Jätevesien ravinteet hyötykäyttöön

Uusilla jätevesien ja jätevesilietteen käsittelyn tekniikoilla ravinteet saataisiin talteen nykyistä tehokkaammin ja puhtaampina, ja ne pystyttäisiin hyödyntämään ruuan tuotannossa ja teollisuudessa. Myös ympäristöhaitat vähenisivät, todetaan tänään ilmestyneessä SYKE Policy Brief -julkaisussa. Julkaisu on suunnattu kaupunkien, kuntien ja valtakunnan tason päätöksentekijöille.

– Jätevesien ravinteiden talteenoton tehostaminen on ajankohtaista nykyisessä epävarmassa maailmantilanteessa, jossa ravinteiden saatavuus voi entisestään vaikeutua, arvioi erikoistutkija Suvi Lehtoranta SYKE:stä.

– Jäteveden ravinteilla voidaan korvata maataloudessa käytettäviä keinolannoitteita ja teollisuudessa käytettäviä ravinteita. Tämä parantaisi huoltovarmuutta. Myös riippuvuus fossiilisista polttoaineista ja ulkomaan tuonnista vähenisi ja luonnonvaroja säästyisi.

Jätevedenpuhdistamoilla ja jätevesilietteen käsittelyssä kannattaa hänen mukaansa ottaa käyttöön uusia tekniikoita erityisesti typen talteen ottamiseksi. Typpi on kriittinen ravinne ruuan tuotannossa ja teollisuuden prosesseissa.

– Jätevesien ravinteiden talteenottoon on jo kehitetty uusia tekniikoita Suomessa ja ulkomailla ja niitä kehitetään koko ajan lisää, kertoo Lehtoranta.

Pitkälle jalostetut ravinnetuotteet päätyvät todennäköisimmin teollisuuden käyttöön.

– Ruuantuotannon huoltovarmuuden kannalta olisi tärkeää, että ravinteita ohjataan tarvittaessa riittävästi myös maatalouden käyttöön, Lehtoranta painottaa.

Pitkällä tähtäimellä jätevesijärjestelmiin kannattaa tehdä vielä suurempia muutoksia.

Uusilla asuinalueilla ja vanhoja viemäriverkostoja saneerattaessa tulisi mahdollisuuksien mukaan ottaa käyttöön jätevesien syntypaikkaerottelu. Syntypaikkaerottelu voidaan toteuttaa kaksoisviemäröinnillä, jossa ravinnerikkaat jätevedet, kuten käymälävedet, johdetaan erilleen muista jätevesistä. Ravinnerikkaat jätevedet eivät näin sekoitu vesimäärältään suuriin, haitta-aineita sisältäviin ja ravinneköyhiin vesiin, joista ravinteiden talteenotto on hankalampaa.

Suomen viemäriverkostosta tulisi saneerata 40 prosenttia vuoteen 2040 mennessä.

– Saneerausten yhteydessä tulisi selvittää, olisiko tarkoituksenmukaista siirtyä jätevesien syntypaikkaerotteluun, huomauttaa Lehtoranta.

Uusilla kaupunkien asuinalueilla ratkaisuja on jo otettu käyttöön esimerkiksi Ruotsissa ja Hollannissa.

– Kokemukset ovat olleet hyviä ja kustannukset kohtuullisia, ja yhä suurempia järjestelmiä suunnitellaan, kertoo Lehtoranta.

EU on parhaillaan uudistamassa yhdyskuntien jätevedenkäsittelyä koskevaa direktiiviä. Ravinteiden talteenotolle jätevesilietteenkäsittelyssä tulisi ehdotuksen mukaan asettaa minimivaatimukset.

– Direktiivin tulisi asettaa selkeät ja kunnianhimoiset velvoitteet ravinteiden talteenotolle. Siinä tulisi huomioida sekä jätevesilietteen käsittelyssä että suoraan jätevedestä talteen otetut ravinteet”, sanoo erityisasiantuntija Vuokko Laukka SYKE:stä.

