Kahjoille vapaat kädet – paikallisradio viritti ponnahduslaudan Janne Porkalle
Koko kansan julkkikseksi Janne Porkka kohosi 1990-luvulla Onnenpyörän myötä, mutta paikallinen kuuluisuus Porkka oli jo 1980-luvun puolella. Vähintään miehen ääni tuli turkulaisille tutuksi 1980-luvun lopulla, kun hän päätyi Auran Aalloille.
Paikallisradion ensimmäinen toimitus sijaitsi rautatien vieressä Aakenkadun varrella.
– Tulin taloon muistaakseni 1988. Tilat olivat pirun ahtaat ja studiot koko ajan varattu. Kun syksyllä 1990 siirryttiin Valkoiseen taloon Aurajoen rannalle, se oli ihan ruhtinaallista, muistelee Porkka.
Porkka ajautui radioon omien sanojensa mukaan sattumalta. Hiukan yli 20-vuotiaana hän teki radioon mainosspiikkejä. Niiden myötä tie kävi myös radiotyöhön.
– Koko nuoruus meni ajelehtiessa. Tein kaikenlaista duunia. Olin tosi levoton sielu. Olin kuukauden tai kaksi jossain ja vaihdoin työtä.
Radioon Porkka kuitenkin juurtui vuosiksi. Porkan ensimmäinen ohjelma oli Julkkuraati. Myöhemmin seurasivat muun muassa Isi ja Tommi sekä Herkkuterkut.
– Isistä ja Tommista ja Herkkuterkuista olen edelleen hirveän ylpeä. Isi ja Tommi oli ensin osa yhtä kesän sketsiohjelmaa, mitä tehtiin Vaakun (Juha Varjus) kanssa. Kesäksi piti saada kahden tunnin viihdeohjelma ja me hulluina menimme suostumaan siihen. Ei me tajuttu, kuinka kova homma siinä oli, Porkka nauraa.
Isi ja Tommi alkoi elää nopeasti omaa elämäänsä ja pian isän ja pikkupojan seikkailujen ympärille luotiin kokonaan oma ohjelmansa, jonka suosio kesti monta vuotta.
– Kuuntelijat soittivat radiolle ja luulivat, että studiossa on oikea pikkupoika, jota ei saada millään kuriin. Mehän vaan innostuttiin siitä ja tehtiin Tommista ihan riiviö.
Runsas 30 vuotta sitten paikallisradio oli varsin vapaa temmellyskenttä, jossa luovuus kukki.
– Siihen aikaan Auran Aallot oli sellainen luovan hulluuden keskittymä. Kaikki kahjot tyypit tekivät siellä kaikkea, koska se oli uutta. Päätoimittaja Markku Heikkilä antoi tekijöille luvan tehdä ja hänen jälkeensä päätoimittajaksi tullut Esa Silander myös, Porkka kiittelee.
Paikallisuus näkyi niin tekijöissä, ohjelmissa kuin musiikissakin. Auran Aallot oli myös ponnahduslauta monelle kansalliseen kuuluisuuteen nousseelle muusikolle ja viihdyttäjälle.
– Hallikaisen Joel teki lastenjuttuja, Pöyhösen Jussu oli Portinvartijan unelmissa ja niin edelleen. Nyt kun sitä miettii, niin suomalaiselle viihdekentälle lähti todella paljon ihmisiä Auran Aaltojen kautta.
Porkka itse oli Auran Aalloilla vielä senkin jälkeen, kun Onnenpyörä teki hänestä koko kansan tunteman ruutukasvon. Vähitellen 1990-luvun kuluessa muiden töiden lisääntyessä radio jäi taka-alalle.
– Kymmenisen vuotta mentiin täyttä haipakkaa. Nyt kun sitä ajattelee, niin olipas se lyhyt aika. Ja samaan aikaan tuntuu, ettei siitä ole kuin hetki. Ihan vastahan täällä heiluttiin.
Ilkka Lappi











