Kritiikki: Tehdasteatterin Noidankehässä noidat ovat groteskin aistillisia ja normeista vähät välittäviä
Noituuden narratiivi on ollut moninainen kautta aikojen. Noituus on merkinnyt hallitsemattomia, yliluonnollisia voimia, jotka ovat olleet uhka yhteisölle ja ne on pitänyt eliminoida. Noituudesta on Suomessakin 1600-luvulla tuomittu kuolemaan, vaikka yleisempi tapa rangaista on ollut sulkea noituudesta epäilty yhteisön ulkopuolelle. Moni tuomittu noita on myös ollut mies.
Euroopan noitavainot eivät kuitenkaan vastoin yleistä käsitystä sijoittuneet keskiajalle, vaan etenkin naispuolisten noitien maine paholaisen kanssa rietastelijoina syntyi myöhemmin. Tätä ennen noidilla on pitkä historia kansanparantajina ja lääkitsijöinä. Nykyajan noituus, jossa nimenomaisesti syleillään omien sisäisten voimien löytymistä ja uhmataan patriarkaattia, on puolestaan trendannut etenkin nuorten naisten keskuudessa.
Tehdasteatterissa kansanperimästä, historiankirjoituksesta ja populaarikulttuurista tutuilla mielikuvilla ilakoivan noituuden äärelle kutsuvat Emelie Zilliacus ja Mathilda KruseNoidankehä-teoksellaan. Ritualististen, näyttämölle asetettujen ja mallattujen vitsojen, huivien ja luutien höystämien verenpunaisten saarekkeiden keskellä hääräävät liki alastomat Zilliacus ja Kruse luovat oman noituutensa ammentamalla näistä tunnusmerkeistä.
Pääsiäisnoita vilahtaa ja The Blair Witch Project muistuu mieleen. Kuullaan Iida Hägglundin luomassa äänimaisemassa kuiskivaa ja kiihtyväksi yltyvää loitsua. Noidat juhlistavat omaa feminiinisyyttään ja lihallisuuttaan rintojaan lässäyttelemällä ja yllyttämällä toisiaan noitamaiseen kaakatukseen.
Yhtäältä nämä eleet räjäyttävät trullien villeinä pidettyjä voimia yhteiseksi tilaan leviäväksi, ilkikuriseksi energiaksi, toisaalta koko esillepanon synnyttämä jännite ja arvaamattomuuden tunne eivät päästä otteestaan. Noitakaksikon askareiden äärelle istahtaa uteliaana, mutta illalliskutsuun en ehkä tohtisi vastata.
Kaksikko on valmistunut Taideyliopiston teatterikorkeakoulun ruotsinkieliseltä näyttelijäntyön linjalta, ja Zilliacuksen työhön olen aiemmin päässyt tutustumaan Kuopiossa järjestettävällä nykytaiteen ANTI-festivaalilla. Tällöin yleisön piti allekirjoittaa salassapitosopimus, joka sitoutti vaikenemaan esityksen sisällöstä ja yksityiskohdista. Rohkenen kuitenkin paljastaa, että samantyyppiset ruumiillisten rajojen ja tabujen kokeilut ja venyttämiset olivat Exhibit-teoksessa keskiössä, samoin kuin Noidankehässä.
Naisen ruumiillisuus on teoksessa arastelemattomasti läsnä, sen monia tarkoituksia myöten. Noidat ottavat kaiken ilon irti taikajuomien keittelemisestä samalla mystistä ja hieman vinoa, kiinteästi maahan ja juuriin yhteydessä olevaa noituuden kuvaa ylläpitäen. Epämukavuusalueilla vieraillaan, eritteitä ja karvoja hyödyntäen. Inhan piknikevään valmistaminen sinkoutuu kyteväksi muistoksi takaraivoon.
Zilliacuksen ja Krusen noitien elämä näyttää olevan groteskin aistillista ja normeista vähät välittävää. Vaikka lähes sanattomassa teoksessa nähdään runsaasti elementtejä populaarikulttuuriviittauksiin ja tämän päivän sähkövempaimiin asti, avaa se noituuden eri yhteyksiä ja merkityksiä tukevimmin folkloren symbolien kautta.
Olisi kuitenkin ollut hauska myös nähdä jonkinlainen silta tai vilkaisu tulevaisuudenkin noitaan, kun teos niin avokätisesti aiheensa kuvilla leikittelee. Minne noituus tai samanismi voisi olla matkalla? Luuta olisi voinut lennättää vielä pidemmälle, jonnekin Kyöpelinvuoren ohi.
Erään kiinnostavan rinnastuksen teos tarjoilee. Vaikka noidilla on vahva yhteys luontoon ja eläimiin, ovat ne myös käyneet kiusaamassa maataloissa karjaa. Nyt näyttämöllä nähdään lehmä noitien kaverina ja ravitsijana. Lehmä on myös yleisesti käytetty naisen haukkumasana.
Noidankehässä lehmän ja noitien suhde muotoutuu vereväksi metaforaksi symbioosista ja feminiinistä voimallisuudesta. Nautamaisuus otetaan reippaasti haltuun ja sitä juhlistetaan.
Noidankehä. Kantaesitys Tehdasteatterissa 29. huhtikuuta 2023. Esitykset jatkuvat 27.5. asti. K–18. Torstaina 25. toukokuuta Noidankehä-työryhmää innoittanut runoilija ja kirjailija Carina Karlsson pitää yleisölle avoimen luennon esityksen jälkeen Tehdasteatterin aulassa. Karlsson on 40 vuoden ajan tutkinut ja kirjoittanut Ahvenanmaalla vuosina 1666–78 tapahtuneesta noituudesta ja noitavainoista. Luento pidetään englanniksi ja se alkaa esityksen jälkeen noin kello 20.15.
Näyttelijät ja koollekutsujat: Emelie Zilliacus ja Mathilda Kruse
Äänisuunnittelu: Iida Hägglund
Valosuunnittelu: Saana Volanen
Outside eye: Ella Jokela
Sisältöhuomautukset: eritteet, teatterisavu, voimakkaat valot, kovat äänet, tekoveri, alastomuus.
Heidi Horila
Kritiikki näkyy! tuo kritiikin lähelle. Suomen arvostelijain liiton ja Koneen säätiön hanke tukee paikallismedioita kritiikin julkaisemisessa.
