Pihlajaniemen uuden asuinalueen rakentaminen hyvässä vauhdissa

Pihlajaniemen katukartta. Pihlajaniemen katukartta. Kuva: Turun kaupunki

Pihlajaniemeen, Hirvensalon puistotien varteen on ensivaiheessa nousemassa 3 500 asukkaalle suunniteltu uusi asuinalue. Katujen rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa ja asuintalojen rakentaminen voi alkaa ensi vuonna.

Pihlajaniemi sijoittuu Hirvensalon puistotien ja Vähä-Heikkiläntien muodostamaan kulmaan. Naapurialueita ovat Korppoolaismäki, Uittamo ja Puistomäki. Alueesta rakennetaan ensin pohjoinen osa.

Pihlajaniemestä on tulossa luonnonläheinen, helposti saavutettava ja merellinen kaupunginosa. Alueella on vehreitä umpikortteleita, joista suurin osa tulee suuren Katanpään hulevesipuiston reunalle. Puistoja Pihlajaniemeen tulee kaikkiaan noin 2,4 hehtaaria.

Pihlajaniemen rakentuminen näkyy nyt jo katuina. Tällä hetkellä katujen pohjat ovat näkyvissä Rykmentintien läheisyydessä. Kaduille tehdään ensin väliaikainen pinta ja ne viimeistellään myöhemmin talojen valmistuttua, jotta talonrakennustöissä ei rikottaisi katua.

Uuden rakentamisen lisäksi saneerataan jo olemassa olevia katuosuuksia. Rykmentintiellä on parhaillaan käynnissä vesihuollon saneeraus ja katutyöt. Tavoitteena on saada katuosuus valmiiksi syksyn aikana. Myös uudella Lippueenkadulla rakennetaan vesihuoltoa. Lisäksi alueella vahvistetaan maaperää.

– Seuraavaksi käynnistyy Vesihiidenkujan, Viirikönkujan ja Vetehisenkujan vesihuollon ja katujen rakentaminen, kertoo infran aluerakennuttamispäällikkö Terhi Jokiniemi Turun kaupungilta tiedotteessa.

Alueelle tulee yli kolme kilometriä uutta katua ja kävely- ja pyöräteitä. Suunnittelussa on huomioitu erityisesti pyöräilyn ja jalankulun turvallisuus, miellyttävyys ja toimivuus.

Urakka etenee ensi vuoden aikana Laivueenkadun, Pihlajaniemen aukion, Esikunnankadun, Koululaivankujan, Korvetinkujan, Lippulaivankujan alueelle. Lisäksi saneerataan osa Vähäheikkiläntietä ja Hirvensalon puistotietä. Tavoitteena on, että urakka valmistuisi näiden katujen osalta marraskuuhun 2026 mennessä.

Myös Pohjoista ja Eteläistä kanavarantaa päästään rakentamaan ensi vuonna. Katanpäänpuiston läpi kulkeva hulevesiuoma on käännetty alueen vahvuudeksi muodostamalla lammista ja purosta vihreä vyöhyke, joka rauhoitetaan autoliikenteeltä. Jatkossa hulevedet kulkevat alueen keskiosaan rakentuvan kanavan ja hulevesipuiston lävitse.

Pihlajaniemen kaava-alueen lävitse kulkevat laajalta alueelta kerätyt hulevedet, jotka päätyvät lopulta Pitkäsalmeen. Kupittaalta ja Vasaramäestä saakka tulevat hulevedet ovat ennen kulkeneet alueen lävitse pääosin avo-ojaa pitkin.

Pihlajaniemestä voi kasvaa jopa 7 000 asukkaan asuinalue. Parhaillaan rakenteilla olevalle kaava-alueelle sijoittuu kaupallisten palveluiden keskus sekä liiketiloja.

