Kenestä vuoden turkulainen?

Kuka turkulainen on omalla toiminnallaan edistänyt Turun ja turkulaisuuden tunnettuutta positiivisimmalla tavalla? Äänestys on käynnissä 8.–25. tammikuuta. Voittaja julkistetaan helmikuun alussa.

Vuoden turkulainen -kilpailussa on tänä vuonna ehdolla kymmenen ansioitunutta turkulaista. Virallisten ehdokkaiden lisäksi äänensä voi antaa myös omavalintaiselle ehdokkaalle.

Suosikkiaan voi äänestää Turun Sanomien verkkosivuilla osoitteessa www.ts.fi/vuodenturkulainen ja Radio Auran Aaltojen verkkosivuilla osoitteessa www.radioplay.fi/auran-aallot/osallistu/tapahtumat/vuoden-turkulainen-2023/.

Äänestyksen voittaja ja äänimäärä julkistetaan Turun kaupungintalolla 1. helmikuuta kello 13 alkavassa palkitsemistilaisuudessa. Maineen ja kunnian lisäksi voittaja saa Turun pormestari Minna Arveelta messinkilaatalla koristellun Kauppatorin vanhan kiven.

Ansioitunut turkulainen on valittu ja palkittu ensimmäisen kerran vuonna 1985. Vuonna 2022 Vuoden turkulaiseksi valittiin huimalla äänivyöryllä seiväshypyn Euroopan mestari Wilma Murto.

Vuoden turkulainen -äänestyksen järjestävät Turun Sanomat, Radio Auran Aallot, Yle Turku ja Turun kaupunki.

Vuoden turkulainen 2023 -ehdokkaat:

Douglas Blair

Heviyhtye W.A.S.P.:in kitaristi Douglas Blair on tuttu näky pyöräilemässä Jopolla Aurajoen rannassa. Hostellilaiva Boressa asuva rocktähti istahtaa mielellään kahvikupilliselle taidekahvilaan, jonka henkilökunnasta on vuosien myötä tullut tuttua.

Tänä vuonna 40-vuotiskiertueensa vetäneen W.A.S.P.:in lisäksi Blair tekee töitä myös muilla musiikin osa-alueilla. Hän suunnittelee ja rakentaa kitaroita sekä opettaa nuoria muusikoita Turku Rock Academyssa. Se on tehtävä, jota Blair pitää kaikista tärkeimpänä.

– Haluan jakaa nuorille mahdollisimman paljon omasta tiedostani ja kokemuksestani. Se oli myös syy, joka sai minut jäämään Turkuun, Blair kertoo kaupungin tiedotteessa.

Kahviloiden lisäksi Blair nostaa suosikikseen Turussa pienen katolisen kirkon, jossa hän osallistuu englanninkieliseen messuun joka viikko.

– Siellä on huone täynnä Turkuun muuttaneita. He puhuvat eri kieliä, ja ovat kaikki jännittävän, uuden elämänvaiheen alussa, kuten minäkin, tässä ainutlaatuisessa ja kauniissa kaupungissa. Siellä tunnen Turun yhteisön vahvuuden, Blair kuvailee.

Jussi Fredriksson

Jazzmuusikko ja Jazz City Turku ry:n toiminnanjohtaja Jussi Fredriksson on tehnyt merkittävää työtä turkulaisen jazzin eteen.

– Työskentelen jazzmuusikkona ympäri maailmaa, ja kotona päin tehtäväni on luoda Turusta vetovoimainen jazzkaupunki, Fredriksson kuvailee.

Musiikki on ollut pienestä asti Fredrikssonin elämän kiintopiste, joten ammatti sen parissa löytyi luontevasti. Muusikkoa inspiroi muutos, joten hänet löytää usein uusien kulttuurihankkeiden parista. Fredriksson kuvaileekin Turkua aktiiviseksi ja suorastaan pirskahtelevaksi kulttuurikaupungiksi, jossa on kiva asua juuri nyt.

Fredriksson viihtyy meren lähellä ja hänen mielensä lepää saaristossa, jonka porteilla Turussa ollaan. Toisaalta häntä kiehtovat keskustan kuppilat historiallisissa kortteleissa. Myös Taiteen talo ja koko Vanhankaupungin miljöö ja Österbladin kerrostumat edustavat Fredrikssonille parasta Turkua. 

