Vespa Laine ei ole mikään tavallinen bändäri. Sen sijaan, että hän lastaisi autoon soittimia, hän kuljettaa mukanaan 15-jäsenistä kasviorkesteria. Kyseessä on Fern Orchestra, jonka instrumentteina toimivat kasvit ja mikro-organismit.

Monitaiteisen työryhmän teoksissa yhdistyy esitystaide, nykytanssi ja äänitaide, mutta kaikki sai alkunsa yksinkertaisesti valosta. Koulutukseltaan valosuunnittelija oleva Laine kertoo kipinän syttyneen vahingon kautta.

– Tein 2014 kokeiluna suljetun biosfäärin, jossa laitoin purkkiin kiviä, vettä ja multaa. Se lojui aluksi keittiön pöydällä, kunnes siirsin sen ulos mieheni todettua, ettei purkki ole kovinkaan viehättävä. Pari vuotta myöhemmin purkkiin oli kasvanut saniainen, joka sai minut ajattelemaan valon tärkeintä tehtävää, eli fotosynteesin mahdollistamista, Laine kertoo.

Tuolloin Houtskarissa perheensä kanssa asunut Laine alkoi pohtimaan havainnon kautta uusia työmahdollisuuksia. Hän on kiertänyt ympäriinsä valosuunnittelijana, mutta toivoi vaihteluksi kotoa käsin tehtävää työtä lastensa ollessa pieniä.

– Mietin pitkään mikä voisi olla valosuunnittelijan sooloteos. Tuijottelin pöydällä ollutta jukkapalmua ja mietin mitä se sanoisi, jos osaisi puhua, Laine kuvailee.

Kun ajatus kasvien äänien muuttamisesta ihmisten kuultavaksi oli syntynyt, Laine otti yhteyttä muusikko Markus Heinoon, joka totesi kasvimusiikin olevan käytännössä mahdollista. Niin suunnitelmaa, jonka salaisuus piilee kasvien sähkövastuksen mittaamisessa, alettiin työstämään.

– Mielenkiintoisinta kasvimusiikissa on se, että ihmiset saadaan pohtimaan kasvin sisintä olemusta. On hienoa huomata, miten idean jyrkimmätkin vastustajat haluavat tietää, miltä kasvit kuulostavat.

Laineen mukaan bändin vakiojäsen on juurikin jukkapalmu, joka on osallistunut kaikille keikoille. Tässä taiteenlajissa jyvät erotellaan todellakin akanoista, kun bändirivistö harvenee talven aikana osan kuihtuessa pois. Laineen mukaan kasvit voivat kuulostaa todella erilaisilta eri ihmisten soitossa.

– Ruishelmessä nuori pariskunta tuli kokeilemaan kasvien soittamista. Toinen heistä oli skeptinen asian suhteen, mutta hämmästyi kasvien täysin erilaisesta äänestä hänen ja kumppaninsa välillä. Tämä selittyy yhteydellä kasvin ja sitä pitelevän henkilön biorytmissä sekä yhteisessä virtapiirissä, Laine selventää.

Nykyään Paraisilla asuva Laine on kiinnostunut myös mikrolevistä, jotka ovat silmälle näkymättömiä, mutta joiden valoilmiön voi nähdä pimeässä. Hän kuvaileekin itseään valotaiteilijaksi muusikon sijaan. Kysyttäessä muiden luonnosta löytyvien äänten hyödyntämistä musiikkina Laine huomauttaa, ettei kasvimusiikkikaan ole luonnollista.

– Kasvimusiikki ei ole sellaista, joksi musiikki yleensä mielletään. Tyylisuunta on tietoisesti ”noise”, koska kasvit huutavat, kilisevät, vikisevät ja murisevat laulamisen sijaan.

Mitä enemmän Laine työskentelee kasvien kanssa, sitä enemmän hän ymmärtää, ettei niitä voi ymmärtää. Kasvit ovat arvaamattomia kuten ihmisetkin. Tärkeimpänä hän pitää ympäristötietoisuuden edistämistä.

– Ihmisen näkökulma luontoon on muuttunut hyödyn tavoittelemiseksi teollistumisen myötä. Meillä on paljon opittavaa siinä, miten kohtelemme ympäristöä. Saaristo ei sovi kaikille, mutta jokaiselle tekisi hyvää päästä päivittäin luontoon, Laine päättää.

Saana Sjöblom-Hasselblatt