Pihlajaniemeä on kehitetty erityisesti lapsiperheille sopivaksi asuntoalueeksi. Alueelle saadaan uusi päiväkoti Rykmentintien ja Koululaivankujan väliselle tontille. Katanpäänpuistoon tulee suuri ja monipuolinen laivateemainen leikkipaikka.

Päiväkoti rakennetaan osana Turun kaupungin elinkaarimallilla toteutettavien päiväkotien hanketta. Kaupunginvaltuusto siunasi seitsemän uuden päiväkodin hankinnan keväällä 2025. Päiväkodin valmistumisen aikataulu on vielä avoinna.

Pihlajaniemeen on suunniteltu asumista myös ikääntyville asukkaille. Alue sopii hyvien palveluiden, modernien esteettömien asuntojen sekä liikenneyhteyksien vuoksi erinomaisesti ikäihmisille.

Pihlajaniemeä toteutetaan kahdessa osassa. Pohjoisen osan lisäksi tavoitteena on eteläosan kaavoituksen vireilletulo 2027.

Pohjoisen osan ensimmäisten asuintalojen rakentamisen arvioidaan käynnistyvän ensi vuonna. Alueelle suunniteltujen talojen korkeus vaihtelee kahdesta kerroksesta kahdeksaan kerrokseen. Suurin osa asuinkortteleista nousee hulevesipuiston ja kanavan varrelle.

– Pihlajaniemessä on erityisesti panostettu siihen, että talojen etupihat, pihakadut ja puistot muodostavat viihtyisiä ja yhteisöllisiä paikkoja – ei vain läpikulkua, vaan paikkoja kohdata naapureita ja viettää aikaa ulkona yhdessä kertoo alueesta vastaava kiinteistökehityspäällikkö Otto Virenius Senaatilta.

Pihlajaniemi on Turun kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen yhteishanke. Alueen ensimmäisiä asuintaloja ovat toteuttamassa: Skanska, Pohjola-Rakennus, Lapti, YH Kodit sekä A-Kruunu. Osa tonteista sekä eteläinen kaavoittamaton alue on vielä Senaatin omistuksessa.

Puolustusvoimat jatkaa toimintaansa Pihlajaniemen asuinalueen vieressä. Tämä on huomioitu muun muassa jättämällä väljyyttä Puolustusvoimien käyttämän alueen ja uuden asuinalueen väliin.

Alueen asemakaavan ovat laatineet yhteistyössä Turun kaupunki, Senaatti-kiinteistöt, Urbanity Oy, tanskalainen Gehl Architects ja arkkitehtitoimisto AJAK Oy. Turun kaupunki vastaa alueen yleisten alueiden pohjanvahvistusten sekä vesihuollon, katurakenteiden, valaistuksen ja puistojen rakentamisesta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Älypuhelimet matkatavaravahinkojen kärjessä

Fennian vahinkotilastojen mukaan yleisimpiä matkatavaroille sattuvia vahinkoja ovat älypuhelinten rikkoutumiset, mutta korvauksia haetaan myös esimerkiksi matkalaukuista, kelloista ja silmälaseista. Vahinkojen taustalla on usein kiire tai huolimattomuus, jolloin puhelin voi pudota kovalle lattialle tai omaisuutta napataan repusta, kun katse on muualla.

Mikko Uski aloitti kauppakeskus Myllyn kiinteistöpäällikkönä

Mikko Uski aloitti syyskuussa Myllyn kiinteistöpäällikkönä.

Mikko Uski on aloittanut Kauppakeskus Myllyn kiinteistöpäällikkönä 1. syyskuuta. Hän vastaa Myllyn noin 91 000 neliön kiinteistön kehittämisestä, huollon ja ylläpidon johtamisesta sekä palveluntuottajaverkoston hallinnasta. Uski on aikaisemmin työskennellyt muun muassa Salon IoT Campuksen yrityspuistossa ja Turun Teknologiakiinteistöissä.

