Viikon yhdistys: Keväällä kohti keskiaikaa
Turun Suurtorin keskiaika ry:n kevät on parhaillaan käynnistymässä todenteolla. Vuonna 2010 perustettu yhdistys järjestää joulun alla neljänä viikonloppuna Vanhan Suurtorin joulumarkkinoita. Keväällä ja kesällä yhdistystä työllistää ennen kaikkea kesäkuun lopussa järjestettävät Keskiaikaiset markkinat.
Tänä vuonna Keskiaikaiset markkinat järjestetään 25.–28. kesäkuuta.
– Markkinoiden ohjaajahaku päättyy tällä viikolla. Sen jälkeen valitsemme ohjaajan nopealla aikataululla. Näyttelijähaku jatkuu 20. maaliskuuta, kertoo projektityöntekijä Tiina Hartikainen.
Keskiaikaisilla markkinoilla on pitkät perinteet. Markkinoita on vietetty Turussa vuodesta 1996 lähtien. Ennen Turun Suurtorin keskiaika ry:tä järjestelyistä vastasi Turun kaupunki.
Markkinoiden selkärankana kaikkina vuosina on toiminut markkinanäytelmä, joka toteutetaan kymmenien harrastajanäyttelijöiden voimin.
– Vuosittain näyttelijöitä valitaan 60–80. Viime vuonna mukana oli runsaat 60 näyttelijää, Hartikainen kertoo.
Näyttelijöiltä vaaditaan sitoutumista, sillä harjoitukset markkinanäytelmää varten käynnistyvät jo huhtikuun puolivälissä ja jatkuvat aina markkinoihin saakka kiihtyvällä tahdilla.
– Näyttelijähaun tuloksista kerrotaan huhtikuun alussa ja viikolla 16 aloitetaan näyttelijöiden startilla. Samaan aikaan käynnistyvät myös harjoitukset.
Yksi markkinoiden vuotuisista jännityksenkohteista on, mihin vuoteen markkinanäytelmä kulloinkin sijoittuu. Tämä paljastetaan kevään aikana.
– Käsikirjoitus elää vielä tässä vaiheessa vuotta ja myöhemminkin, kun ohjaaja tulee mukaan. Silloin pidetään palaveria käsikirjoittajan ja tuotantoryhmän kanssa. Silloin tarkennetaan vielä näytelmän punaista lankaa ja teemoja, Hartikainen toteaa.
Ilkka Lappi











