Kritiikki: Tehdasteatterin Noidankehässä noidat ovat groteskin aistillisia ja normeista vähät välittäviä

Noitakaksikon askareiden äärelle istahtaa uteliaana. Noitakaksikon askareiden äärelle istahtaa uteliaana. Kuva: Mariel Helovirta

Noituuden narratiivi on ollut moninainen kautta aikojen. Noituus on merkinnyt hallitsemattomia, yliluonnollisia voimia, jotka ovat olleet uhka yhteisölle ja ne on pitänyt eliminoida. Noituudesta on Suomessakin 1600-luvulla tuomittu kuolemaan, vaikka yleisempi tapa rangaista on ollut sulkea noituudesta epäilty yhteisön ulkopuolelle. Moni tuomittu noita on myös ollut mies.

Euroopan noitavainot eivät kuitenkaan vastoin yleistä käsitystä sijoittuneet keskiajalle, vaan etenkin naispuolisten noitien maine paholaisen kanssa rietastelijoina syntyi myöhemmin. Tätä ennen noidilla on pitkä historia kansanparantajina ja lääkitsijöinä. Nykyajan noituus, jossa nimenomaisesti syleillään omien sisäisten voimien löytymistä ja uhmataan patriarkaattia, on puolestaan trendannut etenkin nuorten naisten keskuudessa.

Tehdasteatterissa kansanperimästä, historiankirjoituksesta ja populaarikulttuurista tutuilla mielikuvilla ilakoivan noituuden äärelle kutsuvat Emelie Zilliacus ja Mathilda KruseNoidankehä-teoksellaan. Ritualististen, näyttämölle asetettujen ja mallattujen vitsojen, huivien ja luutien höystämien verenpunaisten saarekkeiden keskellä hääräävät liki alastomat Zilliacus ja Kruse luovat oman noituutensa ammentamalla näistä tunnusmerkeistä.

Pääsiäisnoita vilahtaa ja The Blair Witch Project muistuu mieleen. Kuullaan Iida Hägglundin luomassa äänimaisemassa kuiskivaa ja kiihtyväksi yltyvää loitsua. Noidat juhlistavat omaa feminiinisyyttään ja lihallisuuttaan rintojaan lässäyttelemällä ja yllyttämällä toisiaan noitamaiseen kaakatukseen.

Yhtäältä nämä eleet räjäyttävät trullien villeinä pidettyjä voimia yhteiseksi tilaan leviäväksi, ilkikuriseksi energiaksi, toisaalta koko esillepanon synnyttämä jännite ja arvaamattomuuden tunne eivät päästä otteestaan. Noitakaksikon askareiden äärelle istahtaa uteliaana, mutta illalliskutsuun en ehkä tohtisi vastata.

Emelie Zilliacus ja Mathilda Kruse ammentavat noituuteensa aineksia kansanperimästä, historiasta ja populaarikulttuurista. Emelie Zilliacus ja Mathilda Kruse ammentavat noituuteensa aineksia kansanperimästä, historiasta ja populaarikulttuurista. Kuva: Mariel Helovirta

Kaksikko on valmistunut Taideyliopiston teatterikorkeakoulun ruotsinkieliseltä näyttelijäntyön linjalta, ja Zilliacuksen työhön olen aiemmin päässyt tutustumaan Kuopiossa järjestettävällä nykytaiteen ANTI-festivaalilla. Tällöin yleisön piti allekirjoittaa salassapitosopimus, joka sitoutti vaikenemaan esityksen sisällöstä ja yksityiskohdista. Rohkenen kuitenkin paljastaa, että samantyyppiset ruumiillisten rajojen ja tabujen kokeilut ja venyttämiset olivat Exhibit-teoksessa keskiössä, samoin kuin Noidankehässä.

Naisen ruumiillisuus on teoksessa arastelemattomasti läsnä, sen monia tarkoituksia myöten. Noidat ottavat kaiken ilon irti taikajuomien keittelemisestä samalla mystistä ja hieman vinoa, kiinteästi maahan ja juuriin yhteydessä olevaa noituuden kuvaa ylläpitäen. Epämukavuusalueilla vieraillaan, eritteitä ja karvoja hyödyntäen. Inhan piknikevään valmistaminen sinkoutuu kyteväksi muistoksi takaraivoon.

Zilliacuksen ja Krusen noitien elämä näyttää olevan groteskin aistillista ja normeista vähät välittävää. Vaikka lähes sanattomassa teoksessa nähdään runsaasti elementtejä populaarikulttuuriviittauksiin ja tämän päivän sähkövempaimiin asti, avaa se noituuden eri yhteyksiä ja merkityksiä tukevimmin folkloren symbolien kautta.

