Teatteri Akselin keväässä ensi-iltansa sai Miika Nousiaisen toiseen romaaniin, vuonna 2009 ilmestyneeseen, Maaninkavaaraan perustuva näytelmä. Maaninkavaara kertoo valmentajaisästä, joka menettää urheilevan poikansa. Isäänsä menetyksestä toipumisessa auttaakseen perheen tytär aloittaa juoksuharrastuksen.

Urheiluhullun perheen välillä on sukupolvien kuilu. Näytelmän keskiössä on isän ja tyttären välinen suhde, mutta Akselin versiossa tarinaan tuodaan myös uusia sävyjä.

– Alkuperäisessä näytelmäsovituksessa kuolleella pojalla Jarkolla ei juurikaan ole repliikkejä. Kirjoitin hänelle paljon lisää tekstiä ja nostamme häntä huomattavasti enemmän esiin. Lisäksi Jarkko ja Heidi ovat meidän versiossamme kaksoissisaret. Näin saimme heidän sukulaissieluisuuttaan enemmän esiin, toteaa ohjaaja Kauno Takarautio.

Kuolleen hahmon nostamiselle oli hänen mukaansa monia puoltavia puolia.

– Koin, että tytär tarvitsi ikään kuin tukea. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa ei myöskään tule esiin, mitä mieltä Jarkko on juoksemisesta. Meidän versiomme esittää siitä selvän mielipiteen, Takarautio toteaa.

Takarautio on ennenkin ohjannut Nousiaisen tekstejä teatterilavalle. Loppuvuodesta 2019 ja alkuvuodesta 2020 Akselin lavalla nähtiin Nousiaisen romaaniin perustuva Juurihoito. Takaraution kiinnostus Nousiaiseen on kuitenkin vielä vanhempaa perua.

– Innostus Nousiaisen teoksiin on varmaan lähtöisin (2007 julkaistusta) Vadelmavenepakolaisesta. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että sen näytelmäsovitus on jostain syystä hirveän tylsä. En tiedä, mitä siinä on tapahtunut. Harkitsin sen tekemistä jossain vaiheessa, mutta en siihen ryhtynyt, koska se olisi vaatinut aivan liikaa muutoksia, että teoksen olisi saanut toimimaan, Takarautio sanoo.

Takarautio on mieltynyt Nousiaiseen muun muassa tämän kirjoitustyyliin takia.

– Nousiaisella on rohkea tapa kirjoittaa. Hänen tekstissään pilkahtelee musta huumoria, mistä tykkään kovasti, Takarautio toteaa.

– Nousiaisella ei myöskään ole tarvetta sellaiselle maailmanparantamiselle, millaisia on monissa kotimaisissa näytelmäkäsikirjoituksissa. Kesken näytelmän tulee joku monologi, jossa parannetaan maailma, mikä ei liity näytelmän tarinaan mitenkään, hän jatkaa.

Nousiaisen teksti on myös yleensä läpäissyt ohjaajan ankaran seulan. Käsikirjoituksen pitää imaista mukaansa heti.

– Kun saan käsikirjoituksen käsiini, luen sitä pari sivua. Suurimman osan käsikirjoituksista hylkään, mutta jos teksti vie mukanaan, luen puoleen väliin. Osa jää siihen puoleen väliin, mutta kun pääsen puoleen väliin, yleensä jo mietin, miten käsikirjoitus taipuisi näyttämölle. Jos siihen vaiheeseen pääsen, yleensä luen loppuun asti.

Ilkka Lappi