Huumeisiin kuolleita aiempaa enemmän
Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan Suomessa kuoli viime vuonna huumausaineisiin 261 henkilöä, mikä on 61 enemmän kuin edellisenä vuonna. Huumausainekuolemien määrä on kasvanut kolmena peräkkäisenä vuonna. Eniten lisääntyivät 20–29-vuotiaiden kuolemat. Suurin osa huumausainekuolemista oli tapaturmaisia moniainemyrkytyksiä, joissa huumeen osuus oli merkittävin.
Huumeiden pitkäaikaiskäytöstä aiheutuneet kuolemat lisääntyivät suhteessa eniten. Vuonna 2018 näitä yleensä huumeriippuvuudesta aiheutuvia kuolemia oli 49, kun niitä edellisenä vuonna oli 29. Suurin osa (65 %) huumausainekuolemista oli kuitenkin tapaturmaisia myrkytyskuolemia, joita vuonna 2018 oli 169. Määrä on suurempi kuin edellisinä vuosina. Vuonna 2018 huumeilla tehtiin 35 itsemurhaa, mikä oli 13 enemmän kuin edellisvuonna.
Huumausainekuolemista valtaosa on moniainemyrkytyksiä, joissa henkilö on käyttänyt huumeiden ohella esimerkiksi psyykenlääkkeitä ja/tai alkoholia. Yleisintä oli huumeiden ja lääkkeiden yhteiskäyttö. Kolme neljästä huumekuolemasta liittyi opioidien liikakäyttöön. Vaikuttavimmat aineet olivat suurelta osin synteettisiä lääkeopioideja.
Vuonna 2018 huumeisiin liittyviä kuolemia oli 100 000 asukasta kohden 4,7. Kuolleisuus huumeisiin on Suomessa muiden Pohjoismaiden tavoin korkeampaa kuin muualla Euroopassa. Huumeisiin kuolleista oli miehiä yli 70 prosenttia, mutta huumeilla tehdyistä itsemurhista valtaosa oli naisten tekemiä.
Suomessa huumekuolemat painottuvat nuorempiin ikäryhmiin kuin Euroopassa keskimäärin. Huumeisiin kuolleiden keski-ikä oli miehillä 33 vuotta ja naisilla 39 vuotta. Kasvua tapahtui lähes kaikissa ikäryhmissä, mutta eniten lisääntyivät 20–29-vuotiaiden kuolemat. Huumeisiin kuolleiden suurin ikäryhmä oli 25–29-vuotiaat miehet.
Huumausainekuolemat voidaan määritellä monella tavalla. EU:n Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytön seurantakeskuksen määritelmässä (EMCDDA:n Selection B-luokitus) huumeiksi luokitellaan opioidit, kannabis ja sen johdokset sekä muita hallusinogeenejä ja väärinkäyttöön soveltuvia psykostimulantteja, kuten amfetamiini ja sen johdokset.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)