Suomessa uusien tekniikoiden käyttöönottoa puhdistamoilla ja lietteenkäsittelylaitoksilla tulisi hänen mukaansa vauhdittaa asettamalla kriteerejä puhdistamolietteen käsittelyn palveluhankintoihin. Kriteereitä voidaan asettaa ravinteiden kierron edistämiselle, lopputuotteiden hyötykäytölle, energiatehokkuudelle ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiselle.

Hyviä kokemuksia kiertotalouskriteereistä on saatu esimerkiksi Porvoon Veden hankintarenkaan sekä Turun seudun puhdistamon tekemissä lietteenkäsittelypalvelun kilpailutuksissa. Rovaniemen lietteenpolttolaitoksella on jo otettu käyttöön uusia kiertotalousteknologioita.

Yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoille tulee jätevesiä eri lähteistä, ja jätevedet sisältävät laajan kirjon haitta-aineita. Nykyisiä jätevesien puhdistusprosesseja ja lietteenkäsittelyprosesseja ei ole suunniteltu poistamaan ympäristölle haitallisia yhdisteitä. Lietteestä valmistetuista lannoitevalmisteista voikin kulkeutua haitta-aineita maaperään.

Uudet ravinteiden talteenottotekniikat ja jätevesien syntypaikkaerottelu vähentävät haitta-aineiden kulkeutumista ravinteiden mukana ympäristöön.

– Jotta jätevesipohjaisten ravinteiden käyttöä voidaan lisätä, tulee niiden turvallisuus taata. Onkin tärkeää, että kierrätysravinteiden sisältämille haitta-ainepitoisuuksille ja niiden seurannalle asetetaan aiempaa kattavammat, käyttökohteen huomioivat kriteerit, painottaa tutkija Lauri Äystö SYKEstä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turkulainen MarshallAI tähtää kansainvälisille panimomarkkinoille tekoälyllä, joka tarkastaa yli 120 000 tölkkiä tunnissa

MarshallAI:n kehittämä Rogue Can Detector tunnistaa tuotantolinjalle vahingossa päätyneen väärän tölkin yli 120 000 tölkin tuntivauhdilla.

Bittiumin kasvusijoituksen viime vuonna saanut turkulainen tekoäly-yhtiö MarshallAI tähtää teknologiallaan seuraavaksi kansainvälisille juomateollisuuden markkinoille. Yhtiön kehittämä järjestelmä pystyy erottamaan tuotantolinjalla toisistaan lähes identtisiä tölkkejä ja tarkastamaan jokaisen tölkin päiväysmerkinnän sisällön yli 120 000 tölkin tuntinopeudella.

Alkoholin toimituslupia voi hakea Lupa- ja valvontavirastolta

Yli 2,8-prosenttisten alkoholijuomien toimittaminen suoraan kuluttajille edellyttää Lupa- ja valvontaviraston myöntämää toimituslupaa. Toimituslupien hakeminen Lupa- ja valvontavirastolta on mahdollista tiistaista 3. marraskuuta lähtien. Jos vähittäismyyntiluvan hakijan vähittäismyyntipaikka tai toimitusluvan hakijan toimipaikka sijaitsee Ahvenanmaan maakunnassa, luvan myöntää kuitenkin Ahvenanmaan valtionvirasto. Alkoholin toimitus voi kuitenkin alkaa aikaisintaan 3.1.2027.

Jos polttaa puuta oikein, päästöjä voi vähentää merkittävästi

Vähäpäästöisessä puunpoltossa on tärkeää opetella juuri oman tulisijansa oikea käyttö. Piipusta tupruava väritön savu kertoo, että palaminen on vähäpäästöistä.

Puunpoltosta muodostuu aina päästöjä, mutta oikeilla puunpolttotavoilla päästöjä syntyy merkittävästi vähemmän. Tämä parantaa oman kodin ja lähialueen ilmanlaatua. Lisäksi lämmön saa paremmin talteen ja tulisija pysyy paremmassa kunnossa. Tärkeintä on polttaa vain kuivaa ja puhdasta puuta.

