Millaista on olla suhteessa, jossa toiveet ja todellisuudet eivät kohtaa?
Jo-Jo Teatterin kevään viimeinen ensi-ilta saa päivänvalonsa lauantaina 15. huhtikuuta kello 19. Ohjelmistoon on valikoitunut Clemént Michelin komedia Kolmen kimppa. Näytelmän ohjaa Akseli Sveholm, turkulainen teatteri-ilmaisun ohjaaja. Sveholm on syksyllä todistanut koomikon taitonsa Jo-Jon lavalla esittäen pääosaa loppuunmyydyssä farssissa Älä pukeudu päivälliselle.
– Kolmen kimppa käsittelee totuuden löytämistä itsestään, kumppanistaan, ystävistään, ihmissuhteistaan. Millaista on olla suhteessa, jossa toiveet ja todellisuudet eivät kohtaa? Paljonko ihminen on valmis nielemään rakkaittensa puolesta? Milloin itsensä ja omien tarpeiden ajatteleminen muuttuu itsekkäästä tarpeelliseksi, Sveholm toteaa.
Jo lähtöasetelma on jokseenkin kummallinen: Paul asuu kumppaninsa, Sophien kanssa, mutta neljä kuukautta yhteiseloa alkaa jo riittämään. Paul haluaa eroon suhteestaan, mutta raukkamaisena olentona ei hän uskalla ottaa asiaa puheeksi. Sen sijaan hän taivuttelee hyvän ystävänsä Martinin asumaan heidän asuntoonsa, siinä toivossa, että Sophie menettäisi hermonsa tästä syntyvään sotkuun ja lähtisi itse kävelemään. Paulin epätoivoksi Martin on mitä siistein ja vieraanvaraisin asukki.
Kolmen kimppa on näytelmä ihmissuhteiden absurdeista realiteeteista. Mitä on olla parisuhteessa? Miten sitä tulee ylläpitää ja/tai miten siitä pääsee irti? Mitä olet valmis tekemään parhaan ystäväsi vuoksi? Mitä käy, kun kaksi rekkaa ajavat toisiaan päin ja kumppani seisoo keskellä tietä?
Esityksen kesto noin kaksi tuntia. Esitysoikeuksia valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