Turun kaupungintalon peruskorjaus alkaa – pysäköintipaikat poistuvat pysyvästi

Turun alijäämä on jäämässä ennakoitua huomattavasti pienemmäksi.

Turun kaupungintalon ja sitä ympäröivien rakennusten peruskorjaus käynnistyy ensi viikon alussa. Painuvien rakennusten perustukset vahvistetaan. Samalla uudistetaan koko korttelin piha-alueet. Kaupungintalon kortteli suljetaan työmaaksi ja aluetta aletaan aidata 6. lokakuuta alkaen. Kaupungintalon edessä sijainnut pysäköintialue poistuu käytöstä.

Krossin pelastus- ja ensihoitoasema vihitään perjantaina

Krossin pelastus- ja ensihoitoasema.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos ja Kuusiston VPK juhlistavat uuden Krossin pelastus- ja ensihoitoaseman käyttöönottoa perjantaina 3. lokakuuta. Vihkiäisjuhla on kutsuvierastilaisuus.

Varsinais-Suomen Vasemmistoliitto esittää Bruunia, Diopia ja Koirasta puoluejohtoon

Sunnuntaina pidetty Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirikokous esittää puolueen johtotehtäviin kolmea maakunnan poliitikkoa. Kokous esittää puoluehallituksen varapuheenjohtajiksi Otto Bruunia Kemiönsaarelta sekä Paco Diopia Turusta. Puoluevaltuuston puheenjohtajistoon kokous tukee turkulaista Sara Koirasta . Piirikokous valitsi myös maakunnan esitykset puoluevaltuuston jäseniksi.

Pihlajaniemen uuden asuinalueen rakentaminen hyvässä vauhdissa

Pihlajaniemen katukartta.

Pihlajaniemeen, Hirvensalon puistotien varteen on ensivaiheessa nousemassa 3 500 asukkaalle suunniteltu uusi asuinalue. Katujen rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa ja asuintalojen rakentaminen voi alkaa ensi vuonna.

Alzheimerin taudin hoidossa alkamassa uusi aikakausi

Muistisairaiden määrä kasvaa nopeasti maailmalla, myös Suomessa. Muistisairausdiagnoosin saa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan vuosittain noin 23 000 henkilöä. Suomalaisten eläessä yhä pidempään muistisairauksia sairastavien määrä kasvaa merkittävästi.

Pääkirjaston näyttelytoiminta uudistuu

Jatkossa näyttelytilaa voi hakea kerran vuodessa järjestettävällä avoimella haulla.

Turun kaupunginkirjaston näyttelytoiminta uudistuu pääkirjaston näyttelytilojen osalta. Jatkossa näyttelytilaa voi hakea kerran vuodessa järjestettävällä avoimella haulla. Tänä vuonna haku vuodelle 2026 on auki lokakuussa, jatkossa hakuaika on aina syyskuussa.

Turussa voisi 20 vuoden päästä olla jopa lähes 300 000 asukasta

Turun uusi väestöennuste ennakoi kaupungin merkittävän kasvun jatkuvan ja asukasmäärän nousevan 240 000–263 000 asukkaaseen vuoteen 2045 mennessä. Turku kuuluu vahvasti kasvavien harvalukuisten kuntien joukkoon. Uusimpien ennusteiden mukaan Suomen väestö kasvaa vain noin 40 kunnassa tulevina vuosikymmeninä. Turun lisäksi myös kaikki muut kaupunkiseudun kunnat ovat kasvu-uralla.

Runkolinjastouudistus nostanut Fölin matkamääriä viidenneksellä

Turun seudun joukkoliikenne selvittää asiakkaiden tyytyväisyyttä kolmesti vuodessa kyselytutkimuksella Fölin busseissa ja vesibusseissa. Tulosten avulla seurataan asiakkaiden tyytyväisyyttä joukkoliikenteeseen, kehitetään Fölin palveluita sekä maksetaan liikennöitsijöille palvelubonusta. Tuloksia käsiteltiin Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan kokouksessa 1. lokakuuta.

