Jälkipeli: Valmentaja Suhonen tietää, miltä potkujen saaminen tuntuu

Heikki Suhonen on mustavalkoisista mustavalkoisin, seuralegenda. Silti valmentaja Suhonen sai aikoinaan potkut, koska ei ollut riittävän TPS-henkinen. Heikki Suhonen on mustavalkoisista mustavalkoisin, seuralegenda. Silti valmentaja Suhonen sai aikoinaan potkut, koska ei ollut riittävän TPS-henkinen. Kuva: Hannu Tuominen

Tekstiviestillä. Puhelinsoitolla. Sähköpostilla. Tai reilusti kasvotusten kertomalla. Kaikki mahdollisia tapoja on käytetty, kun on päätetty antaa valmentajalle potkut. Osa on onnistuneita, osa enemmän tai vähemmän tökeröitä.

Joka tapauksessa maailmassa on vain kahdenlaisia valmentajia: potkut jo saaneita ja niitä, jotka tulevat kohta saamaan.

Syksyn 2019 isoin kotimainen potku-uutinen oli HC TPS:n valmentaja Kalle Kaskisen tapaus. Tapaa, miten seura toimi, on paljon kritisoitu. Kaskinen ei itse sellaista kuitenkaan allekirjoita. Hänen mukaansa asia hoidettiin niin hyvin kuin se siinä hetkessä voitiin hoitaa. Ei ole mitään vihaa ja katkeruutta ilmassa, tepsiläinen olen edelleenkin, totesi Kaskinen.

– Kaskinen on erikoistapaus, jos hän oikeasti kokee näin. Tunnen monia potkut saaneita valmentajia ympäri Suomea, joista jokainen on sanonut, miten ovat katkeroituneet. Potkujen saaminen ei ole ihan niin yksinkertaista, että lehdestä vain luetaan. On niitäkin potkut saaneita valmentajia, jotka ovat olleet lähellä tehdä itsemurhan. Potkut ovat tilanteita, missä mennään todella syvällisiin asioihin, tietää kokemuksesta Heikki Suhonen.

Osa valmentajista on kokenut jo useammat potkut.

– Yksikään tuntemani valmentaja ei ole hyväksynyt potkujaan, koska ei kukaan tee tahallaan huonoa työtä. Potkuihin johtavat useat eri syyt. Ei valmentaja ole ainoa, joka on tehnyt asiat huonosti. Toisen kerran potkujen antaminen on jo helpompaa, kun tietää, että kaveri on sen jo kerran kokenut.

Jalkapallopuolella FC TPS julkaisi jalkapallon kunniagalleriansa ensimmäiset kaksitoista jäsentä. Tilaisuutta olivat kunnioittamassa muun muassa elossa olevat TPS:n uudet kunniagallerian jäsenet. Yksi heistä oli mustavalkoisista mustavalkoisin Heikki Suhonen. Kaikkien aikojen maalitykki pelasi TPS:ssä yhteensä 637 ottelua.

”Super-Hessu” sai kunnian pitää tilaisuudessa juhlapuheen. Hetki oli ikitepsiläiselle sen verran tunteikas, että Suhoselta sortui ääni ja silmät kostuivat. Tilanne oli Martinmäen pojalle herkempi kuin moni osasi kuvitella. Kunnianosoitus osui oikeaan kohteeseen, vaikka kaudella 1991 valmentaja Suhonen saikin potkut samasta seurasta, koska ei ollut riittävän TPS-henkinen.

Ennen valmentajaksi ryhtymistä Suhosen piti lopettaa oma peliuransa. Sekään ei mennyt ihan niin kuin pelaaja itse halusi. Valmentaja Tommy Lindholm kutsui Suhosen seuran toimistolle hopeamitalikauden päätyttyä. Suhosen yllätykseksi ei keskusteltukaan jatkosopimuksesta, vaan peliuran päättymisestä.

Kun tieto sopimuksen päättymisestä tuli vasta kauden jälkeen, ei Suhonen ehtinyt saada jäähyväisiä. Vielä hopeamitali kaulassaan Suhonen ajatteli pelaavansa ensi kaudellakin TPS:n hyökkääjänä. Tommy laittoi maalitykin peliuran poikki, mutta pyysi Suhosta kakkosvalmentajaksi. Kun Lindholm siirtyi syrjään, Suhosesta tuli TPS:n päävalmentaja.

