Influenssaepidemia alkoi Varsinais-Suomessa

Kuva: VSSHP

Influenssaepidemiakynnys on VSSHP:n alueella juuri ylittynyt. Otetuista influenssanäytteistä kymmenen prosenttia on nyt positiivisia. THL:n mukaan influenssan aktiivisuus koko maassa on kasvanut, joskin alueellisia eroja on (THL, ajantasainen influenssakatsaus). Euroopassa influenssan tapausmäärät kasvavat (ECDC:n influenssaraportti). Näytteistä kymmenen prosenttia on ollut positiivisia. Suurin osa löydöksistä on A-influenssaa (H1N1 tai H3N2).

Tyksin kliinisen mikrobiologian laboratorion ja ArcDia Oy:n epidemiologisen mariCloud-tilannekuvan perusteella influenssaviruslöydösten määrä pysyi edellisviikon tasolla, mutta RS-viruslöydösten määrä kasvoi huomattavasti, influenssavirusten tasolle. Lisäksi löydöksissä on merkittävästi muun muassa adenoviruksia.

VSSHP:n sairaaloissa hoidetaan parhaillaan kolmea aikuista A-influenssapotilasta. Syksyn aikana on ollut hoidossa A-influenssan vuoksi 13 aikuista ja 2 lasta A-influenssapotilasta. RSV:tä sairastavia lapsia on ollut kuusi ja aikuisia yksi.

Seuraavassa kuvassa nähdään, että hengitystieinfektioiden vuoksi Tyksin ja lähisairaaloiden päivystyspisteisiin tehtyjen käyntien määrät ovat edelleen kasvaneet ja ovat jonkin verran korkeammat kuin viime influenssakaudella.

Alueen lääkäreitä muistutetaan siitä, että pneumokokin aiheuttama pneumonia on nopeakulkuinen ja potentiaalisesti henkeä uhkaava tauti. Sen mahdollisuuden muistaminen on tärkeää nyt hengitystieinfektiokauden alkaessa. Korkea CRP yhdessä korkean kuumeen ja yskän kanssa viittaa pneumokokkitautiin. Sitä epäiltäessä on aloitettava amoksisilliinihoito tai tilanteen vaatiessa lähetettävä potilas päivystykseen.

Myös MRSA:n esiintyvyys jatkuu korkeana, mutta VRE-epidemia on jo hiipumassa.

MRSA on metisilliini-antibiootille resistentti (vastustuskykyinen) Staphylococcus aureus -stafylokokkibakteeri. VRE on vankomysiini-antibiootille resistentti enterokokkibakteeri.

Influenssan epidemiakynnys on juuri ylittynyt Varsinais-Suomessa. Myös muualla Suomessa ja Euroopassa taudin aktiivisuus on kasvanut paikoitellen epidemian tasolle.

Varsinais-Suomessa myös RSV-tapaukset lisääntyvät, mutta pääasiassa lapsilla. Lasten RSV-epidemiakauden odotetaan olevan tänä talvena aikaisempia selvästi vilkkaampi. RSV (respiratory syncytial virus) on pienten lasten hengitystieinfektioita aiheuttava virus.

Sairaanhoitopiirin lääkärien influenssarokotuskattavuus on 86 prosenttia, hoitajien 84 prosenttia ja muun henkilökunnan 78 prosenttia. Tavoite on 90 prosentin rokotekattavauus.

Varsinais-Suomessa on käynnissä tällä hetkellä Suomen suurin VRE-epidemia. THL:n tartuntatautirekisterin mukaan VSSHP:n alueella on kuluvan vuoden aikana ilmaantunut 122 VRE-tapausta. Kaikkiaan on todettu 1.10.2018 jälkeen 190 VRE-tapausta.

Uusien tapausten määrä on kuitenkin vähentynyt ja massiivisia seulontoja voidaan vähentää. Tämän takia VSSHP:n sairaaloille on 16. joulukuuta annettu uusi ohje VRE-seulonnasta, joka kumoaa aiemmat ohjeet.