Paraisten kaupunki aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, vähennystarve enintään kymmenen työntekijää

Parasten kaupunki aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. Ne alkavat tiistaina 7. lokakuuta. Neuvottelut koskevat kaupunkikehitysosastoa. Yhteistoimintaneuvottelujen syynä on sosiaali- ja terveydenhuollon kiinteistöjen yhtiöittäminen, jotka hyvinvointialue vuokraa. Yhtiöittämisen myötä vastuu kiinteistöistä siirtyy Paraisten kaupungilta perustettavalle yhtiölle.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Eteläkaarella ja Skarppakullantiellä

Eteläkaarella ja Skarppakullantiellä tehdään jyrsintä- ja päällystystyötä 2.–17. lokakuuta Hamppukadun ja Sorakadun välillä. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla.

Sukupuolten palkkaerot kaventuvat hitaasti – miehet hyötyvät koulutuksesta naisia enemmän

Korkeakoulututkinnon suorittaneiden miesten ja naisten väliset palkkaerot ovat tuntuvasti suuremmat kuin koko taloudessa kaikkiaan.

Kårenilla kuohuu kuoromusiikin voimin

Mieskuoro Naskalit esiintyy yhdessä naiskuoro Resomuksen kanssa Kårenilla.

Naiskuoro Resonus ja mieskuoro Naskalit yhdistävät torstaina 2. lokakuuta voimansa Kuohu -konsertin merkeissä Kårenilla. Nimi kuvastaa niin tunne-elämän kuohuja kuin myrskyävää merta – teemoja, jotka esiintyvät läpi konsertin sekä laulujen teksteissä että musiikissa. Konsertissa kuullaan monipuolisesti kevyttä ja klassista musiikkia.

Kysely: Oppilaiden koulussa kokema melu ja rauhattomuus esiintyvät yhdessä päänsäryn ja väsymyksen kanssa

THL:n toteuttaman sisäilmakyselyn mukaan melun ja rauhattomuuden kokemukset ovat yleisiä peruskouluissa ja lukiossa. Niillä on myös vahva yhteys päänsäryn, väsymyksen ja keskittymisvaikeuksien kokemuksiin.

Kordelinin säätiö ja tasavallan presidentin kanslia yhteistyöhön WAM Turun kaupungin taidemuseon kanssa

Kultaranta kesällä.

Alfred Kordelinin säätiö ja tasavallan presidentin kanslia ovat järjestäneet kesäisiä veistosnäyttelyitä Kultarannan puutarhassa vuodesta 2011. Ensi kesästä näyttelyt toteutetaan yhteistyössä WAM Turun kaupungin taidemuseon kanssa.

Mervi Uusitalo-Heikkinen Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi

Viime sunnuntaina pidetty Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirikokous Uudessakaupungissa valitsi järjestölleen puheenjohtajat ja piirihallituksen vuodelle 2026. Puheenjohtajaksi kokouksessa valittiin Turun Vasemmiston puheenjohtaja Mervi Uusitalo-Heikkinen . Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Kai Keppola Mynämäen Vasemmistosta ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Tomi Nieminen Peimarin Vasemmistosta.

Työkyvyttömyyseläkettä saaneiden nuorten määrä kasvoi hieman viime vuonna

Työkyvyttömyyseläkettä sai joka viideskymmenes alle 35-vuotias vuonna 2024. Osa heistä sai etuutta määräaikaisena kuntoutustukena. Edelliseen vuoteen verrattuna saajien määrä kasvoi hieman. Vuosittaiset muutokset väestöosuuksissa ovat yleensä pieniä, mutta pidemmän aikavälin seuranta antaa viitteitä kehityksen suunnasta. Yleisin syy nuoren työkyvyttömyyseläkkeelle on älyllinen kehitysvammaisuus.

