta poistetun tilalle.

Varhalle asukasraati vaikuttamaan palveluiden kehittämiseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) kokoaa noin 30 henkilön asukasraadin parantamaan varsinaissuomalaisten äänen kuuluvuutta toimintansa kehittämisessä.

Turku järjestää yleisötilaisuuden sataman alueen kehittämisestä

Turun sataman alueen kaduilla on alkanut laaja uudistustyö, joka valmistuu vuonna 2028. Muutokset ulottuvat aina Pansiontielle saakka. Tavoitteena on rauhoittaa ja avata Turun linnan ympäristöä kaupunkilaisten käyttöön sekä selkeyttää satamaliikennettä.

Pk-yritysten näkymät vaisut Varsinais-Suomessa

Pk-yritysbarometrin syksyn tulokset osoittavat, että Varsinais-Suomen pk-yritysten suhdanneodotukset ovat varovaisempia kuin muualla Suomessa. Suhdannenäkymät, investointihalukkuus ja kannattavuusodotukset ovat alueella muuta maata heikompia.

Pop up -lajitteluasema palvelee Turun päivänä Tuomiokirkontorilla

Turun päivänä 21. syyskuuta 2025 Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Pop up -lajitteluasema ottaa vastaan maksutta tiettyjä kotitalouksien jätteitä Tuomiokirkontorilla.

Turun päivänä 21. syyskuuta Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) Pop up -lajitteluasema ottaa vastaan maksutta tiettyjä kotitalouksien jätteitä Tuomiokirkontorilla. Vanhalla Suurtorilla voi keskustella kaikesta jätehuoltoon ja lajitteluun liittyvästä LSJH:n ympäristökouluttajien kanssa.

Urheilu

Puukkokatsomo: Huipennus edessä

Axel Kouame.

Kotimaisen jalkapalloliigan huipennus, kuuden joukkueen mestaruussarja, käynnistyy lauantaina 13. syyskuuta. Interin osalta mestaruussarja alkaa Gnistanin vieraana. Ensimmäinen mestaruussarjan kotiottelu on edessä 23. syyskuuta, jolloin HJK vierailee Kupittaan nurmella.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.