Playa del Raisio Beach Party järjestetään myös ensi kesänä
Toista kertaa juhlittava Playa del Raisio Beach Party järjestetään Hahdenniemen uimarannalla perjantaista lauantaihin 28.–29. kesäkuuta.
Playa del Raisio Beach Party järjestettiin ensimmäistä kertaa viime kesänä. Toinen tapahtumapäivistä oli loppuunmyyty ja toisellekin päivälle jäi myymättä vain muutamia satunnaisia lippuja. United Festivals Oy:n Henri Kulmala iloitsee sitä, että viime kesän tapahtuma sai niin paljon positiivista palautetta ja festivaali onnistui kaikin puolin heti ensimmäisellä kerralla.
– Uuden tapahtuman lanseeraamisessa on tärkeää luoda jo ennakkoon positiivinen ja jännä mielikuva tulevasta festivaaliviikonlopusta. Tapahtuman pitää olla uutinen – ja sellainen Playa del Raisio Beach Party todella oli. Tulevaan vuoteen on kiinnitetty useita biitsille sopivia upeita kotimaisia artisteja ja lisäksi Saksasta on tulossa yleisöä viihdyttämään suosittu Modern Talking Reloaded. Olemme jatkaneet tapahtuman suunnittelua ja kehittämistä viime vuoden kokemusten pohjalta ja ensi kesänä alue tulee olemaan vielä entistäkin toimivampi ja tarjolla on muun muassa uusi saunamaailma, josta voi varata vaikka paljun yksityiskäyttöön, kertoo Kulmala tiedotteessa.
Raision kaupunginjohtaja Eero Vainio on ranta-alueen Playa del Raisio -nimen takana ja toteaa uudistetun rannan tuoneen kaupungille positiivista julkisuutta.
– Muutama vuosi sitten Raisio tunnettiin pääosin vain suuresta risteyksestä, mutta nyt Hahdenniemen uimarannan muuttuminen Playa del Raisioksi ja siellä järjestettävä Beach Party on tuonut Raisiota uudella tavalla merellisten kaupunkien listalle. Raisio on saanut monessa suhteessa paljon uutta elämää ja kaupungin pitääkin sykkiä moninaisin tavoin ja olla mukana rohkeissakin uudistuksissa, kuvailee Vainio.
Tapahtumassa nähdään kotimaisia artisteja ja lisäksi myös yksi ulkomaalainen esiintyjä. Yleisömeren eteen perjantaina 28. kesäkuuta nousevat Erika Vikman, Viivi, Jannika B, Benjamin ja saksalaisyhtye Modern Talking Reloaded.
Lauantaina 29. kesäkuuta esiintymisvuoronsa saavat Abreu, Cledos, Teflon Brothers, Roope Salminen & Koirat ja Petri Nygård. Keikkataukojen väliaika-DJ:nä tapahtumassa nähdään sekä perjantaina että lauantaina Amanda Harkimo.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)