Olisi kuitenkin ollut hauska myös nähdä jonkinlainen silta tai vilkaisu tulevaisuudenkin noitaan, kun teos niin avokätisesti aiheensa kuvilla leikittelee. Minne noituus tai samanismi voisi olla matkalla? Luuta olisi voinut lennättää vielä pidemmälle, jonnekin Kyöpelinvuoren ohi.

Erään kiinnostavan rinnastuksen teos tarjoilee. Vaikka noidilla on vahva yhteys luontoon ja eläimiin, ovat ne myös käyneet kiusaamassa maataloissa karjaa. Nyt näyttämöllä nähdään lehmä noitien kaverina ja ravitsijana. Lehmä on myös yleisesti käytetty naisen haukkumasana.

Noidankehässä lehmän ja noitien suhde muotoutuu vereväksi metaforaksi symbioosista ja feminiinistä voimallisuudesta. Nautamaisuus otetaan reippaasti haltuun ja sitä juhlistetaan.

Noidankehä. Kantaesitys Tehdasteatterissa 29. huhtikuuta 2023. Esitykset jatkuvat 27.5. asti. K–18. Torstaina 25. toukokuuta Noidankehä-työryhmää innoittanut runoilija ja kirjailija Carina Karlsson pitää yleisölle avoimen luennon esityksen jälkeen Tehdasteatterin aulassa. Karlsson on 40 vuoden ajan tutkinut ja kirjoittanut Ahvenanmaalla vuosina 1666–78 tapahtuneesta noituudesta ja noitavainoista. Luento pidetään englanniksi ja se alkaa esityksen jälkeen noin kello 20.15.

Näyttelijät ja koollekutsujat: Emelie Zilliacus ja Mathilda Kruse

Äänisuunnittelu: Iida Hägglund

Valosuunnittelu: Saana Volanen

Outside eye: Ella Jokela

Sisältöhuomautukset: eritteet, teatterisavu, voimakkaat valot, kovat äänet, tekoveri, alastomuus.

Heidi Horila

Kritiikki näkyy! tuo kritiikin lähelle. Suomen arvostelijain liiton ja Koneen säätiön hanke tukee paikallismedioita kritiikin julkaisemisessa.

Palvelualojen liikevaihto hyvässä nousussa heinäkuussa, myös kaupan kasvu jatkui

Palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi heinäkuussa 5,7 prosenttia viime vuoden heinäkuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, nousi 2,3 prosenttia.

Tuomiokirkkosillan alueella raitiotiehankkeen täydentäviä maaperätutkimuksia syys- ja lokakuussa

Maaperätutkimukset aiheuttavat liikenteeseen lyhytaikaista ja paikallista haittaa Tuomiokirkkosillan alueella.

Tuomiokirkkosillan alueella tehdään syys- ja lokakuussa maaperätutkimuksia, joiden avulla täydennetään raitiotien toteutussuunnittelun aikana kerättyä tietoa maaperän olosuhteista historiallisessa Turussa. Töistä aiheutuu lyhytaikaisia ja paikallisia muutoksia liikenteeseen. Tutkimuksilla valmistaudutaan raitiotiehankkeen ensimmäiseen rakennusvaiheeseen.

Ihminen löytyi hukkuneena Maskun Rivieran uimarannalta

Isonkiven uimaranta sijaitsee Maskun Rivieran alueella.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai tänään aamulla kello 7:49 hälytyksen vesipelastustehtävästä Maskun Rivieralle Isonkiven uimarannalle. Paikalta löytyi yksi henkilö hukkuneena.

Maakuntien välillä suuret erot mätkyissä

Ahvenanmaalaiset maksavat Suomen suurimpia mätkyjä, ja he saavat myös suurimmat veronpalautukset. Syyskuun alussa on jäännösverojen eräpäivä 321 000 suomalaisella, ja veronpalautuksia maksetaan 939 000 henkilölle.

Raision seudun taideyhdistyksen näyttely tuo esille jäsenistön osaamista

Katja Havula, Tasapainossa, akryyli.

Raision seudun taideyhdistys ry:n Taidetta hotkimassa -taidenäyttely on esillä 2.–30. syyskuuta Raision kaupungintalon Galleriassa toisen kerroksen aulassa (Nallinkatu 2).

Raportti: Mielenterveyden hoito vahvistunut perusterveydenhuollossa

Kansallisen mielenterveysstrategian toimeenpano on edennyt strategiakauden puoliväliin. Strategian väliraportin mukaan mielenterveyshäiriöiden hoito perusterveydenhuollossa on viime vuosina vahvistunut. Ammattilaisille on sekä tuotettu tietoa työn tueksi että tuotu mielenterveyden tuen menetelmiä perustasolle. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle menetelmien osaamista on koulutettu laajasti.