Furuholm: Keinoja köyhyyskriisin ratkaisemiseksi kyllä löytyisi

Kansanedustaja Timo Furuholm (vas.) arvostelee oikeistohallitusta köyhyysongelman pahentamisesta. Furuholm piti vasemmistoliiton ryhmäpuheen, kun eduskunta keskusteli elämisen kustannuksia koskevasta opposition välikysymyksestä.

Saaristomeren pienten jätevedenpuhdistamoiden tehostamiseen haettavissa avustusta ravinnekuormituksen vähentämiseksi

Saaristomeren tilaa heikentää rehevöityminen, jonka vuoksi ravinteiden kierrätystä on tehostettava ja mereen päätyvää ravinnekuormitusta pienennettävä.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus on avannut haun Saaristomeren pienten jätevedenpuhdistamoiden toiminnan kehittämisen hankkeille. Haku on avoinna 31. joulukuuta saakka.

Polaaripyörteen poikkeuksellinen heikkeneminen voi muuttaa alkutalven säätyyppejä

Polaaripyörre on vuodenaikaan nähden erittäin heikko. Mahdolliset vaikutukset Suomen säähän selviävät kuitenkin vasta viikkojen viiveellä. Pohjoisen napa-alueen ylle stratosfääriin, eli noin 10–50 kilometrin korkeuteen, talviaikaan muodostuva tuulijärjestelmä on nyt vuodenaikaan nähden jopa ennätyksellisen heikko. Polaaripyörteeksi nimetty ilmiö tavallisesti voimistuu marraskuussa, kun lämpötilaero kylmenevän napa-alueen ja keskileveysasteiden välillä kasvaa. Samaan talviseen kiertoliikkeeseen liittyy troposfäärin länsivirtaus, joka tuo Suomeen usein lauhaa, tuulista ja sateista säätä.

Kuvataiteilijat voivat hakea Henry Lönnforsin ateljeestipendiaatiksi vuosilla 2027–29

As. Oy Albatrossin ylimmässä kerroksessa oleva huoneisto on tarkoitettu ainoastaan työskentelyyn.

Turun taidemuseota hallinnoivan Turun Taideyhdistyksen rahastonhoitaja Henry Lönnforsin testamentin mukaisesti Taideyhdistys perusti Lönnforsin nimeä kantavan ateljeen vuonna 2004. Turussa Puolalanpuistossa sijaitsevaan ullakkoateljeeseen valitaan nyt hakemusten perusteella kuvataiteilija, joka saa työskentelytilan käyttöönsä seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

OP Varsinais-Suomen edustajiston vaalien äänestys alkanut

OP Varsinais-Suomen edustajiston vaalien äänestys on alkanut. Edustajiston vaaleissa on ehdokkaana 308 OP Varsinais-Suomen omistaja-asiakasta. Ehdokkaisiin voi tutustua vaalikoneessa osoitteessa op.fi/varsinais-suomi/vaalit. OP Varsinais-Suomen omistaja-asiakkaat voivat äänestää vaaleissa 3.–17. marraskuuta.

Apetit haluaa Suomeen 100 000 hehtaaria lisää öljykasveja

Luonnonvarakeskuksen tuoreen satoarvion mukaan rypsin ja rapsin yhteenlaskettu sato nousee 93 miljoonaan kiloon, mikä on 53 prosenttia viime vuotta enemmän.

Suomen nykyistä rypsin ja rapsin viljelyalaa pitäisi kasvattaa 100 000 hehtaarilla. Lisäalan voisi saavuttaa pääosin ottamalla öljykasvit viljan viljelykiertoon. Kotimaiselle sadolle olisi käyttöä: viime vuonna kotimainen rypsi- ja rapsisato kattoi vain 28 prosenttia Suomessa tapahtuneen puristuksen raaka-ainetarpeesta. Kuluvan vuoden sato kasvaa voimakkaasti.

Kirkolliskokous: Tulevaisuudessa kaste voidaan toimittaa painavista syistä ilman kummia

Kirkkohallitus sai tehtäväksi valmistella kirkkojärjestyksen muutoksen, joka mahdollistaisi kummien enimmäismäärän poistamisen. Tällöin kaste voitaisiin painavista syistä kirkkoherran päätöksellä toimittaa myös silloin, kun kastettavalla ei ole yhtään kummia, jos kastettavan lapsen huoltajat tai kastettava itse sitä esittävät.

