Viime vuoden maaliskuun 12. päivänä Aamusten verkkosivuilla julkaistiin lyhyt juttu, jossa kerrottiin kuntosaliketju Elixian sulkevan kaikki kuntosalinsa kahdeksi viikoksi. Syynä oli Suomessa leviämään alkanut koronavirusepidemia, jonka seurauksia ja kestoa asiantuntijatkaan eivät tuolloin osanneet aavistaa. Tätä vajaan vuoden takaista uutista on seurannut yhteiskunnallinen poikkeustila, eikä entiseen ole palattu päiväksikään. Eikä palata.

Suomi pantiin sukkelaan säppiin, mikä oli välttämätöntä epidemian hillitsemiseksi. Suomen avaaminen on herättänyt hämmästystä, etenkin sen suhteen, mitä ovia ei ole avattu.

Yli kolmeatuhatta tapahtumia järjestävää yritystä edustava Tapahtumateollisuus ry julkisti laskelman, jonka mukaan alan tappiot olivat viime vuonna 1,9 miljardia euroa. Kyse ei ole aivan pienestä kansalaisjoukosta. Nämä yritykset työllistävät noin parisataatuhatta suomalaista.

Kulttuuriala oli kuitenkin viime vuonna hiirenhiljaa, siinä missä matkailu- ja ravintola-ala piti kovaa meteliä ahdingostaan. Hiljaisuuden kuplan poksautti viime viikolla eturivin popartisti Paula Vesala, joka ampui Suomen Kuvalehdessä täyslaidallisen hallituksen suuntaan koko alan puolesta. Vesala kuuluu myös opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmään, jossa viranomaiset sekä kulttuuri- ja urheilualan edustajat pohtivat keinoja järjestää tapahtumia turvallisesti.

Pohdintaa on varmaankin ollut, mutta konkretiaa toistaiseksi ei.

On hyvä kysymys, miksi teatteri- ja konserttisalit sekä urheiluhallit on suljettu yleisöltä, vaikka niissä koronavälit pystytään järjestämään suhteellisen helposti. Toki näyttelijät ja muusikot esiintyisivät maskeitta, mutta niinhän tekevät jo nyt joukkueurheilijatkin – tyhjille katsomoille.

Toinen kuuma kysymys on, miksi kulttuurialan taloudellinen tukeminen on ollut niin olematonta. Merkittävä osa alan työntekijöistä on normaalioloissakin epäsäännöllisin tuloin eläviä freelancereita ja yrittäjiä.

Teemu P. Peltola