Taitotärppi: Lautapelaajan karkkikaupat ovat kirjasto ja kirpputori
Vaski-kirjastojen kokoelmista löytyy laaja valikoima lautapelejä. Osa peleistä on kotiin lainattavia, osa kirjastossa pelattavia. Kirjastosta lainattavien koko perheen lautapelien vinkkilista on juuri päivitetty. Listalle valitut 49 peliä ovat ikäsuositukseltaan sopivia 4–12+-vuotiaille, ja niistä löytyy suomenkieliset peliohjeet. Lautapelejä voi varata ja noutaa omasta lähikirjastosta maksutta.
Lautapeliharrastajan ja Litsan lautapelikerhon vetäjän Annika Saarron suosikki perhekategorian peleistä on River Boat, jossa pelaajat viljelevät maitaan Mississipin varrella, keräävät satoa ja kuljettavat tuotteitaan jokea pitkin myyntiin. Aikuisten peleistä Saarron kaksi ehdotonta suosikkia ovat Paladins of The West Kingdom sekä Faiyum, joissa asetellaan työläisiä laudalle tekemään erilaisia tehtäviä. Kyseisissä peleissä strategia ratkaisee.
– Kyse on optimoinnista, eli siitä, että tekee mahdollisimman tehokkaasti asioita, jotka tuovat mahdollisimman paljon pisteitä lopussa. Tunnustan olevani tällaisten “kuivien” lautapelien ystävä, joissa ulkopuolisen silmin ei vaikuta tapahtuvan juuri mitään, Saarto kertoo.
Saarto omistaa noin kolmesataa erilaista lautapeliä, joihin häneltä löytyy lisäksi yhteensä viitisenkymmentä lisäosaa. Uutena täyteen hintaan Saarto ei yleensä pelejä osta, vaan hän tekee löytöjä alennusmyynnistä tai kirpputoreilta. Esimerkiksi Facebookista löytyy Lautapelikirppis-ryhmä, ja Tori.fi:ssä myydään käytettyjä pelejä.
Pakko pelejä ei ole itse omistaa, sillä kirjastosta lainaamisen lisäksi lautapelikerhossa pääsee pelaamaan erilaisia pelejä. Seuraava pelitapahtuma Littoisissa on joulukuussa. Siitä ilmoitetaan kerhon nettisivuilla www.litsanlautapelikerho.wordpress.com ja Litsan lautapelikerhon Facebook-sivulla. Turussa myös Lautapeliseura järjestää lautapelitapahtumia. Ilmoittelua voi seurata nettisivulta.
Maria Helstola