– Parasta Turussa on kerroksellisuus. Historian ja tulevaisuuden dialogi, anarkian ja instituutioiden kohtaamiset. Mahdollisuudet. Arjen helppous luo aikaa oleelliseen, Fredriksson sanoo.

Kati Leskinen

Kati Leskinen on suorastaan itse rouva Turkuseura. Hän on ohjannut arvovaltaisen yhdistyksen uuteen kukoistukseen, kiinnostavaksi ja ajan hengessä eläväksi kotiseutuyhdistykseksi.

Erityisesti Turkuseuran toiminnanjohtaja on ansioitunut Mauno Koivisto -juhlavuoden organisoinnissa ja Manun nostamisessa arvoiselleen paikalle, myös kepeällä tavalla. Manun tunnettu lausahdus “Kyl se siit sit!” on pitkälti Leskisen ansiosta tullut uudestaan tutuksi turuilla ja toreilla.

– Uskon siihen, että asioita kannattaa fundeerata, mutta olen isosti tekijä-nainen. Tätä mottoa toteutan työssäni, Leskinen kuvailee.

Leskisen suosikkipaikkoja Turussa ovat Vanhakaupunki, Aurajoen ranta ja Turun saaristo, jota hän kuvailee voimapaikakseen.

Kati Leskinen on asunut myös muualla kuin Turussa, mutta pitänyt aina Turun lippua korkealla. Leskinen kertoo, että hänen elämässään parasta on ollut se, että hän pääsi takaisin Turkuun, kotiin.

– Turkulaisuus on vahva tunnetila. Parasta Turussa on se, että turkulaiset kokevat vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Täällä on hyvä Turun henki.

Heli Nieminen

Heli Nieminen on luotsannut Turun ruokapääkaupungiksi – yhdessä toki koko ruokaperheen kanssa – mutta Nieminen innostavana, aikaansaavana ja valovoimaisena henkilönä on pitänyt hellan kuumana ja pannut ojennuksessa. Nieminen on pitkän linjan ruoka-ammattilainen, jolla on valtava ruokaan kytkeytyvä verkosto ja asiantuntemus.

– Turku on suuri rakkauteni, ja alueen ruokakulttuurin tukeminen ja kehittäminen minulle sydämen asia.

Vuoden positiivisimmaksi turkulaiseksikin valittu viestinnän ammattilainen tunnetaan niin Turussa, Suomessa kuin kansainvälisestikin. Hän on työskennellyt ruokakulttuurin parissa muun muassa Turun Sanomien ruokatoimittajana ja Ruokakaupungin projektipäällikkönä. Viime vuonna hän oli mukana, kun Turku isännöi maailman tunnetuinta ruokatapahtumaa, Michelin-tähtien jakotilaisuutta.

Heli Nieminen rakastaa Turun kauppahallia ja sen ainutlaatuista tunnelmaa. Myös uudistunut Kauppatori, Aurajoen ranta ja Kakolan alue kuuluvat hänen suosikkeihinsa.

– Parasta Turussa on, että se on syötävän kaunis kulttuurikaupunki. Turussa on aina oltu edelläkävijöitä ja rohkeita kokeilijoita. Myös yhteistyö ja hyvä yhteishenki ovat Turussa ainutlaatuisia.

Samuli Pasanen

Tapahtuma- ja kulttuurituottaja Samuli Pasanen on luova visionääri ja kansainvälinen osaaja, joka tuntee ja osaa tulkita Turun sielun.

Pasasella on erityinen taito luoda onnistuneita ja uudenlaisia konsepteja meille tuttuihin ympäristöihin. Hän on taustaryhmineen saanut aikaan suositun Kirkkopuiston Terassin Suomen kansallispyhäkön edustalle. Terassista on tullut maankuulu ja must-vierailukohde Turussa. Hän on myös elävöittänyt rohkealla ja lähestyttävällä tavalla Turun Joulutorin kaupunkilaisten olohuoneeseen eli Kauppatorille.

Pasanen on lanseerannut ja toteuttanut myös Turun ensimmäisen ruoka- ja viinitapahtuma Turku Food & Winen sekä pienpanimo-oluisiin keskittyvän Turku Craft Beerin.

