Turun kaupunki juhlii Turku Pride -viikkoa

Turku Pridea vietetään 21.–27. elokuuta. Turku Pridea vietetään 21.–27. elokuuta. Kuva: Ari-Matti Ruuska

Turku Pridea vietetään 21.–27. elokuuta. Turku juhlistaa Pridea nostamalla liput salkoon Kauppatorilla 21.–26. elokuuta ja valaisemalla Kirjastosillan sateenkaaren värein koko viikoksi.

Viikon päätapahtuma on lauantain kulkue sateenkaari-ihmisten oikeuksien puolesta. Puistojuhlaa vietetään Puolalanpuistossa, jossa Turun pormestari Minna Arve pitää tervehdyspuheen.

Kulkue etenee lauantaina 26. elokuuta kello 12 lähtien Vanhalta Suurtorilta keskustan läpi Puolalanpuistoon. Kulkueeseen osallistuu kaupungin johtoa ja muita henkilökunnan edustajia. Turun kaupungin kulkueblokin tunnistaa The (B)oldest city in Finland -banderollista. Puolalanpuistossa vietetään puistojuhlaa kello 13 alkaen.

Tämän vuoden Turku Priden teemana on saavutettavuus ja esteettömyys, ja suunnittelussa on osallistettu Turun kaupungin esteettömyysraatia. Esteettömyyteen ollaan kiinnitetty huomiota sekä Turku Pride -viikon tapahtumissa, kulkueen reitissä että puistojuhlassa.

Esteettömyydessä otetaan huomioon myös esimerkiksi näkemiseen, kuulemiseen, kommunikaatioon ja sähköiseen viestintään liittyvät asiat. Esteetön ympäristö ei erottele ihmisiä heidän toimintakykynsä perusteella. Turun Pride-viikolla elokuun lopussa kirjastossa on monenlaista tapahtumaa nuorille. Kaikki kirjaston tapahtumat on suunnattu 13–19-vuotiaille nuorille ja Nuorten taide- ja toimintalo Vimman kankaanpainopaja 13–28-vuotiaille.

21.–27. elokuuta on Recycled Rainbow Stoorissa. Pride-viikon aikana nuorten Stoorissa tehdään yhteisöllistä taideteosta kierrätysmateriaalista. Stoorissa kootaan yhdessä suurta sateenkaarta, joka on tehty pahvipaketeista leikatuista kuvioista. Tule Stooriin askartelemaan oma pahvikuviosi ja liitä oma väriläiskäsi sateenkaareen!

Keskiviikkona 23. elokuuta kello 17–20 Pride-kankaanpainopaja Vimmassa. Pajassa tuunaat omat vaatteesi Pride-viikon kuoseihin ja väreihin. Tuo vaikka oma t-paita tai huppari, ja korista se sateenkaaren kaikilla väreillä ja Turku Priden logoilla.Painettavien tekstiilien tulee olla luonnonkuituisia eli puuvillaa tai pellavaa. Pajalta voi ostaa myös kangaskasseja. Maksuton Pride-kankaanpainopaja on suunnattu 13–28-vuotiaille. Paja on yhteistyössä Turun Seta Nuorten kanssa.

Torstaina 24. elokuuta kello 17–19 Sateenkaarikirppis pääkirjaston Kirjastopihalla. Pääkirjaston Kirjastopihalla pidetään nuorten Sateenkaarikirppis, jonne ovat tervetulleita sekä myyjät että asiakkaat. Myyjien pöydät täytetään saapumisjärjestyksessä. Ei pöytävarauksia. Myyjät voivat tulla järjestelemään pöytiään kello 16.30 alkaen. Pöytien täytyttyä kirpparipistettä voi pitää myös maassa, jos tuo oman viltin. Kirppispöydän pitäminen ei maksa mitään. Huonon sään sattuessa Sateenkaarikirppis siirretään Stooriin.

Lauantaina 26. elokuuta kirjasto ja Pop up -fillari ovat mukana Pride-kulkueessa ja puistojuhlassa.

Turun museokeskus juhlii 21.–27.8. vietettävää Pride-viikkoa erilaisilla näkökulmilla sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen historiaan niin Turussa kuin maailmallakin järjestämällä teemaopastuksia museoissaan. Queeriyden kulttuurihistoriaan sukelletaan vuosisatojen halki Turun linnan hovielämästä, sääty-yhteiskunnan moninaisuuden kautta Tom of Finlandin Kuralan Kylämäkeen.