Kaupunki
Jatkossa näyttelytilaa voi hakea kerran vuodessa järjestettävällä avoimella haulla.
Nelli Palomäki: Myrsky & Kukka (2017). Pigmenttivedos.
Mieskuoro Naskalit esiintyy yhdessä naiskuoro Resomuksen kanssa Kårenilla.
Heidi Paalonen kuvattuna Jenny Paanasen toimesta.
Mohamed Bourouissa, Genealogy of Violence.
Juhani Aaltonen taituroimassa.
Siiri Viljakka on nykyään töissä Turun Sarjakuvakaupalla, mutta kaupalla on muutenkin ollut merkittävä rooli hänen elämässään.
Urheilu

Puukkokatsomo: Nousukamppailu omissa käsissä

Jalkapallon Ykkösliigan nousukamppailu on kahden kauppa. Ensi vuonna Veikkausliigassa pelaa joko TPS tai Lahti.

Helén pikkuhuuhkajiin lokakuun maaotteluihin

Alle 21-vuotiaiden miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Mika Lehkosuo on nimennyt joukkueensa lokakuun maaotteluihin.

Ei eläkkeelläkään Jerry rauhaa saa

Jerry Kvarnström on yksi eniten ammattilaisvapaaotteluita otelleista suomalaisista. 20 vuotta kestänyt ammattilaisura päättyy Kupittaalla lokakuun alussa. Myös Petri Palomäki (vas.) ottelee Turku Fightin illassa.

Yksi luku turkulaista, ja suomalaista, kamppailu-urheiluhistoriaa päättyy Kupittaan palloiluhallissa 4. lokakuuta. Tuolloin järjestetään Turku Fightin 15-vuotisjuhla. Tapahtumassa viimeisen vapaaottelunsa ottelee turkulaisen kamppailu-urheilun ehdottomiin legendoihin lukeutuva Jerry Kvarnström .

Otteluanalyysi: TPS kärsi karun tappion ottelussa, jossa hienouksia ei nähty

Torjuntavastuun lauantaina saanut Dan Lauri ei voinut ottelun ainoalle maalille mitään.

TPS kärsi karun tappion, kun Jippo vieraili Turussa. TPS:n viiden ottelun tappioton putki katkesi ottelussa, jossa ei juuri hienouksia nähty. Kun lauantaina FC Lahti voitti oman ottelunsa, siirtyi Lahti Ykkösliigan kärkipaikalle ohi TPS:n.

Åboraakkeli: Saavatko seurat vetoapua maajoukkueista?

Viime aikoina on saatu ihastella kahta kovan luokan suomalaista palloilutekoa. Ensin koripallossa Susijengi raivasi tiensä koripallon EM-kisojen neljän parhaan joukkoon. Suoritus, joka on melko lähellä kaikkien aikojen suomalaista palloilutekoa. Tosin lentopalloilijat saattavat jättää pöytäkirjaan eriävän mielipiteen. Lentopalloilijat kun olivat Euroopan neljän parhaan joukossa jo vuonna 2007. Noista kisoista monet muistavat ainakin huikean semifinaalin mestaruuden lopulta voittanutta Espanjaa vastaan. Suomi taipui viiden erän väännön jälkeen.

Suomi lähtee Trojansin kolmikon johdolla lippupallon EM-kisoihin

Essi Saastamoinen.

Suomen naisten lippupallomaajoukkue pelaa syyskuun viimeisenä viikonloppuna Pariisissa EM-mitaleista ja MM- sekä olympiahaaveen kannalta tärkeistä ranking-sijoituksista. Turkulaisista 12-henkiseen joukkueeseen on valittu pelinrakentaja Lea Kaszas , laitahyökkääjä Essi Saastamoinen ja puolustaja Hanna Ropanen . Pariisin EM-turnaus toimii karsintana ensi vuonna Saksassa pelattaviin MM-kisoihin.