Paluu kevyempään arkeen onnistuu kanapullilla
Tammikuussa moni haluaa keventää ruokavaliotaan juhlakauden herkutteluiden jälkeen. Proteiinipitoinen ruoka pitää kylläisenä pitkään, ja kun siihen lisätään vielä kuitupitoisia kasviksia, on terveellisyys kohdillaan.
Kanan jauheliha on vähärasvainen ja hyvä proteiininlähde. Ravitsemuksellisesti broilerissa on se etu, että siinä on hyvälaatuista rasvaa. Broilerituotteissa on myös keskimäärin vähemmän rasvaa kuin muissa jauhelihatuotteissa. Ravitsemussuositusten mukaan siipikarjalla ja kalalla olisi hyvä korvata punaista lihaa ruoanlaitossa.
Etenkin lapsiperheiden arkiruokaan broilerin jauhelihasta voi saada kaivattua vaihtelua. Jauheliharuokaa lapsiperheissä ylipäätään tehdään paljon ja yksi tapa keventää ruokaa ja parantaa rasvan laatua on se, että tehdään osa jauheliharuoista broilerin jauhelihasta.
Terveellisemmät kanapullat valmistuvat muutamasta ainesosasta uunissa, ilman ylimääräistä paistinrasvaa. Tarvitset kanan jauhelihaa, sipulia, kevätsipulia, tuoretta persiljaa, paprikaa ja mausteita. Pieneksi pilkottuna näihin kanapulliin uppoaa oman maun mukaan muitakin kasviksia kuin paprikaa; vaikkapa kesäkurpitsaa, parsakaalia tai kukkakaalia. Myös mausteita voi vaihdella oman maun mukaan ja kokeilla esimerkiksi taco-maustetta lihan joukkoon.
Kaikki ainekset pilkotaan jauhelihan joukkoon, sekoitetaan käsin taikinaksi ja muotoillaan pulliksi leivinpaperin päälle. Kanapullia paistetaan uunissa parisenkymmentä minuuttia ja tarkistetaan vielä kypsyys. Pullien tulee olla sisältäkin kypsiä.
Kasvispitoiset kanapullat
900 g kanan jauhelihaa
4 kevätsipulia tai keltasipuli
puolikas punasipuli
nippu tuoretta persiljaa
1 punainen paprika tai muita kasviksia
1 tl suolaa
1 tl valkosipulijauhetta
Kuori ja pilko sipulit. Hienonna persilja ja pilko paprika. Laita kaikki ainekset jauhelihan kera isoon kulhoon ja sekoita käsin taikinaksi.
Lämmitä uuni 190 asteeseen. Pyörittele taikinasta kanapullia ja asettele pellille leivinpaperin päälle. Paista uunissa 20-25 minuuttia, tai kunnes kanapullat ovat kullanruskeita ja kokonaan kypsyneitä.
Henriikka Fingerborg