Nahkasaapastelua ja hikisiä toukotöitä -opastus (K-18) järjestetään Kuralan Kylämäessä keskiviikkona 23. elokuuta kello 17. Tom of Finlandin kunniaksi Kuralan Kylämäki järjestää matkan Touko Laaksonen aka Tom of Finlandin nuoruuden maisemiin. Nahkasaapastelua ja hikisiä toukotöitä tarkentaa katseen taiteilijan töitä inspiroineen maaseutumiljöön eroottiseen kuvastoon. Opastukset ovat K-18. Kierrokselle mahtuu maksimissaan 25 henkilöä.

Queer-opastus järjestetään Turun linnassa torstaina 24. elokuuta kello 17. Miltä näyttivät normatiivit 1500-luvulla? Ketkä jakoivat linnassa sallitusti vuoteen keskenään? Onko HLBTIQ-ihmisillä omia suojeluspyhimyksiä? Kuka on Suomea hallinneista ruotsalaismonarkeista kaikkein eniten queer? Kierrokselle mahtuu maksimissaan 25 henkilöä.

Apteekkimuseossa ja Qwenselin talossa on opstus Hentoja gentlemanneja ja mieskuntoista fröökynöitä lauantaina 26. elokuuta kello 15. Näkökulmaopastus 1700-luvun säätyläistalossa tarkastelee historiallista queeriyttä, miten se on näyttäytynyt ihmisten käyttäytymisessä, olemuksessa ja yhteiskunnan suhtautumisessa. Missä nämä ihmiset kokoontuivat viettämään aikaa yhdessä? Entä millä tavalla heihin on suhtauduttu sen ajan yhteiskunnassa? Olivatko miehet todellakin hentoja ja naisväki mieskuntoista? Kierrokselle mahtuu maksimissaan 15 henkilöä.

Turku Pride on lähes kokonaan vapaaehtoisvoimin järjestetty tapahtuma, jonka järjestelyjä koordinoi Turku Pride ry. Tapahtuman koko ohjelma on luettavissa turkupride.fi-sivustolla.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Vankien mielenterveyspalveluita parannetaan Rikosseuraamuslaitoksen ja Vankiterveydenhuollon yhteistyössä

Rikosseuraamuslaitos (Rise) ja Vankiterveydenhuollon yksikkö (VTH) selkeyttävät tehtävänjakoaan vankien mielenterveyspalveluissa. Osa psykologiresursseista, neljän henkilötyövuoden verran, siirretään VTH:lle, jotta vankien terveydenhuollolliset palvelut vahvistuvat ja toteutuvat lain edellyttämällä tavalla. Muutoksen tavoitteena on parantaa mielenterveyspalvelujen saatavuutta sekä potilas- ja vankilaturvallisuutta.

Turkulainen Fortunewheelgarden edustaa Suomea tammojen Euroopan mestaruuskilpailussa

Fortunewheelgargen ja Olli Koivunen.

Turkulaisravuri Fortunewheelgarden edustaa Suomea lämminveritammojen Euroopan mestaruuskilpailussa Tukholman Solvallassa keskiviikkona 19. elokuuta. Kilpailun voittaja ansaitsee miljoona kruunua. Jethro Rostedtin ja Ylitalo Garden's Stable Oy:n kasvattamaa ja Smokewalley Oy:n omistamaa hevosta valmentaa Harri Koivunen ja ohjastaa Olli Koivunen .

Loton potti nousee kuuteen miljoonaan euroon

Lotossa ei löytynyt kierroksella 33/2026 täysosumia. Ensi viikon lauantaina potissa on kuusi miljoonaa euroa.

Kouluja ei saa uhrata maahanmuuttopolitiikalle

Koulujen ongelmat eivät ratkea vaikenemalla ja hyssyttelemällä, sanoo kirjoittaja.

Suomalainen peruskoulu oli aikanaan maailman parhaiden joukossa. Nyt sitä rapautetaan hallitsemattomalla maahanmuuttopolitiikalla, jonka seurauksia lapset, opettajat ja veronmaksajat kantavat pitkään.