– Samaan aikaan päättyivät myös Pauno Kymäläisen ja Risto Rosenbergin urat. Olisi parempi, että pelaajalle kerrottaisiin uran päättymisestä ennen kauden päättymistä. Olisimme viimeisessä ottelussamme voineet kiittää turkulaista yleisöä.

Ensimmäisellä valmentajakaudellaan Suhosen joukkue hävisi 27 ottelustaan vain kolme, mutta jäi silti hopealle. Seuraavalla kaudella TPS ei yltänyt enää mitaleille. Kolmannesta kaudesta tulikin sitten valmentaja Suhosen painajainen. Sitä varjosti epäonni, joka huipentui maalivahti Dan-Ola Eckermanin traagiseen sairastumiseen.

– Valmentajaurani tärkein hankintamme, Kimmo Tarkkio, lähti jo aikaisemmin seuran töppäilyjen takia muualle, pelaamatta kertaakaan Turussa. Tomi Jalo lopetti. Ari Heikkinen lähti Belgiaan. Juha Halonen loukkaantui autokolarissa ja Eckerman sairastui leukemiaan. Heidän tilalle saimme ainoastaan Niclas Grönholmin kakkosdivisioonasta. Loput olivat seuran omia junnuja.

TPS:n rahatkin alkoivat olla lopussa ja kabinetin puolella oli omat vääntönsä. Suhosen ja seurajohdon kanssa tuli skismaa Venäjältä tulleen ukrainalaisen Aleksandr Ivanovin peluuttamisesta. Valmentajan mielestä hän ei mahtunut avauskokoonpanoon, johtokunnan mielestä kyllä. Siitä alkoi Suhosen lopullinen lähtölaskenta – kauden ollessa vielä kesken.

TPS:n jalkapallojaoston puheenjohtaja Dennis Seligson ja toimitusjohtaja Pekka Ruola kutsuivat Suhosen seuran toimistolle. He eivät olleet tyytyväisiä ja ratkaisuna oli vaihtaa valmentajaa.

– Vedottiin Ivanovin peluuttamattomuuteen, jonka perusteella he pitivät minua yhteistyökyvyttömänä. Kuulemma en ollut riittävän TPS-henkinen. Tämä on muisto, joka saa yhä veren kiertämään. Se oli silloin kuin olisi puukolla isketty selkään. Olinhan ollut TPS:n mukana vuodesta 1962 lähtien.

Suhonen painottaa, että valmentajan tehtävänä on valita yksitoista sen hetkistä parasta pelaajaa avaukseen.

– Muistan, miten pikkupoikana olin jo ihmetellyt, kun TPS:n harjoitusten jälkeen Ruissalon huvilalle joukko johtokunnan miehiä saapui paikalle kertomaan valmentajalle, millä kokoonpanolla seuraava ottelu pitäisi pelata.

Pikaisten potkujen jälkeen Suhonen suhtautui pitkään nuivasti itselleen tärkeään seuraansa. Syntynyt kohu oli iso kolaus TPS-ikonille.

– En voinut pitää vilpittömästi peukkuja pystyssä TPS:n menestymisen puolesta, mutta en osannut alkaa myöskään vastajännäriksi. Tunnekuohuani lievensi se, kun lähdin aika pian potkujen jälkeen valmentamaan Ouluun.

Ajan myötä tunteet tasoittuivat.

– Minulla oli pitkään melkoinen ristiriita, kun joukkueen ei tarvinnut pärjätä, mutta toivoin pelaajille menestystä ja pääsyä aina maajoukkueeseen asti. Se oli sellaisessa hämärässä maailmassa elämistä.

Rakkaus jalkapalloon oli niin kova, että tapahtumat saivat Suhosen käden menemään nyrkkiin ja naaman mutrulle aina kun tuli puhe jalkapallosta ja Turun Palloseurasta. Muutos tapahtui, kun paras ystävä otti Hessun puhutteluun.

– Heräsin vasta, kun paras ystäväni puuttui tilanteeseen toteamalla minun olevan epämieluisaa seuraa. Suutuin ensin, mutta kovan itsetutkiskelun jälkeen pystyin ottamaan askeleen eteenpäin.

Suhosella on hyvä neuvo tuleville potkut saaville valmentajille.

