Jonnet eivät varmasti muista Colin McRaeta (1968–2007), tuota skotlantilaista rallin ihmelasta, joka voitti ensimmäisenä brittinä ja lisäksi siihen asti nuorimpana WRC-rallin maailmanmestaruuden vuonna 1995. Tuon kovan ennätyksen rikkoi vasta Kalle Rovanperä kuluvana vuonna. McRae olisi varmasti suoritusta arvostanut, ellei olisi kuollut melko piakkoin aktiiviuransa jälkeen helikopterionnettomuudessa.

Varikolla kuhisee. Kuva: Teemu P. Peltola (kuvakaappaus)

Vuosituhannen taitteessa McRae oli niin iso nimi autourheilumaailmassa, että ensiaskeleitaan ottanut WRC:n virallinen rallipelisarjakin nimettiin hänen mukaansa. Vuonna 1998 ilmestynyt Colin McRae Rally oli Codemastersin taidonnäyte, suoranainen sukupolvikokemus, joka sai leuat loksahtamaan kotitietokoneiden takana.

Milloinkaan aiemmin ei rallipeli ollut näyttänyt ja tuntunut niin aidolta. Pelaajat ihailivat etenkin auton käyttäytymistä sorapätkillä. Karmein pettymys oli rallin suurvallan Suomen puuttuminen pelistä, mutta seuraavassa osassa vuonna 2000 tämä huutava vääryys korjattiin, ja kotosalla päästiin ensimmäistä kertaa slaidaamaan Keski-Suomen sorateillä järvien ja koivujen katveessa.

Maaliin tulo on joskus suuri helpotus, mutta erityisen kivan pätkän päättyessä myös harmittaa. Kuva: Teemu P. Peltola (kuvakaappaus)

Eikä rallipelien perusajatus ole parissa vuosikymmenessä muuttunut. Erikoiskokeita kelloa vastaan, auton korjailua, menestyksen tuomia parempia autoja ja niin edelleen. Siksi rallipeleissä itse ajamisen tuntu on tärkeintä. Sen pitää näyttää ja kuulostaa rallilta.

WRC:n lisenssi on pomppinut pelitalosta toiseen ja viimeiset vuodet peli on ollut WRC:ksi nimettynä ranskalaisen Kylotonnin näpeissä. Ensi vuonna edessä on paluu juurille, kun lisenssi palaa viiden vuoden sopimuksella Codemastersille, joka on paininut nyrkit savessa kilpailevan Dirt-pelisarjan kanssa.

Tutkimattomat ovat fysiikan herrain tiet. Kuva: Teemu P. Peltola (kuvakaappaus)

Mutta millaiset vauhtiraidat Kylotonn jälkeensä jättää uusimman WRC Generationsin (PS4/PS5/Xbox One/Xbox Series X/PC/ Nintendo Switch) muodossa? Lisenssipelit ovat pahimmillaan tekeleitä, joissa uutta on vain vuosiluku pelin nimessä. Joskus onnistutaan tekemään jopa edellistä huonompi peli. Nihilisti olisi voinut olettaa Kylotonnin näpertävän viimeisen pelisarjan osan ranskalaisen välinpitämättömässä TJ-hengessä, mutta vielä mitä – käsissä ärjyy ehkäpä paras Kylotonnin WRC-peli koskaan.

WRC Generationsissa on hiottu aiempien osien raivostuttavimpia kompastuskiviä muotoon, jossa niiden ylittäminen käy vaivatta, mutta pelituntuman kärsimättä. Peli rakentuu entiseen tapaan moninpelistä, uramoodista sekä täysin vapaasti valittavista yksittäisistä ralleista, joilla voi tappaa rennosti aikaa vaikkapa kaveriporukan illanvietossa. Ratoja löytyy 22 eri maasta, erikoiskokeita on messevät 165. Autojakin on valittavana liki 40, takavuosien klassikoita ja uudenuutukaisia hybridejä unohtamatta.

Ruotsin hankiralli kuuluu niihin mukavimpiin ralleihin. Kuva: Teemu P. Peltola (kuvakaappaus)

Autot ovat erittäin hienosti mallinnettuja, samoin ajoympäristö ja säätilan vaihtelut. Erityisen paljon on parantunut ajotuntuma. Ajaminen tuntuu tosi kivalta tavallisella pleikan perusohjaimellakin. Testialustana oli PS5, jossa graafisten bugien määrä jäi melkoisen pieneksi.

Toki mukaan mahtuu alan peleille tyypilliseen tapaan fysiikan lait nollaavia tapahtumasarjoja, kuten auton selittämätön pomppaaminen parinkymmenen metrin korkeuteen välittömästi maaliviivan ylittämisen jälkeen. Mutta näitähän sattuu.

Vaikeustason portaaton säätö mahdollistaa pelin pelaamisen omalla taitotasolla niin, että siltikin saa pelata ihan tosissaan. Uramoodissa selkein muutos on se, että oman tallin talouteen täytyy kiinnittää erittäin tarkasti huomiota. Nuukailu uran alkupuolella mahdollistaa menestyksen ja rahakkaammat tallisopimukset ylemmissä sarjoissa.

Ensimmäinen voitto maistuu makealta. Kuva: Teemu P. Peltola (kuvakaappaus)

Erikoiskokeissa on eroja sananmukaisesti kuin yöllä ja päivällä. On raivostuttavan syheröistä kroatialaista vuoristotietä, Walesin mutaisia takamaita, hyytävässä viimassa eteen avautuvaa ruotsalaista hankiaavaa sekä tottakai kesäisen vehreää Keski-Suomea, jonka sorateillä on ikuisesti iso paikka allekirjoittaneen rallisydämessä. Eikä kyse ole vain nurkkapatriotismista, sillä kuivat soratiet ovat myös kaikkein hauskimpia ajettavia. Samaa mieltä on tiemmä moni oikea rallikuskikin.

WRC Generations on harvinaisen hyvin viimeistelty rallipeli, jossa kaikki toimii, mutta sinänsä mikään ei yllätä. Eikä rallipeliltä jälkimmäistä ehkä odotakaan.

Kiitos ja kumartus, Kylotonn.

Teemu P. Peltola