Lisäksi muistutetaan hyvän käsihygienian ylläpitämisestä kaikessa potilastyössä sekä huolellisesta välineiden desinfektiosta ja laitoshuollosta ympäristöperäisen kontaminaation estämiseksi.

MRSA:n ilmaantuvuus on VSSHP:ssa korkeampi kuin koko maassa keskimäärin, ja kuluvana vuonna on ilmaantunut 132 MRSA-tapausta. Suurin osa tapauksista on todettu avohoidossa yksittäisinä tapauksina, eikä sairaalaepidemioita ole todettu.

Silti MRSA-tapausten kasvu lisää riskiä myös terveydenhuollon ja sosiaalitoimen laitosten epidemioille. Sen takia on tärkeää noudattaa ohjetta resistenttien bakteerien seulonnasta ja potilassijoittelusta akuutissa ja pitkäaikaishoidossa sekä noudattaa huolellisesti tavanomaisia varotoimia ja hyvää käsihygieniaa.

VSSHP:n alueella on ollut noin 340 ESBL-tapausta, mikä on jonkin verran vähemmän kuin vuonna 2018. Asukaslukuun suhteutettuna määrä on ensi kertaa koko maan keskiarvon alapuolella.

ESBL-bakteereilla on ominaisuus, joka tekee ne vastustuskykyiseksi tavallisesti hoidossa käytetyille antibiooteille. Sellainen ominaisuus voi olla esimerkiksi Escherischia coli ja Klebsiella pneumoniae -bakteereilla. Niitä löytyy kaikkien henkilöiden ulosteesta, ja ne ovat tavallisia infektioiden aiheuttajia.

THL on julkaissut raportin Mikrobilääkekulutus Suomessa 2010–17. Sen mukaan antibioottien käyttö on VSSHP:n alueella laskenut kaikissa mikrobilääkkeiden ATC-ryhmissä.

Hyvin laajakirjoisten antibioottien kulutus on pysynyt ennallaan, mikä johtunee muun muassa suuresta ESBL-tapausten määrästä VSSHP:n alueella.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Parainen täyttää 700 vuotta vuonna 2029

Samalla kun Turku viettää 800-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2029, naapurikaupunki Parainen ei jää paljon jälkeen. Parainen täyttää 700 vuotta ja koko saaristokaupunki valmistautuu juhlaan.

Näyttely kutsuu edesmenneet tähän aikaan

Paula Saraste ja Aarni Vaarnamo, Karuizawa 1.

Pyhäinpäivän aattona avautuva näyttely Henkiin herätetyt kutsuu edesmenneet tähän aikaan taiteen välityksellä. Galleria Askissa on 31.10.–16.11. esillä Laura Iisalon , Paula Sarasteen ja Aarni Vaarnamon teoksia.

Kylpyhuoneessa tulipalo Elinantiellä

Kerrostaloasunnon kylpyhuoneessa syttyi tulipalo Elinantiellä perjantaina päivällä. Pelastuslaitos sammutti ja tuuletti asunnon. Palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

Koko kylän retki kutsuu ylisukupolviselle seikkailulle Raisiossa

Raisiossa järjestetään luontoretki.

Raisiossa järjestetään luontoretki, joka kutsuu kaikenikäiset ja -kuntoiset liikkujat vauvasta vaariin yhteiselle seikkailulle maanantaina 3. marraskuuta kello 9.30–10.30. Retken oppaina toimivat Raision Rinkan luontoluotsit, jotka johdattavat Huhkonpuistoon luonnon äärelle. Reitin voi kulkea myös rattaiden tai vaunujen kanssa. Lähtö on Satelliitin pihasta, Sipilänkuja 2.

Turussa kirkkoon kuuluu noin 54 prosenttia väestöstä

Uudestamaasta on tullut Suomen ensimmäinen maakunta, jossa alle puolet väestöstä kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Tilastokeskuksen päivittämän väestötilaston mukaan Uudenmaan väkiluku oli kuluvan vuoden syyskuussa 1 797 684. Kirkko ilmoittaa uusimaalaisten seurakuntiensa jäsenmäärän olleen syyskuussa 898 098. Tarkka kirkkoon kuuluvien jäsenosuus oli täten 49,96 prosenttia.

