Lähes puolet suomalaisista harrastaa seksiä kumppaninsa kanssa vain muutaman kerran vuodessa
42 prosenttia suomalaisista kertoo harrastavansa seksiä toisen kanssa vain muutaman kerran vuodessa tai jopa harvemmin. Koronavuosien piristyksen jälkeen seksin säännöllisyys on jälleen laskussa. Tämä selviää Kaalimato.comin tuoreesta Seksuaalisuuden Suomi -tutkimuksesta. Melkein puolella suomalaisista ei käytännössä ole seksielämää kumppanin kanssa. Lähes kolmannes (28 %) suomalaisista kertoo harrastavansa seksiä muutaman kerran vuodessa tai harvemmin, ja 14 prosenttia ei harrasta seksiä lainkaan.
– Tarve läheisyyteen ja seksiin on yksilöllistä. Jos seksin määrä kumppanisuhteessa on molemmille riittävällä tasolla, asia ei ole ongelmallinen. Mikäli tarpeet seksiin ja läheisyyteen eivät kohtaa, on syytä nostaa kissa pöydälle ja pohtia yhdessä suuntaviivoja asian ratkaisemiseksi, kertoo Kaalimadon seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen.
Noin kerran kuussa seksiä harrastaa joka kymmenes suomalainen (10 %) ja puolella suomalaisista on seksiä kumppanin kanssa vähintään pari kolme kertaa kuussa (48 %). Aktiivisin kolme prosenttia kansalaisista heiluttaa peittoa lähes päivittäin eli viisi kertaa viikossa tai useammin.
Seksin säännöllisyys on ollut tasaisessa laskussa vuodesta 2016 lähtien, vaikka koronapandemian keskellä seksiä harrastettiinkin enemmän.
Seksuaaliterapeutti muistuttaa, että seksielämän haasteiden edessä tärkeintä on pysähtyä ja olla läsnä sekä itselle että toiselle.
– Oma hyvinvointi, läsnä oleva kohtaaminen, yhteinen aika sekä avoin ja molempia kunnioittava kommunikaatio ovat avaimia hyvään seksielämään. Myös riittävän tyydyttävällä ja nautinnollisella seksillä on merkitystä siihen, miten usein seksiä halutaan, kertoo Lavikainen.
Tutkimustiedot perustuvat Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n suunnittelemaan ja analysoimaan suomalaisten seksielämää ja seksuaalisuutta käsittelevään Seksuaalisuuden Suomi -kyselytutkimukseen. Kysely toteutettiin Bilendin M3 -verkkopaneelissa huhtikuussa 2023. Tutkimukseen vastasi 1 000 iältään 18–70-vuotiasta suomalaista. Otos on iältään, sukupuoleltaan ja alueellisesti kansallisesti edustava.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)