– Itseäni kiinnostaa erityisesti ruoka- ja juomakulttuuri, mutta arvostan suuresti kaupunkikulttuurin parissa työskenteleviä ihmisiä.

Pasanen pitää Turussa kävelystä ja pyöräilystä, erityisesti kesäisin. Hän kuvailee, että kaupungin eri alueilla ja niitä yhdistävillä teillä, poluilla ja pururadoilla on mukava seikkailla.

– Parasta Turussa ovat ihmiset, hän kuitenkin sanoo.

Jenna Saario

Jenna Saario on edustanut Turun Palloseuraa Salibandyliigassa jo kymmenen vuotta. Konkari oli mukana joulukuussa salibandyn naisten maailmanmestaruuskilpailuissa Singaporessa, josta joukkue sai hopeaa. Mitali oli Saariolle neljäs aikuisten MM-kisoista.

Salibandyn ohella Saario opiskelee sosiaalityötä Turun yliopistossa. Hän kuvailee itseään huolehtivaiseksi, asioihin täysillä heittäytyväksi optimistiksi.

– Urheilija-minääni kuvailee parhaiten sitoutuneisuus ja tavoitteellisuus, Saario kertoo.

Jenna Saario viihtyy Turussa, sillä harjoitteluolosuhteet ovat kaupungissa erinomaiset. Lempipaikakseen hän nostaa jokirannan, joka on kaunis kaikkina vuodenaikoina.

Parasta Turussa on kuitenkin se, että kaupunki tuntuu kodilta.

Hannu Salmi

Kulttuurihistorian professori Hannu Salmi on viettänyt koko elämänsä Turussa. Hän kävi koulunsa Kärsämäessä, jäi kaupunkiin opiskelemaan ja on työskennellyt viimeiset vuosikymmenet kulttuurihistorian opettajana ja tutkijana.

Salmi tunnetaan laaja-alaisena historioitsijana, joka on erikoistunut 1800-luvun kulttuurihistoriaan sekä audiovisuaalisen kulttuurin historiaan.

Salmi on kirjoittanut useita tietokirjoja, joista kaksi on ollut Finlandia-ehdokkaana. Viimeisin teoksista oli Turun palosta kertova teos Tunteiden palo. Turku liekeissä 1827, joka avasi kokonaan uuden näkökulman menneeseen tragediaan.

Hannu Salmen mielestä parasta Turussa on, että kaupunki on sopivan kokoinen.

– Täällä on helppo tutustua ihmisiin. Ehdoton lempipaikkani on Ruissalo, mutta Turussa on paljon muitakin hyviä vaihtoehtoja, kuten Kauppatori, Vartiovuori ja Aninkaistenmäki.

Iiu Susiraja

Kansainvälisesti menestynyt kuvataiteilija Iiu Susiraja tunnetaan pysäyttävistä valokuva- ja videoteoksista, joissa taiteilija itse esiintyy. Usein omakuvissa on mukana tavallisia esineitä, ja teokset näyttäytyvät katsojalle henkilökohtaisina, humoristisina ja rohkeinakin.

Viime vuonna Susirajan yksityisnäyttely oli esillä New Yorkissa The Museum of Modern Artissa, MoMassa. Tapahtuma oli merkittävä koko suomalaisen taidekentän kannalta, sillä aiemmin vain yksi suomalaistaiteilijoista oli kelpuutettu MoMan yksityisnäyttelyyn.

Iiu Susiraja on syntynyt Turussa ja asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Hepokullassa, jonka hän edelleen mainitsee suosikkipaikakseen kaupungissa. Nykyään Susiraja asuu taas Turussa, ja viihtyy kaupungissa, joka ei ole liian suuri, mutta josta löytyy kaikki – “ja vähän enempikin”.

– Ainutlaatuisessa kaupungissa kysyttäessä “Mitä kello on?” saadaan vastaus: “Ai nyt vai?”, Susiraja kuvailee.

Paiwand Zahid

Turkulainen sairaanhoitajaopiskelija Paiwand Zahid nousi otsikoihin elokuussa, kun hän pysäytti keskustassa yhtä henkilöä puukottaneen miehen ja piteli häntä aloillaan poliisin tuloon asti.