Hämähäkkitontin loistohotellin suunnittelukilpailu avattu

Parkkipaikkana toimineelle Hämähäkkitontille halutaan loistohotelli.

Turun jokiranta saa tulevina vuosina uuden maamerkin, kun Hämähäkkitontille on päätetty sijoittaa kansainvälisen tason loistohotelli. Turun kaupunki on tänään avannut kehityskilpailun kohteesta. Tontti sijaitsee Turun keskeisten kulttuurikohteiden Fuugan, kaupunginteatterin ja WAMin naapurissa.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Ratapihankadulla

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään 4.–5. marraskuuta Ratapihankadulla LogoHubin kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä Helsingin suuntaan ajettaessa. Työt aloitetaan keskiviikkona kello 9 ja molemmat ajokaistat Helsingin suuntaan ovat jälleen käytössä torstaina kello 16:een mennessä.

Arkkipiispa Tapio Luoma: Jakolinja hyvään ja pahaan kulkee jokaisen sisimmässä

Kirkolliskokouksen marraskuun istuntoviikko käynnistyy Linnasmäen opistolla maanantaina 2. marraskuuta. Arkkipiispa Tapio Luoma käsitteli avauspuheessaan dualistista maailmankuvaa, jossa mustavalkoisesti esitetään jako meihin ja muihin, hyvän puolella oleviin ja pahan puolella oleviin.

Maxim Fedorov vierailee Martinsalissa

Maxim Fedorov.

Toimittaja ja tietokirjailija Maxim Fedorov vierailee Raision Kirjastotalon auditorio Martinsalissa tiistaina 17. marraskuuta kello 18–19.

Lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja vahvistava toimintamalli laajenee kaikkiin päiväkoteihin Raisiossa

Raision varhaiskasvatuksessa kokeiltu lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja vahvistava toimintamalli laajenee vaiheittain lähes kaikkiin kaupungin päiväkoteihin. Mallia on kehitetty ja testattu neljässä päiväkodissa.

Lounais-Suomen Säästöpankkisäätiö perustettu – Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta lahjoittaa miljoona euroa säätiön pääomaksi

Nestori Mäkelä ja Ainokaisa Saarinen.

Säästöpankki Kalanti-Pyhärannan isännät perustivat pankin 130-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 29. lokakuuta Lounais-Suomen Säästöpankkisäätiön. Pankki lahjoittaa uuden säätiön pääomaksi

Varsinais-Suomeen halutaan neljä Suomi-pistettä

Varsinais-Suomeen esitetään neljää valtion palveluiden yhteistä asiakaspalvelupistettä eli Suomi-pistettä. Pisteet sijoittuisivat Turkuun, Saloon, Loimaalle ja Uuteenkaupunkiin. Varsinais-Suomen alueellinen suunnitelma hyväksyttiin valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen ohjausryhmässä 30. lokakuuta.

Uusi draama kuvaa nykyajan yrittäjyyttä

Viimeinen sytyttää valot nähdään kaupunginteatterin Pienellä näyttämöllä.

Turun kaupunginteatterin kantaesitys Viimeinen sytyttää valot vie Liinan ryysyistä rikkauksiin. Sami Keski-Vähälän uusi näytelmä Viimeinen sytyttää valot suuntaa valokeilan yrittäjyyteen ja menestyksen vaateisiin. Vauhdikkaan startup-draaman on ohjannut Kari Heiskanen . Kantaesitys on kaupunginteatterissa 5. marraskuuta.

Näköislehti

Urheilu

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.

Iida Suloselle tuplapotti tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoista

Iida Sulonen nousi toisen kerran kakkoskorokkeelle.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti torstai-iltana hopeaa Artistic Pole Senior 18+ Women -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Prahassa. Kisat ovat lajien vuoden suurimmat. Tapahtumaan osallistuu yli 650 urheilijaa kymmenistä eri maista ja useassa sarjassa vain maansa paras lunastaa paikan MM-kisoihin.