Kadun tarina: Aikansa suuri työllistäjä
Lonttisissa sijaitseva Verkatehtaankatu muistuttaa Turun teollisuuselämän menneiden vuosikymmenien suuruudesta. Turun Verkatehdas oli 1950-luvulla Turun toiseksi suurin työnantaja. Tuolloin Verkatehdas työllisti noin 2 000 turkulaista.
Turun Verkatehdas perustettiin 1800-luvulla ja runsaan sadan vuoden ajan, 1970-luvulle asti, tehtaassa tehtiin verkaa ja villatuotteita. 1990-luvulla tehdasalue koki muutoksia, jotka näkyvät alueella edelleen. Osia tehdasrakennuksista purettiin ja tilalle rakennettiin kerrostaloja. Vanhasta Verkatehtaasta muistuttaa nykyään palvelutalona toimiva Verkahovi. Se on Verkatehtaan ainoa jäljellä oleva rakennus.
Verkatehdas oli vahvasti mukana myös siinä, että Verkatehtaankatu päätyi Turun katunimistöön. 1930-luvun lopulla Verkatehdas teki anomuksen, että tehdas pitäisi huomioida katunimistössä. Anomuksen johdosta Kutomonkatu sai nimensä.
1940-luvulla Verkatehdas uusi anomuksensa. Sen seurauksena Aninkaistentullista Aurajoen rantaan johtava katu nimettiin Verkatehtaankaduksi. Sittemmin katua on lyhennetty ja kavennettu. Aikanaan, ennen Tuomaansillan rakentamista, suunnitelmissa oli rakentaa silta Aurajoen yli, joka olisi yhdistänyt Verkatehtaankadun ja itärannalla sijaitsevan Kasarmikadun.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)












