Heikki Möttönen

Uusikaupunki on kuulunut suomalaisen koriksen kärkikastiin jo yli 40 vuotta, mutta yhtenä huhtikuisena kevätpäivänä koko Vakka-Suomi sekosi täysin. Vuosi oli 1990. Uudenkaupungin Urheilijat oli kiivennyt koko 1980-luvun kohti kotimaista koripallokärkeä, mutta Suomen mestaruus siltä vielä uupui. Seuralla oli kuitenkin taskussa jo kaksi Suomen Cupin voittoa sekä kaksi pronssia sarjasta.

Heikki Walan valmentama Uudenkaupungin Urheilijat sijoittui keväällä 1990 runkosarjassa kolmanneksi. Myös jatkosarjassa sijoitus oli sama.

Pudotuspelien välierissä joukkue sai heti vastaansa hallitsevan mestarijengin, Helsingin Namikan. Uudenkaupungin tulikuuma koriskevät alkoi olla loppusilausta vaille valmis, kun stadilaiset lensivät pronssipeliin suoraan otteluvoitoin 3–0.

Finaalisarjassa vastaan asettui arkkivihollinen, myös mestaruutta himoinnut kotkalainen KTP. Uudenkaupungin ja Kotkan väliset ottelut olivat poikkeuksellisen kiihkeitä, niin kentällä kuin lehtereilläkin. Kun kotkalaiset saapuivat kaupunkiin, päivysti Pohitullin hallin nurkilla myös poliisipartio.

Finaalisarjan neljäs matsi pelattiin Uudenkaupungin hikisessä ja täyteen ahdetussa Pohitullin hallissa 10. huhtikuuta. Kotijoukkueella oli mestaruus katkolla ja jännitysnäytelmä venyi jatkoajalle. Kapteeni Erkki Saaristo pääsi ratkaisemaan ottelun lopulta vapaaheittoviivalta ja UU:n historian ensimmäinen ja myös viimeinen mestaruus sinetöityi lukemin 108–102. Helsingistä Vakka-Suomeen vuonna 1982 siirtynyt Saaristo pääsi saksimaan korisukkaa peräti 19 peräkkäisen pääsarjakauden jälkeen.

Toinen mestaruuden takuumies oli Gerald Lee, joka oli saapunut Suomeen Yhdysvalloista jo vuonna 1973.

Ratkaisufinaalissa oli arviolta 2 500 katsojaa ja tunnelma sen mukainen. Jatkoajalle venynyt finaali siirsi Ylen pääuutislähetystä melkein vartin. Mestaruuden ratkettua Uudenkaupungin kadut ja ravintolat olivat tupaten täynnä väkeä; torvet soivat ja liput liehuivat läpi yön. Koko kaupunki oli yhtä hulabaloota myös seuraavana päivänä, kun torilla järjestettiin mestareille iso kansanjuhla.

Uudenkaupungin koripalloilun menestystarina sai alkunsa vuonna 1974, kun Heikki Walan juttusille saapui tästä jalosta pallopelistä innostuneita nuoria miehiä. Viime vuoden marraskuussa menehtynyt Wala laittoi rattaat heti pyörimään ja paikalliseen Uudenkaupungin Urheilijoihin (UU) perustettiin uusi oma korisjaosto.

Armeijassa työskentelevä Wala oli pian suuntaamassa hommiin kohti Helsinkiä, kunnes seuran nokkamiehet puuttuivat asiaan. Walalle tarjottiin Rauma-Repolan henkilöstöpäällikön pestiä ja niin vaihtui sotilasura telakan toimistohommiin. 1970-luvun puolessa välissä Uudessakaupungissa oli huutava työvoimapula, mutta telakka ja autotehdas olivat hyvässä nosteessa. Elinkeinoelämän nokkamiehet laskeskelivat viisaasti, että menestyvä ja tunnettu urheilujoukkue voisi lisätä syrjäisen pikkukaupungin vetovoimaa. Ja senhän Wala totisesti teki.

Uudenkaupungin Urheilijat meni konkurssiin vuonna 1994, mutta koripalloa varteen perustettiin uusi erikoisseura, Korihait. UU:n pääsarjapaikan perinyt seura paineli saman tien loppuotteluun, mutta hävisi finaalisarjan Kouvoille otteluvoitoin 3-1.

Uusikaupunki on joutunut kitkuttelemaan vuoden 1981 jälkeen ilman pääsarjatason korisjoukkuetta vain kolmen kauden verran. Viime kaudella Korihait oli pitkään pahnan pohjimmaisena, mutta teki huikean nousun loppukaudesta ja sysäsi Loimaan Biisonit sarjajumboksi.

Heikki Möttönen