Nainen miehen menestyksen takana

Tuula Vainikainen.

Tuula Vainikainen esittelee kirjaansa Nainen sivulauseessa – kuolemaantuomitun Oskari Tokoin puolison Hanna Tokoin elämä Raision Kirjastotalon toisessa kerroksessa tiistaina 28. lokakuuta kello 18–19.30.

Viking Line onnistui kolmannella kvartaalilla, tulos parani

Viking Linen liikevaihto oli vuoden kolmannella kvartaalilla 152,5 miljoonaa euroa (151,5 miljoonaa euroa vuotta aiemmin vastaavana ajanjaksona). Liiketoiminnan muut tuotot olivat 0,2 miljoonaa euroa (0,2). Liiketulos oli 28,7 miljoonaa euroa (29,4).

Lounais-Suomen Jätehuolto luopuu pyörällisten biojäteastioiden suojasäkeistä

Biokaasulaitoksessa suojasäkit muuttuvat käsittelyssä purukumimaiseksi massaksi, joka takertuu koneisiin ja aiheuttaa tukoksia.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) luopuu suojasäkeistä, joita on käytetty pyörillä varustetuissa umpinaisissa biojäteastioissa. Päätöksen taustalla ovat suurikokoisten säkkien biokaasulaitoksessa aiheuttamat ongelmat. Biojätteen lajittelussa tärkeintä on muistaa pakata biojäte ensisijaisesti paperiseen biojätepussiin ja huolehtia astian säännöllisestä pesusta.

Uni tukee painonhallintaa

Hyvä uni on tärkeä osa painonhallintaa. Tuoreen tutkimuksen mukaan yöunen määrä, päivärytmi ja päivävireys vaikuttavat merkittävästi siihen, kuinka hyvin ihmiset onnistuvat pudottamaan painoa. Paras laihtumistulos saavutettiin 7–9 tunnin yöunilla.

Pyhän Ristin kappeliin suunnitellaan peruskorjausta

Pyhän Ristin kappeli aiotaan peruskorjata.

Turun hautausmaalla sijaitsevaan Pyhän Ristin kappeliin suunnitellaan peruskorjausta. Pekka Pitkäsen suunnittelema kappeli on 1960-luvun konstruktiivisen betoniarkkitehtuurin keskeisiä kohteita. Peruskorjaushankkeen tavoitteena on lisätä vainajien säilytystiloja maan alle sekä parantaa niihin liittyviä tiloja ja logistisia ratkaisuja. Lisäksi uusitaan teknisiä järjestelmiä, toteutetaan toiminnallisia parannuksia ja korjauksia säilytystilojen lisäksi kappeleihin ja yleisiin tiloihin sekä tehdään rakennuksen esteettömyyteen liittyviä parannuksia.

Poliisi tutkii yhden uhrin vaatineen Kaarinan talopalon syttymissyytä

Lounais-Suomen poliisi tutkii Kaarinassa torstai-illalla syttyneen omakotitalotulipalon syttymissyytä yhdessä pelastuslaitoksen kanssa. Kaarinan Littoistentiellä sijaitsevan omakotitalon tulipalosta ilmoitettiin hätänumeroon torstai-iltana kello 18.40 aikaan.

Varha tarjoaa uudenlaista elintapaohjausta esidiabeteksen ja ylipainon hallintaan

Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha tarjoaa uudenlaista elintapaohjausta, joka on suunnattu erityisesti esidiabeetikoille ja ylipainoisille. Uudessa toimintamallissa pyritään elintapamuutoksen avulla estämään varsinaisen diabeteksen ja muiden sairauksien puhkeaminen. Elintapaohjaukseen hakeudutaan ottamalla yhteyttä omalle terveysasemalle.

Juha Vaakku Varjuksen muistokonsertilla yli 4 000 euroa kehitysvammaisten lasten ja nuorten virkistäytymistoimintaan

Moko ja Anna ovat isä ja tytär ja esiintyvät konsertissa. Vaakku oli Annan kummisetä.