Lainsäädännön arviointineuvosto: Apteekkitoiminnan kehittämisen vaikutuksia apteekkien asiakkaille arvioitava

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle apteekkitoiminnan kehittämistä koskevasta lakiehdotuksesta. Lakiehdotuksessa on hyödynnetty erilaista tutkimustietoa sekä annettu esimerkkejä ehdotetun lainsäädännön soveltamisesta. Lakiehdotuksen vaikutuksia on käsitelty pääosin monipuolisesti, mutta vaikutuksia apteekkien asiakkaille ja markkinan rakenteeseen tulisi tarkentaa.

Akseli-lähipyöräilypäivä Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa

Akselireitti halkoo Maskun, Mynämäen ja Nousiaisten kuntia.

Akseli-lähipyöräilypäivää vietetään lauantaina 12. syyskuuta Maskussa, Mynämäellä ja Nousiaisissa koko pyöräilyreitistön mitalta. Kuka tahansa toimija, kuten yritys tai yhdistys tai muu organisaatio on tervetullut osallistumaan päivään omalla panoksellaan ja valitsemallaan sijainnilla reitillä tai sen lähistöllä.

Huoltoriitojen käsittelyajat tuomioistuimissa eivät ole lyhentyneet

Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin toteuttaman seurantatutkimuksen mukaan vuonna 2019 voimaan tullut lapsenhuoltolain uudistus vastaa aiempaa paremmin nykypäivän tarpeita ja on vahvistanut jo vakiintuneiden toimintatapojen oikeudellista perustaa. Tutkimuksen mukaan lakiuudistuksen tavoitteet eivät kuitenkaan ole kaikilta osin toteutuneet käytännössä.

Teoksia ihmiselämän raadollisesta luonteesta

War injury. Akvarelli värilliselle paperille, 15 x 15 cm. 2023.

Ilkka Sariolan näyttely Spes Pacis – Toivo rauhasta on esillä Kriittisessä Galleriassa 13.8.–4.10.

Tekoälyn käyttö vaatii samoja varovaisuussääntöjä kuin muukin verkko

Moni lapsi saa koulun alkaessa ensimmäisen oman puhelimensa tai pääsee käyttämään digitaalisia palveluita aiempaa itsenäisemmin. Turvallinen digiarki ei kuitenkaan synny itsestään, vaan turvallisuustaitoja opetellaan yhdessä kotona. Huoltajien tuki, kiinnostus ja avoin keskustelu ovat edelleen lasten tärkein suoja verkossa.

Jukka Virko Teknologiakiinteistöjen talousjohtajaksi

Jukka Virko.

Turun Teknologiakiinteistöt vahvistaa strategista osaamistaan, kun yhtiön uutena talousjohtajana aloittaa Jukka Virko . Hän vastaa Teknologiakiinteistöjen konsernin strategisesta talousjohtamisesta, rahoituksesta, talousraportoinnista ja taloushallinnon kehittämisestä. Hän kuuluu myös yhtiön johtoryhmään.

Auto ojaan Aurassa, yksi sairaalaan

Henkilöauto ajautui vastaan tulevien kaistan ylitse Valtatien ojaan Aurassa aamuyöllä lauantaina. Henkilöautossa oli yksi henkilö, jonka pelastuslaitos siirsi ulos autosta.

Louhintatöistä johtuvia pysäytyksiä Turun kehätiellä Raisiossa

Raision keskustassa tehdään Turun kehätien (E18) varrella louhintaa torstaista 20. elokuuta. alkaen. Kehätien liikennettä pysäytetään räjäytysten ajaksi.

Biitsi on helppo laji harrastaa

Raisiolainen Milja Salminen pelaa ja ohjaa beach volleyta eli biitsiä.

Raisiolainen Milja Salminen , 16, on pelannut beach volleyta, biitsiä, vuodesta 2022 asti. Hänen paras saavutuksensa on kesällä 2023 saavutettu SM-hopea. Tänä kesänä Salminen on pelannut kaverien seurasta ja kesäpäivistä nauttien. Lisäksi hän on ohjannut Raision Loimun Aikuisten beach volley -koulua.

Eurojackpotin potti nousee 22 miljoonaan euroon

Perjantaina arvottu Eurojackpot ei antanut yhtään täysosumaa, joten ensi tiistain arvonnassa on jaossa noin 22 miljoonan euron päävoitto.

Kolumni: Rokkitähdet hallitsevat

Don’t believe the hype räppäsi Public Enemy 1980-luvun lopulla. Chuck D :n ja kumppaneiden viisaus näyttää viime vuosina unohtuneen muun muassa peliteollisuutta seuraavilta.