Sankariteon ansiosta Zahid sai myös kutsun Linnan juhliin.

Zahid kuvailee itseään empaattiseksi henkilöksi, jolla on aina humoristinen pilke silmäkulmassa.

– Muiden auttaminen on aina ollut elämässäni tärkeää, hän kertoo.

Turussa Zahid nauttii erityisesti vierailuista kesäisessä Ruissalossa auringonlaskun aikaan. Muut lempipaikat liittyvät urheiluun: suosikkeihin kuuluvat Paavo Nurmen stadion ja lukkopaini- ja vapaaotteluseuran treenitilat, joissa hän viettää vapaa-aikaansa.

– Parasta Turussa on ihmisten yhdessäolo, ja tietysti kesä. Olen ylpeänä Kurdistanista, mutta sydämeni kuuluu kotiin Suomen Turkuun.

Joose Kankare, Benjamin Venhomaa, Onni-Wiljami Virtala

Yhdeksäsluokkalaiset Joose Kankare, Benjamin Venhomaa ja Onni-Wiljami Virtala tekivät keväällä ison urakan, kun he puhdistivat Aurajokea romusta. Muutamassa viikossa kolmikko nosti joesta omasta halustaan noin sata polkupyörää ja sen lisäksi paljon muuta.

Turun pormestari Minna Arve palkitsi jokea puhdistaneet pojat omatoimisuudestaan ja tarjosi pojille kesätöitä naarauksen parissa.

Asiaankuuluvasti koko naarauskolmikon lempipaikkoihin Turussa lukeutuu jokiranta. Joose Kankare viihtyy myös Ruissalossa ja talvisin Parkin kentällä.

– Mielestäni parasta Turussa on se, että kaupunki on juuri sopivan kokoinen ja luontoa on lähellä kaupunkia, Kankare kuvailee.

Benjamin Venhomaan ja Onni-Wiljami Virtalan mielestä parasta Turussa on kaupungin historia ja kulttuuri.

Äänensä voi antaa myös omavalintaiselle ehdokkaalle.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kolumni: Rokkitähdet hallitsevat

Don’t believe the hype räppäsi Public Enemy 1980-luvun lopulla. Chuck D :n ja kumppaneiden viisaus näyttää viime vuosina unohtuneen muun muassa peliteollisuutta seuraavilta.

Paimion kirjastossa järjestetään poliisin satuhetki

Lounais-Suomen poliisilaitos viettää tänä vuonna Poliisin päivää Paimiossa ja Kankaanpäässä lauantaina 29. elokuuta. Koko perheen tapahtumissa pääsee tutustumaan poliisin työhön ja kalustoon sekä tapaamaan konstaapeleita.

Avoimet Puutarhat kutsuu vierailemaan puutarhoissa

Avoimet Puutarhat järjestetään sunnuntaina 20. syyskuuta.

Avoimet Puutarhat kutsuu sunnuntaina 20. syyskuuta kello 15–20 vierailemaan puutarhoissa ympäri Suomea. Tapahtumaa on järjestetty jo 16. kertaa kesällä ja nytsuosittu tapahtuma laajenee ja puutarhat avaavat ovensa ensimmäistä kertaa syksyllä.

Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin

Turun Tiedepuistoa kehittävän Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin perjantaina 14. elokuuta. Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen myötä Tiedepuisto laajenee Itäharjun alueelle, johon rakentuu uudenlainen työpaikkojen, asumisen ja palveluiden elinvoimainen keskittymä. Tiedepuiston kehitys on yksi Turun kaupungin merkittävimmistä strategisista investoinneista kaupungin kasvuun ja tulevaisuuteen.

Raw Organic avaa uuden myymälän Hansakortteliin

Lisa-Maria Junnila.

Kotimainen hyvinvointialan yritys Raw Organic avaa uuden myymälän Turussa Hansakortteliin. Raw Organicilla on ennestään myymälät Skanssissa, Raision Myllyssä ja Vantaan Jumbossa sekä verkkokauppa.