– Jokainen reagoi potkuihin omalla tavallaan, mutta asia kannattaisi selvittää itselleen mahdollisimman nopeasti. Seurajohdon kanssa kannattaisi selvittää ongelma tuoreeltaan. Se on vähän kuin vaikea avioero, eli pitäisi selvittää entisen kumppanin kanssa, mitkä seikat johtivat eroon. Kaikkein tärkeintä omalla kohdallani on ollut se, että kaverisuhteet ovat säilyneet, vaikka he tietävät, että välillä suhtauduin seuraan negatiivisesti, etenkin aikaisempaan johtoon.

Hannu Tuominen

FC TPS julkaisi jalkapallon kunniagalleriansa ensimmäiset kaksitoista jäsentä. Kolme heistä, Heikki Suhonen (vas.), Heikki Mäki ja Jouni Gröndahl, olivat paikalla. FC TPS julkaisi jalkapallon kunniagalleriansa ensimmäiset kaksitoista jäsentä. Kolme heistä, Heikki Suhonen (vas.), Heikki Mäki ja Jouni Gröndahl, olivat paikalla. Kuva: Hannu Tuominen

Kaksikieliset hyvinvointialueet vahvistavat ruotsinkielisiä palveluja

Ruotsinkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyö etenee uuteen vaiheeseen, kun kaksikieliset hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä tiivistävät käytännön yhteistyötään. Uusien palvelukohtaisten työryhmien tavoitteena on löytää yhteisiä ratkaisuja, joilla voidaan parantaa ruotsinkielisten palvelujen saatavuutta.

Musiikkitalo Fuugan Jazzpäivää vietetään viiden konsertin taktiikalla

Jazzliiton kiertueyhtye Mäkynen/Mannila/Koivistoinen/Antila/Mäensivu esiintyy Fuugassa lauantaina.

Turun uusi musiikkitalo Fuuga täyttyy jazzista lauantaina 7. marraskuuta, kun Jazz City Turku ry järjestää talossa monipuolisen Jazzpäivän. Ohjelmassa on viisi tapahtumaa soolokonsertista rapin ja big band -jazzin kohtaamiseen ja koko perheen Jazz Suomi 100 -juhlista viininmaistelukonserttiin. Päivä huipentuu maksuttomiin yöjameihin viinibaari Finossa.

Lähes joka neljäs tutkintaan johtanut tapaturma rakennustyömaalla

Suomessa noin 2,5 miljoonasta työllisestä alle kymmenen prosenttia työskentelee rakennusalalla. Siitä huolimatta rakennusalan osuus työsuojeluviranomaisen tutkintaan johtaneista työtapaturmista on huomattavan suuri.

Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä hoito tehostaa aivojen puhdistumista ja avaa uusia mahdollisuuksia aivorappeumasairauksien ehkäisyyn

Aivot puhdistuvat erityisesti unen aikana ja nyt aivojen puhdistumista voidaan tehostaa myös hereillä ollessa.

Aivojen omat puhdistusmekanismit ovat aktiivisimmillaan unen aikana. Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että aivojen luonnollista puhdistumisprosessia voidaan tehostaa myös valveilla ollessa. Uudenlainen vasomekaaninen hoito lisäsi haitallisten proteiinien poistumista koehenkilöiden aivoista. Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan tutkimuksessa hoidon vaikutuksia tutkittiin terveillä aikuisilla. Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä tiistaina 3. marraskuuta.

Talven sähkönhintoihin ennustetaan nousua, mutta kodeissa ehtii vielä varautua hintavaihteluihin

Sähkön hinta voi talvella nousta ja hintavaihtelut voimistua. Kotona hintavaihteluihin voi varautua ajoittamalla sähkönkäyttöä ja parantamalla energiatehokkuutta. Monet kodin parannukset ja investoinnit ehtii toteuttaa vielä ennen talvikuukausia, ja niiden avulla voi saavuttaa merkittäviä säästöjä sähkölaskussa.

Nuoret tanssijat ja muusikot kohtaavat Baletin päivän juhlanäytöksessä Sigyn-salissa

Ruusuilla tanssijat ry järjestää lauantaina 7. marraskuuta Turun Sigyn-salissa kolmatta kertaa Piruetteja ja preludeja -näytöksen. Tapahtuma kokoaa yhteen tanssin ja musiikin oppilaita, opiskelijoita sekä tulevia ammattilaisia. Näytöksen kantavana ajatuksena on taiteenalojen ja oppilaitosrajojen ylittävä yhteistyö, jossa tanssi ja elävä musiikki yhdistyvät elämykselliseksi kokonaisuudeksi.