Elokuun alussa menehtyneen taiteilija Juha Vaakku Varjuksen kanssa vuosien varrella soittaneet muusikot keräsivät Vaakku in memoriam -muistokonserttissa lasten ja nuorten kehitysvammaisten virkistäytymistoimintaan 4.155,50 euroa.

Vason keskimääräinen vastike pysyy ennallaan

Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy:n hallitus vahvisti 23. lokakuuta Vason asumisoikeusasuntojen vastikkeet ensi vuodelle. Käyttövastikkeiden keskimääräinen muutos ensi vuodelle on 0,0 prosenttia. Perusparannetuissa kohteissa vastike nousee maltillisesti, ja joissakin kohteissa vastike jopa laskee.

Artukaisten uusi harjoitusjäähalli palvelee erityisesti nuorten ja lasten liikuntatarpeita

Havainnekuva harjoitushallista.

Artukaisiin rakennettava uuden harjoitusjäähallin rakentaminen on alkanut. Uuteen halliin saadaan jääurheilun harrastajille nykyaikaiset tilat Impivaaran jäähallin poistuessa käytöstä. Pelaamaan ja luistelemaan Artukaisissa päästään ensi vuoden lopussa.

Raseko mukana ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilussa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on torstaina julkaissut päätöksen niistä koulutuksenjärjestäjistä, jotka on valittu mukaan ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeiluun. Päätös perustuu Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin huhti-kesäkuussa toteuttamaan hakemusten pisteytykseen, jossa Raseko pärjäsi erittäin hyvin. Raseko on toinen Varsinais-Suomen alueelta mukaan valituista koulutuksenjärjestäjistä.

Naantalin pääkirjastossa järjestetään monikielinen muumimaraton

Muumimaratonissa ulkomailta Naantaliin muuttaneet ihmiset lukevat vuorotellen kappaleen Tove Janssonin Muumit ja suuri tuhotulva -kirjasta omalla äidinkielellään.

Muumi 80 -juhlavuoden kunniaksi Naantalin kaupunginkirjasto ja Naantalin Kielitupa järjestävät maanantaina 27. lokakuuta kello 17–18 Naantalin pääkirjastossa monikielisen muumimaratonin, jossa ulkomailta Naantaliin muuttaneet ihmiset lukevat vuorotellen kappaleen Tove Janssonin Muumit ja suuri tuhotulva -kirjasta omalla äidinkielellään.

Tulipalo vaati ihmishengen Kaarinassa

Yksi ihminen on kuollut omakotitalon tulipalossa Littoistentiellä Kaarinassa torstaina illalla.

Urheilu

Alkanut kausi odotetun hankala TPS:lle ja FBC Turulle

TPS:lle ja FBC Turulle kauden alku miesten F-liigassa on ollut haastava. Kuva on tammikuulta.

Miesten F-liigan ensimmäiset kierrokset eivät ole turkulaisin tarjonneet juurikaan ilonaiheita. Otanta ei ole suuren suuri, mutta muutaman pelin jälkeen näyttää siltä, että sekin on mahdollista, ettei miesten pudotuspeleissä nähdä kuluvalla kaudella yhtäkään turkulaisjoukkuetta.

Puukkokatsomo: Salibandyn tuttu mitalinelikko

Salibandyn kansainväliseen kalenteriin on puuhattu hyvän tovin ajan puuhattu merkittävää muutosta. Tosin syy on jäänyt hieman epäselväksi.

Otteluanalyysi: TPS tyrmäsi KTP:n ja tarrasi kiinni liigapaikkaan

Maalivahti Dan Lauri piti KTP:n nollissa.

Harva uskoi tällaiseen tulokseen etukäteen. TPS tuli ja löi altavastaajana liigajoukkue KTP:n 3-0 taistelussa paikasta jalkapalloilun Veikkausliigaan. Kaksiosaisen liigakarsinnan toinen osa pelataan sunnuntaina Kotkassa. Yhteistulos ratkaisee kumpi pelaa ensi kaudella Veikkausliigassa – nykyinen liigajoukkue KTP vai Ykkösliigan kakkonen TPS.

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.