Taitotärppi: Sähkönsäästö säästää rahaa ja luontoa

Sähkönkulutuspiikkien tasaaminen on järkevää sekä taloudellisesia että ekologisesti. Sähkönkulutuspiikkien tasaaminen on järkevää sekä taloudellisesia että ekologisesti. Kuva: Imageegami

Pakkasen kiristyessä sähköverkko on koetuksella. Öljylämmityksen puolesta puhuvan Lämmitysenergia Yhdistys ry:n toiminnanjohtaja Arto Hannula epäilee, pystyvätkö viime vuosina yleistyneet ilmalämpöpumput välttämättä edes tuottamaan riittävästi lämpöä kovilla pakkasilla. Hannulan mukaan hybridilämmitys, jossa öljylämmitys yhdistetään muihin lämmitysmuotoihin, tarjoaa joustavuutta ja huoltovarmuutta.

Vaikka fossiilisten polttoaineiden ympäristökuormitus on yleisessä tiedossa, monessa taloudessa turvaudutaan öljylämmitykseen myös silloin, kun sähkön hinta on huipussaan. Pörssisähkön hinta on tänä talvena käynyt jopa yli kahden euron per kilowattitunti.

Huomion kiinnittäminen sähkönkulutuspiikkien tasaamiseen olisi järkevää sekä taloudellisesta että ekologisesta näkökulmasta. Sähköyhtiö voi tarjota asiakkailleen sähkökuorman ohjauspalvelua, jonka avulla voidaan ajastaa lämmityslaitteita käynnistymään esimerkiksi aamuyöllä, jolloin pörssisähkö on usein edullisinta.

– Siten sähkölämmittäjä hallitsee omaa sähkönkulutustaan ja auttaa omalta osaltaan vähentämään ja hajauttamaan sähköverkon kulutuspiikkejä, kun laitteet eivät kytkeydy yhtäaikaisesti päälle. Tämä vähentää osaltaan tehopulan riskiä sähköverkossa, sanoo Carunan asiakkuuspäällikkö Tiia Selonen.

– Sähkökuorman ohjaus on myös ekoteko, sillä edullisimpien vuorokauden tuntien aikana sähköntuotannossa hyödynnetään enemmän uusiutuvia energiamuotoja, Selonen vinkkaa.

Motivan johtava asiantuntija Päivi Suur-Uski muistuttaa, että asuintilojen suosituslämpötila on +18–20 astetta. Muissa tiloissa lämpötilaa voi laskea alemmaskin, kunhan huolehditaan, etteivät vesijohdot tai patterit pääse jäätymään.

– Tulisijat kannattaa ottaa käyttöön ja vähentää niiden avulla sähkölämmityksen tarvetta. Lämpöhukkaa vähennetään myös vetämällä verhot ikkunoiden eteen ainakin öisin, toteaa Suur-Uski.

Maria Helstola

Vappuaaton tapahtumat vaikuttavat liikenteeseen keskustan alueella

Paavo Nurmen patsas lakitetaan aattona kello 19.19.30. Kuva on vuodelta 2018.

Vappuaaton tapahtumat vaikuttavat liikenteeseen keskustan alueella 30. huhtikuuta. Ylioppilaskunnan lippukulkue kulkee Yliopistonmäeltä Taidemuseonmäelle. Kulkue katkaisee liikenteen hetkellisesti Aninkaistenkadulla noin kello 16.45–17.30. Tämän jälkeen kulkue siirtyy Yliopistonkatua ja Kauppiaskatua pitkin Taidemuseonmäelle.

Haritun surmateko muuttui murhatutkinnaksi

Haritussa 3. maaliskuuta tapahtuneen epäillyn henkirikoksen esitutkinta on valmistumassa. Poliisi tutki asiaa aluksi tappona, mutta tutkinnan edetessä tutkintanimike muutettiin murhaksi.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Työkyvyttömyyseläkkeen joustomallin valmistelussa kiirehditty

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut sosiaali- ja terveysministeriölle lausunnon työkyvyttömyyseläkkeen ns. joustomallia koskevasta lakiesityksestä. Esityksen vaikutuksia on arvioitu pääsääntöisesti hyvin, mutta esityksen lausuntoaika oli lyhyt ja esitys annettiin eduskunnalle ilman, että neuvostolle annettiin mahdollisuus antaa lausuntonsa.

EVA: Yhä useampi katsoo Suomen menevän väärään suuntaan

Yli kaksi kolmesta suomalaisesta arvioi Suomen olevan menossa väärään suuntaan, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n kevään 2026 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Vappuna koetaan historiallinen hetki

Vasemmistoliitto ja SDp marssivat tänä vappuna Turussa yhdessä ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.

Tänä vappuna tapahtuu jotain, mitä on odotettu 79 vuotta. Viimeksi vuonna 1947 Turun työväki marssi yhtenäisenä rintamana. Vuoden 1950 katkerat erottamiset ja vuosikymmenten poliittiset riidat pitivät marssirivistöt erillään jopa sen jälkeen, kun ay-liike järjestötasolla jo eheytyi vuonna 2009.