Konstrundan Life on a Leafissä

Lehtitalo on kuvataiteilija Jan-Erik Anderssonin ja arkkitehti Erkki Pitkärannan suunnittelema.

Taiteilijaresidenssi ja kokonaistaideteos Life on a Leaf osallistu kolmatta kertaa kansalliseen avoimet ateljeet -tapahtuma Konstrundaniin 5.–6. syyskuuta. Yleisö saa viikonlopun aikana tutustua Lehtitaloon sekä tanskalaisen taiteilijan ja kuraattorin Tina Mariane Krogh Madsenin taiteeseen. Krogh Madsen on residenssitaiteilijana talossa syyskuussa ja työskentelee muunmuassa performannsi- ja äänitaiteen parissa.

Koti, yksilö ja yhteiskunta -podcastissa uusia näkökulmia asumisen ajankohtaisiin kysymyksiin

Koti, yksilö ja yhteiskunta -podcastin kolmannella kaudella jatkuu keskustelu asumisen ajankohtaisista aiheista ja tulevaisuuden kysymyksistä. Keskustelijoina on yli 20 asumisen asiantuntijaa. Kahdeksanosainen kausi julkaistaan Spotifyssa 20.8.–15.10.

Nopeammin kävelevät ikääntyneet aktiivisempia arjessa

Tavanomainen kävelynopeus on yksinkertainen toimintakyvyn mittari.

Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että fyysinen aktiivisuus vähenee merkittävästi iän myötä myös hyväkuntoisilla ikääntyneillä. Neljän vuoden seurannassa aktiivisuuden aikaansaama energiankulutus laski keskimäärin noin 17 prosenttia.

Kotona asuvien muistisairaiden määrä voi kaksinkertaistua vuoteen 2040 mennessä

Muistisairautta sairastavien kokonaismäärä kasvaa merkittävästi tulevina vuosina, ja kotona asuvien määrä voi jopa yli kaksinkertaistua vuoden 2018 tasosta, ilmenee Helsingin yliopiston tutkimuksesta .

Työterveyshuollon kustannukset noin 600 euroa työntekijää kohti vuonna 2024

Työnantajien järjestämän työterveyshuollon kustannukset jatkoivat kasvuaan vuonna 2024. Työterveyshuollon piirissä olevista 92 prosenttia sai työterveyspalvelunsa lääkärikeskuksista. Tiedot selviävät Kelan työterveyshuoltotilastosta 2024.

Valtaosa osittaisen vanhuuseläkkeen ottaneista tyytyväisiä valintaansa

Noin 90 prosenttia osittaisen vanhuuseläkkeen hakeneista on tyytyväisiä valintaansa. Yleisimmät syyt eläkkeen ottamiseen ovat taloudellinen kannattavuus sekä epävarmuus omasta terveydestä ja jäljellä olevasta elinajasta. Eläketurvakeskus (ETK) on selvittänyt ensi kertaa laajassa kyselytutkimuksessa osittaisen vanhuuseläkkeen ottaneiden kokemuksia.

Kirjaston tapahtumasyksyn keskiössä luonto ja runo

Tapahtumasyksyssä on luvassa merenalaisluontoa valokuvissa, kestävän kehityksen juhlaa useissa tapahtumissa ja runoutta niin keskustelutilaisuuksissa kuin runoilijavierailuissa.

Turun kaupunginkirjaston syksy tuo tullessaan satoja ilmaisia tapahtumia lähes jokaiselle viikonpäivälle. Tapahtumasyksyssä on luvassa merenalaisluontoa valokuvissa, kestävän kehityksen juhlaa useissa tapahtumissa ja runoutta niin keskustelutilaisuuksissa kuin runoilijavierailuissa. Lisäksi tarjolla on tutut luentosarjat, lukupiirit ja kerhot, joista voit löytää itsellesi uuden maksuttoman harrastuksen.

Gabriel Chicoine vahvistaa TPS:n takalinjoja

TPS on solminut kanadalaispuolustaja Gabriel Chicoinen kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen.

FightBack Run juhlistaa yli kymmenvuotista matkaansa

Pekka Hyysalo.

Vanhalla Suurtorilla lauantaina 5. syyskuuta järjestettävä FightBack Run kutsuu kaikenikäiset ja -kuntoiset ihmiset liikkumaan hyvän asian puolesta. Kyseessä ei ole kilpailu, vaan liikuntatapahtuma, jossa tärkeintä ovat yhdessä liikkuminen, yhteisöllisyys ja toivon välittäminen.