Asuntomarkkinoilla käsijarru vielä päällä, mutta myyntiajat lyhentyneet

Viime vuosien vaisussa asuntomarkkinassa moni myyjä on lykännyt asuntonsa myyntiä pitkien myyntiaikojen ja laskeneen hintatason vuoksi. Myyntiaika vaikuttaa asunnon toteutuvaan hintaan ennen kaikkea markkinapsykologian kautta: mitä pidempään asunto on markkinoilla, sitä herkemmin ostajat alkavat kyseenalaistaa sen hinnoittelua.

Satokausi kutsuu säilömään kotimaiset maut talteen

Omenaleipä.

Maa- ja kotitalousnaiset (MKN) kannustaa hyödyntämään tämän vuoden runsasta satokautta omiin tarpeisiin sopivalla tavalla. Sadosta kannattaa nauttia tuoreeltaan ja säilöä eri tavoin talvea varten. Jo muutama purkki hilloa, pari pussillista pakastemarjoja tai parvekkeella kasvatettuja yrttejä kuivattuna riittää tuomaan kesän maut talveen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö selvityttää ylioppilastutkinnon reaalikokeiden kehittämistä

Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimittänyt filosofian maisteri Tarja Aro-Kuuskosken selvittämään vaihtoehtoista tapaa järjestää ylioppilastutkinnon reaalikoe. Selvitys valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Miksi yöllä roskia viedessä tuntuu siltä kuin joku katsoisi?

Matti Närekankaan näyttely Väliaikainen Pelastustie on esillä 20.8.–13.9. Galleria Joellassa.

Turun derby siirtyy lauantailta sunnuntaille

Veikkausliigan Turun derby TPS:n ja FC Interin välillä siirtyy Interin europelien jatkumisen vuoksi. Derby siirtyy lauantailta pelattavaksi päivää myöhemmin sunnuntaina 23. elokuuta kello 18 Veritas Stadionilla.

Kultarannassa vietetään liikunnallista lastentapahtumaa

Lastentapahtuma käynnistyy yhteisellä Muumijumpalla, jonka jälkeen ohjelma jatkuu toimintapisteillä.

Tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb ja Pelastakaa Lapset ry ovat kutsuneet Kultarantaan 50 lasta sekä vapaaehtoisia viettämään liikunnallista päivää erilaisten aktiviteettien parissa lauantaina 15. elokuuta. Tapahtumaan osallistuu myös tasavallan presidentti Alexander Stubb .

Teleste Oyj:n hallituksen puheenjohtaja vaihtuu

Teleste Oyj:n hallitus on järjestäytynyt uudelleen. Hallituksen puheenjohtajaksi on valittu Vesa Korpimies . Muutoksen taustalla on tähän asti puheenjohtajana toimineen Timo Luukkaisen äkillinen sairastuminen. Luukkainen jatkaa hallituksen jäsenenä.

Alina Saari Suomen Purjelaivasäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi

Alina Saari.

Suomen Purjelaivasäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Alina Saari , joka aloitti tehtävässään 3. elokuuta. Saari siirtyy Purjelaivasäätiöön IT-alan johtotehtävistä Minna Learning Oy:stä. Hänellä on vahva kokemus talouden, projektien ja organisaatioiden kehittämisestä sekä pitkä tausta erilaisten verkostojen ja yhteistyön rakentamisesta.

MobilePayn käyttäjämäärä ylitti kolme miljoonaa

Suomen suosituin mobiililompakko MobilePay löytyy nyt useamman kuin joka toisen suomalaisen puhelimesta. Elokuun alussa rikkoutui kolmen miljoonan käyttäjän raja.

Viking Linen tulos heikkeni

Viking Linen vuoden toisen neljänneksen liikevaihto oli 129,3 miljoonaa euroa (128,4). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 0,4 miljoonaa euroa (0,2). Liiketulos oli 6,8 miljoonaa euroa (6,9).

Eurooppa-foorumiin saapuu jälleen huippupuhujia

Eurooppa-foorumi kokoaa jälleen päättäjät, asiantuntijat ja kansalaiset Turkuun 26.–28. elokuuta. Eurooppa-foorumin puhujalista sisältää jälleen poikkeuksellisen vahvan kattauksen EU-päättäjiä, ministereitä, tutkimusmaailman huippunimiä sekä kansainvälisen elinkeinoelämän vaikuttajia. Kolmen päivän aikana ohjelmassa on yli 50 keskustelua ja 200 puhujaa ajankohtaisten yhteiskunnallisten ja eurooppalaisten kysymysten äärellä. Paikan päälle on ilmoittautunut tähän mennessä jo yli tuhat osallistujaa.