Palkitut huippukokit vierailevat jälleen Naantalissa Snickarin Summer Chefs -viikoilla

Piero Silvani.

Kolmatta kertaa järjestettävät Snickari Summer Chefs -viikot ovat vakiinnuttaneet paikkansa osana Naantalin ruokakesää. Vanhankaupungin rannassa sijaitseva ravintola Snickari saa tulevana kesänä vieraakseen kaksi palkittua huippukokkia.

Suomessa nyt ennätykselliset viisi miljoonaa rahastojen osuudenomistajaa

Suomalaisten kiinnostus rahastosijoittamiseen jatkui alkuvuonna vahvana. Helmikuussa kotimaisten rahastojen osuudenomistajien määrä nousi ensi kertaa historiassa yli viiden miljoonan. Euroopan osakemarkkinat jatkavat rahastosijoittajien suosiossa.

Rakennuskannan ikääntyminen ja kasvava huoltovelka näkyy yhä kalliimpina vahinkoina

Putkiremontti aiheuttaa monenlaista asumishaittaa taloyhtiössä, mutta se on jossain vaiheessa väistämätön.

Suomen rakennuskannan ikääntyminen näkyy yhä selvemmin myös vakuutusyhtiöiden arjessa. Yli 60 prosenttia rakennuksista on rakennettu ennen vuotta 1990, ja monissa kohteissa talotekniikka on saavuttamassa monilta osin teknisen käyttöikänsä rajan. Kehitys heijastuu kasvavina vahinkomäärinä, suurempina korvaussummina ja yhä useammin myös asiakkaiden yllätyksenä korvaustilanteissa.

Kylmä ja kuiva kevät jarruttaa kasvukauden käynnistymistä Varsinais-Suomessa

Kasvukausi on käynnistynyt Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa varhaisen kevään merkeissä, mutta alku ei ole ollut erityisen vauhdikas. Lumi suli aikaisin ja pellot paljastuivat nopeasti, mutta syvällä oleva routa, pakkasyöt ja sateiden puute ovat hidastaneet kasvukauden käynnistymistä ja kevättöiden etenemistä.

Yli puolet varsinaissuomalaisista yrityksistä kokee Iranin sotatilanteen heikentävän kilpailukykyään

YKauppakamareiden huhtikuussa teettämästä kyselystä selviää, että 57 prosenttia vastaajista kokee yrityksensä kilpailukyvyn heikentyneen jonkin verran tai paljon Iranin sotatilanteen aiheuttaman logistiikkakustannusten nousun seurauksena. Varsinaissuomalaisista yrityksistäkin näin toteaa hieman yli puolet vastanneista (50,8 %). Erittäin paljon tai paljon haittaa tilanne on aiheuttanut kuitenkin vain noin 12 prosentille seudun vastaajayrityksistä.

Perhetilanne selittää taloudellista epävarmuutta jopa työttömyyttä enemmän

Talouden tyyppi erottaa suomalaisia vahvasti. Perhekunnan muoto selittää taloudellisen epävarmuuden kokemusta jopa enemmän kuin työttömyys tai työssä olo. Etenkin yksinhuoltajat ja yksin asuvat ovat muita haavoittuvammassa asemassa. Tieto selvisi YTK:n laajasta kyselytutkimuksesta, johon vastasi yli 13 500 YTK:n työikäistä jäsentä.

Kaskia-hyvinvointikorttelin peruskivi muurattiin

Havainnekuva hyvinvointikorttelista.

Kaskia-hyvinvointikorttelin peruskivi muurattiin keskiviikkona Kaskenmäellä. Tavoitteena on vahvistaa yhteisöllisyyttä ja vastata erityisesti ikääntyneiden kasvavaan asumis- ja palvelutarpeeseen. Peruskiveen muurattiin aikakapseli, joka sisältää hanketta ja nykyaikaa kuvastavaa aineistoa.

Maatalouden kannattavuus pysyi heikkona viime vuonna

Luonnonvarakeskuksen päivittämän ennusteen perusteella suomalaisen maatalouden kannattavuus jäi heikoksi myös viime vuonna. Päivitetyn ennusteen mukaan vuodet 2023–25 ovat kannattavuudeltaan koko 2000-luvun heikoimmat. Maatilayritykset tuottivat viime vuonna keskimäärin vain 25 prosenttia tavoitteena olleesta yrittäjätulosta. Parhaiten tuotantosuunnista menestyivät maidon- ja naudanlihantuotanto sekä puutarhatalous.

Romuvenekeräyksen ilmoittautuminen avattu

Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry järjestävät kahdeksatta kertaa romuveneiden keräyksen Saaristomerellä.

Lounais-Suomen Jätehuolto ja Pidä Saaristo Siistinä ry järjestävät kahdeksatta kertaa romuveneiden keräyksen Saaristomerellä. Käytöstä poistetut veneet noudetaan loppukesän ja syksyn aikana saarikohteista, joista niitä ei ole mahdollista kuljettaa pois maanteitse. Ilmoittautuminen keräykseen on nyt avoinna.