Kuivurissa tulipalo Mynämäellä

Viljankuivurin polttimessa syttyi palo Asemantiellä Mynämäellä myöhään lauantaina illalla. Polttimen oma lämpörele toimi suunnitellusti, eikä palo päässyt leviämään kuivattavaan vehnään tai rakenteisiin. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi varmistaa, että palo on sammunut. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Startup Journey innosti Hugo Söderholmin yrittäjyyteen

Åbo Akademissa opiskeleva Hugo Söderholm sanoo, että opiskelijoiden yrittäjyysjärjestö Boost Turku ry sai hänet innostumaan entistä enemmän yrittäjyydestä.

Viimeistä vuotta Åbo Akademissa tietotekniikan maisteriopintojaan opiskeleva Hugo Söderholm , 25, on ammentanut kuluneen vuoden aikana intensiivisesti oppia yrittäjyydestä yliopiston teoreettisten opiskelujen ohella. Pakollisen 15 opintopisteen projektikurssin aikana hänellä kehittyi neljän muun opiskelukaverinsa kanssa oma yritysidea.

Näyttely kertoo juurista, historiasta ja näkymättömistä rakenteista

Erno Wihervuori, Neljä aittaa, 2026, akryyli, 50x100 cm.

Raision Kirjastotalon Aulagallerian syyskuun näyttelynä nähdään raisiolaistaustaisen Erno Wihervuoren Juurtunut -taidenäyttely. Näyttely kuvailee paikkoja ja tunteita – todellisia ja kuviteltuja. Se kertoo juurista, historiasta ja rakenteista, jotka eivät aina näy, mutta kannattelevat kaikkea. Näyttely on esillä 2.–29. syyskuuta.

Näköislehti

Urheilu

Gabriel Chicoine vahvistaa TPS:n takalinjoja

TPS on solminut kanadalaispuolustaja Gabriel Chicoinen kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen.

Wirmo ei lähde F-liigaan vain selviytymään

Valtaosa viime kaudella nousua juhlineesta Wirmon joukkueesta nähdään myös F-liigassa..

Salibandyn naisten F-liiga sai ensi kaudeksi lisää varsinaissuomalaista väriä, kun SBS Wirmo nousi viime keväänä korkeimmalle sarjatasolle. Syyskuun puolivälissä Varsinais-Suomesta Wirmon lisäksi sarjassa pelaavat TPS ja FBC Loisto.

Puukkokatsomo: Saku nostetaan legendojen rinnalle

Saku Koivu.

Monen TPS-fanin odottama päivä koittaa lokakuussa. Saku Koivun (kuvassa) pelinumero 11 nousee Turkuhallin kattoon.

Benedek Oláh siirtyi Kosken Kaikuun

Benedek Oláh.

Pöytätennisseura Kosken Kaiku saa riveihinsä kovan vahvistuksen, kun Benedek Oláh edustaa jatkossa varsinaissuomalaisseuraa. Oláh on Suomen kaikkien aikojen paras pelaaja, jonka korkein maailmanlistasijoitus on 50. Suomen ykköspelaaja hän ollut jo 15 vuotta ja edusti Suomea myös Rio de Janeiron olympialaisissa. Oláh pelaa ensimmäistä kertaa kotimaan pääsarjassa, sillä hän lähti ulkomaille jo ennen pääsarjadebyyttiään.

Kangasniemi vaihtaa Interistä Leicesteriin

Rasmus Karjalainen ja Ilari Kangasniemi.

Toppari Ilari Kangasniemi siirtyy Interistä Leicester Cityyn. Vuoden ajan sinimustia edustanut Kangasniemi siirtyy Englannin kolmannella sarjatasolla League Onessa pelaavaan seuraan pysyvällä siirrolla. Kangasniemi teki seuran kanssa viisivuotisen sopimuksen.

Silja Kososen kultajuhlat järjestetään Myllyssä

Raision kaupunki ja Kauppakeskus Mylly järjestävät moukarinheiton EM-voittajalle Silja Kososelle kultajuhlat, johon kaikki ovat tervetulleita.

Moukarinheiton Euroopan mestaria Silja Kososta juhlitaan Raisiossa, Kauppakeskus Myllyssä 9. syyskuuta. Kaikille avoimessa kultajuhlassa pääsee tapaamaan tuoretta kultamitalistia ja nauttimaan mitalikahveista. Tilaisuuden järjestävät Raision kaupunki ja Kauppakeskus Mylly.