Paimion kirjastossa järjestetään poliisin satuhetki

Lounais-Suomen poliisilaitos viettää tänä vuonna Poliisin päivää Paimiossa ja Kankaanpäässä lauantaina 29. elokuuta. Koko perheen tapahtumissa pääsee tutustumaan poliisin työhön ja kalustoon sekä tapaamaan konstaapeleita.

Avoimet Puutarhat kutsuu vierailemaan puutarhoissa

Avoimet Puutarhat järjestetään sunnuntaina 20. syyskuuta.

Avoimet Puutarhat kutsuu sunnuntaina 20. syyskuuta kello 15–20 vierailemaan puutarhoissa ympäri Suomea. Tapahtumaa on järjestetty jo 16. kertaa kesällä ja nytsuosittu tapahtuma laajenee ja puutarhat avaavat ovensa ensimmäistä kertaa syksyllä.

Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin

Turun Tiedepuistoa kehittävän Kupittaan kärjen peruskivi muurattiin perjantaina 14. elokuuta. Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen myötä Tiedepuisto laajenee Itäharjun alueelle, johon rakentuu uudenlainen työpaikkojen, asumisen ja palveluiden elinvoimainen keskittymä. Tiedepuiston kehitys on yksi Turun kaupungin merkittävimmistä strategisista investoinneista kaupungin kasvuun ja tulevaisuuteen.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Kova salibandyurakka

Salibandyn Suomen Cupia pyritään kehittämään entistä houkuttelevammaksi kilpailuksi. Tämä on hyvä tavoite, sillä perinteisesti varsinkin isompien seurojen kohdalla Cup on koettu enemmän pakollisena pahana kuin kisana, johon panostaa täysillä.

Turun derby siirtyy lauantailta sunnuntaille

Veikkausliigan Turun derby TPS:n ja FC Interin välillä siirtyy Interin europelien jatkumisen vuoksi. Derby siirtyy lauantailta pelattavaksi päivää myöhemmin sunnuntaina 23. elokuuta kello 18 Veritas Stadionilla.

Inter taisteli jatkopaikan ja kohtaa seuraavaksi FC Kööpenhaminan

Inter jatkaa Konferenssiliigassa.

Inter jatkaa historiallista eurotaivaltaan. Se löi FC Vaduzin Konferenssiliigan kolmannen kierroksen otteluparissa ja jatkaa playoff-kierrokselle. Sinimustat taistelivat torstai-iltana Liechtensteinissa 2–2-vierastasapelin Jasse Tuomisen ja Alie Contehin maaleilla. Vaduz kaatui yhteismaalein 4–3. Inter tekee turkulaista jalkapallohistoriaa etenemällä playoff-kierrokselle, jossa vastaan asettuu FC Kööpenhamina.

Suomi taistelee amerikkalaisen jalkapallon naisten Euroopan mestaruudesta

Useita Trojansin naisia on mukana EM-taistossa.

Suomen naisten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkue pelaa 22. elokuuta Vantaalla Euroopan mestaruudesta Saksaa vastaan. Turku Trojansin pelaajista Euroopan mestaruutta tavoittelevaan ryhmään on valittu Tia Jansen , Milla Korhonen , Kirsti Nirhamo , Edona Haddad , Ninni Mäkinen , Kaisla Honkaniemi , Hilma Kuitunen ja Oona Tuomi .

Aliisa Soini otti omiin nimiinsä 100 metrin perhosuinnin Suomen ennätyksen

Aliisa Soini.

Uinnin pitkän radan EM-kisojen neljännen päivän aamujaksolla nähtiin yksi Suomen ennätys, kun Uinti Turun Aliisa Soini perhosteli taululle uudet ennätyslukemat 100 metrin perhosuinnissa.

Inter on askeleen päässä Kööpenhaminasta

Inter on pelannut historiansa parhaita Euro-pelejä Konferenssiliigan karsinnoissa.

Inter matkustaa torstaina Liechtensteiniin FC Vaduzin vieraaksi Konferenssiliigan kolmannen karsintakierroksen toiseen osaotteluun. Inter pääsee kääpiövaltioon hyvistä lähtökohdista, sillä se voitti Kupittaalla ensimmäisen osaottelun 2-1. Ottelun voittomaalin pääsi iskemään vieraiden puolustusvirheestä Prosper Ahiabu . Vieraiden puolustuksella ei muutenkaan ollut viime viikolla paras iltansa, sillä Interin ensimmäinen maali merkittiin omaksi maaliksi.