Lidl laajentaa myymälöiden aukioloaikoja, ovet auki jo kello 7

Toukokuun 4. päivästä alkaen kaikki Lidlin myymälät kautta Suomen avaavat ovensa arkisin jo seitsemältä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Suurin osa myymälöistä avaa myös lauantaisin ovensa jo seitsemältä. Myös iltojen aukioloja on pidennetty, ja suurin osa sulkee ovensa kymmeneltä.

Finfringe käynnistyy äitienpäivänä

Finfringe sähköistää Turun kahdeksatta kertaa 10.–16. toukokuuta – laajempana ja kansainvälisempänä kuin koskaan. 26 esityksen ja runsaan ilmaisohjelman kokonaisuus ottaa haltuunsa 15 näyttämöä. Ohjelmistoon mahtuu teoksia 12 maasta, viidellä kielellä sekä sanattomasti. Taiteen vapaan kentän tuoreet virtaukset tuovat Turkuun sirkusta, tanssia, oopperaa, musiikkiesityksiä, teatteria, fyysistä teatteria, klovneriaa, performanssia, improvisaatiota, stand upia, tarinankerrontaa ja luentoja.

Syytteeseen asetetun seurakunnan työntekijän virasta pidättäminen jatkuu toistaiseksi

Tuomiokapituli on päättänyt jatkaa viime viikolla syytteeseen asetetun arkkihiippakuntaan kuuluvan seurakunnan työntekijän pidättämistä sekä seurakunnan viranhoidosta että pappisvirasta toistaiseksi.

Tekova toteuttaa Meriman uudet toimitilat telakan läheisyyteen

Tekova rakentaa Meriman uudet toimitilat Blue Industry Parkin alueelle Turun telakan läheisyyteen.

Tekova toteuttaa Merima Oy:lle noin 4 000 neliömetrin logistiikka- ja toimistotilat Blue Industry Parkin alueelle Turun telakan läheisyyteen.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Interin hallinta riitti vain tasapeliin

Loic Essomba.

Inter kohtasi Veikkausliigan kärkikamppailussa HJK:n mutta peli ei noussut klassikoksi. Inter meni johtoon mutta Klubi kuittasi samantien tasoituksella taukotulokseksi 1–1. Se jäi myös lopputulokseksi, vaikka Inter hallitsi pelitilanteita selvästi toisella puoliajalla.

Oliver Lauridsen jatkaa Turun Palloseurassa ensi kaudella

Oliver Lauridsen.

Turun Palloseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Oliver Lauridsenin , 37, kanssa. Tanskalaispuolustaja jatkaa TPS:ssä tulevalla kaudella, joka on hänelle jo neljäs mustavalkoisessa paidassa.

Benjamin Sylvestersson ajoi voittoon Saksan ADAC GT4 -sarjan avauskilpailussa

Benjamin Sylvestersson.

Paraisilta kotoisin oleva Benjamin Sylvestersson aloitti ajoparinsa kanssa vakuuttavasti kautensa ajamalla voittoon Itävallan Red Bull Ringin ensimmäisessä kilpailulähdössä. Avausviikonlopun kruunasi toisen kilpailulähdön toinen sija. Kilpailujen nopeimmat kierrosajat kirjattiin Sylvesterssonille sunnuntaina ja ajopari Gabriele Pianalle lauantaina.

Mustafe Muuse haaveilee useammasta matkasta Birminghamin EM-kisoissa

Mustafe Muuse tähtää alkavaan yleisurheilukesään kovin tavoittein.

Kestävyysjuoksija Mustafe Muusen talvi on kulkenut tulosten valossa kovaa. Helmikuussa Muuse rikkoi lyhyen ratojen 5 000 metrin Suomen ennätyksen Bostonissa. Tammikuussa Muuse juoksi Valenciassa maantiekympin Suomen ennätyksen. Valenciassa juostu aika rikkoi myös Birminghamin EM-kisojen tulosrajan.

FBC Turku löysi uuden päävalmentajan tutusta suunnasta

Miesten F-liigasta pudonnut FBC Turku rakentaa uutta alkua. Ensi kaudeksi vaihtuu sarjataso, päävalmentaja, osa joukkueesta ja lisäksi Antti Vääri ei ole joukkueen managerina.

Turkulaisessa salibandyssa liikahti yksi mannerlaatta maaliskuun lopussa, kun FBC Turun historian alusta asti vahvana taustatekijänä ollut Antti Vääri jättävänsä pestinsä FBC Turun managerina.

Otteluanalyysi: Inter ampui 25 kertaa mutta sai pallon maaliin vain kerran

Jussi Niska.

Kun jalkapallo-ottelun laukaustilasto näyttää lukemia 25–2, ei luulisi, että peli on erityisen tiukka. Eikä se ollutkaan, mutta Interiltä kesti silti 77 minuuttia ennen kuin se sai pallon maaliin asti. Laitapakki Jussi Niska keskitti vasemmalta ja Alie Conteh puski pallon maaliin. Se riitti kolmeen pisteeseen.