Seilin tiede- ja kulttuuripäivillä keskustellaan koulutuksen tulevaisuudesta ja luontokadon pysäyttämisestä

Seilin saarella kolmatta kertaa järjestettävä kesätapahtuma kokoaa 20.–21. elokuuta tutkijoita, asiantuntijoita, päättäjiä ja yleisöä keskustelemaan ajankohtaisista teemoista. Maksuttomaan tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki tieteestä ja Saaristomerestä kiinnostuneet.

Hallituksen esitys vauhdittaisi vakuutena olevien taloyhtiöiden osakekirjojen sähköistämistä

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen huoneistotietojärjestelmää koskevan lainsäädännön muuttamiseksi. Tavoitteena on tukea huoneistotietojärjestelmän käyttöönoton etenemistä sekä mahdollistaa laajojen, vakuutena olevien osakekirjakokonaisuuksien sähköistäminen nykyistä nopeammin ja tehokkaammin. Samalla huolehditaan osakkeenomistajien ja panttioikeuden haltijoiden oikeusturvasta. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2027.

Näköislehti

Urheilu

Turun derby siirtyy lauantailta sunnuntaille

Veikkausliigan Turun derby TPS:n ja FC Interin välillä siirtyy Interin europelien jatkumisen vuoksi. Derby siirtyy lauantailta pelattavaksi päivää myöhemmin sunnuntaina 23. elokuuta kello 18 Veritas Stadionilla.

Inter taisteli jatkopaikan ja kohtaa seuraavaksi FC Kööpenhaminan

Inter jatkaa Konferenssiliigassa.

Inter jatkaa historiallista eurotaivaltaan. Se löi FC Vaduzin Konferenssiliigan kolmannen kierroksen otteluparissa ja jatkaa playoff-kierrokselle. Sinimustat taistelivat torstai-iltana Liechtensteinissa 2–2-vierastasapelin Jasse Tuomisen ja Alie Contehin maaleilla. Vaduz kaatui yhteismaalein 4–3. Inter tekee turkulaista jalkapallohistoriaa etenemällä playoff-kierrokselle, jossa vastaan asettuu FC Kööpenhamina.

Suomi taistelee amerikkalaisen jalkapallon naisten Euroopan mestaruudesta

Useita Trojansin naisia on mukana EM-taistossa.

Suomen naisten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue pelaa 22. elokuuta Vantaalla Euroopan mestaruudesta Saksaa vastaan. Turku Trojansin pelaajista Euroopan mestaruutta tavoittelevaan ryhmään on valittu Tia Jansen , Milla Korhonen , Kirsti Nirhamo , Edona Haddad , Ninni Mäkinen , Kaisla Honkaniemi , Hilma Kuitunen ja Oona Tuomi .

Aliisa Soini otti omiin nimiinsä 100 metrin perhosuinnin Suomen ennätyksen

Aliisa Soini.

Uinnin pitkän radan EM-kisojen neljännen päivän aamujaksolla nähtiin yksi Suomen ennätys, kun Uinti Turun Aliisa Soini perhosteli taululle uudet ennätyslukemat 100 metrin perhosuinnissa.

Inter on askeleen päässä Kööpenhaminasta

Inter on pelannut historiansa parhaita Euro-pelejä Konferenssiliigan karsinnoissa.

Inter matkustaa torstaina Liechtensteiniin FC Vaduzin vieraaksi Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen toiseen osaotteluun. Inter pääsee kääpiövaltioon hyvistä lähtökohdista, sillä se voitti Kupittaalla ensimmäisen osaottelun 2-1. Ottelun voittomaalin pääsi iskemään vieraiden puolustusvirheestä Prosper Ahiabu . Vieraiden puolustuksella ei muutenkaan ollut viime viikolla paras iltansa, sillä Interin ensimmäinen maali merkittiin omaksi maaliksi.

Silja Kosonen heitti EM-kultaa

Silja Kosonen.

Naisten moukarinheiton EM-finaali päättyi Birminghamissa iloisiin suomalaistunnelmiin, kun Silja Kosonen pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä Euroopan mestaruutta.