Risteyskolarissa Pitkämäessä loukkaantunut postinjakaja on kuollut

Henkilöauton ja Postin jakeluajoneuvon kolarissa Pitkämäenkadun ja Vehkaniitunkadun risteyksessä torstaina 29. lokakuuta loukkaantunut viisikymppinen mies on kuollut sairaalahoidossa. Onnettomuus tapahtui aamupäivällä noin kello 10.20, kun henkilöauto ja postin nelipyöräinen sähköajoneuvo törmäsivät toisiinsa. Kuolonuhri oli Postin jakeluajoneuvon kuljettaja.

Metsähallitus esittää ranta-asemakaavan laatimista Nauvoon

Metsähallitus on jättänyt Paraisten kaupungille kaavoitusaloitteen ranta-asemakaavan laatimiseksi Nauvoon. Kaavoitusaloite koskee Nauvon Pärnasissa, Saariston rengastien varrella ja lauttarannan yhteydessä sijaitsevaa aluetta. Kaava-alueen pinta-ala on noin 13,5 hehtaaria.

Turku Energia kuvauttaa koko kaukolämpöverkkonsa helikopterista

Helikopteri lähdössä kuvaamaan kaukolämpöverkkoa.

Turku Energia toteuttaa jälleen koko kaukolämpöverkkonsa teknisen kuntokartoituksen helikopterilennolla lämpökameroiden avulla Turussa, Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Kuvaukset on tarkoitus tehdä 5.– 11. marraskuuta, jos keliolosuhteet sen sallivat. Helikopterilennot tehdään auringonlaskun jälkeen, jolloin maanpinta on tasalämpöinen ja liikenne vähäistä.

Ulosottovelallisten määrä jatkaa kasvuaan – kulutusluottoja ja laskusaatavia peritään aiempaa enemmän

Ulosoton asiakkaana oli syyskuun loppuun mennessä lähes 570 000 eri velallista. Määrä on hieman yli neljä prosenttia suurempi kuin vuoden 2025 vastaavana ajankohtana. Velallismäärä kasvaa Ulosottolaitoksen ennusteen mukaan tänä vuonna noin 628 000 eri velalliseen, mikä merkitsisi noin kolmen prosentin kasvua viime vuodesta.

Valon polku loistaa itsenäisyyspäivän viikonloppuna Turussa

Grand Cœur (Big Heart).

Valon polku -valotapahtuma tuo väriä ja elämyksiä pimeisiin iltoihin 3.–6. joulukuuta. Suuren suosion saavuttanut kansainvälinen tapahtuma järjestetään nyt kuudetta kertaa.

Viharikosepäilyjä ennätysmäärä jo kolmatta vuotta peräkkäin

Poliisiammattikorkeakoulun vuosiselvitys kertoo, että epäiltyjen viharikosten määrä kasvoi edelleen viime vuonna.

Opiskelijoiden siirtyminen asumislisälle kasvatti opintotukimenoja neljänneksellä viime vuonna

Kela maksoi vuonna 2025 opintotukea 918,3 miljoonaa euroa, mikä oli 24 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Menojen kasvuun vaikutti erityisesti opiskelijoiden siirtyminen yleiseltä asumistuelta opintotuen asumislisälle elokuussa 2025. Myös opintorahan menot ja opintotukea saaneiden määrä kasvoivat.

Verojen kerääminen hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi saa suomalaisilta vahvan tuen

Verojen maksaminen on tärkeä kansalaisvelvollisuus 94 prosentille suomalaisista, ja 87 prosenttia tuomitsee veronkierron kaikissa tilanteissa. Tuore asennetutkimus kertoo myös, että valtaosa suomalaisista luottaa Verohallintoon.

Kaarina uskoo pizzan voimaan

Kaarinan elinvoimajohtaja Kari Saarinen sujauttaa aikakapseliin kaupungin arvion Pizza Backenin työpaikkojen määrästä vuonna 2040. Kuvassa myös yrittäjät Pia Lähde ja Esa Dahlström.

Ravintolatason pakastepizzoistaan tunnettu Pizza Backen investoi uuteen, noin 1 500 neliömetrin kokoiseen tuotantolaitokseen Kaarinan Voivalaan. Noin neljän miljoonan euron arvoinen hanke on yrityksen historian suurin investointi. Uuden tehtaan on tarkoitus käynnistyä kesällä 2027, ja se työllistää noin 50 henkilöä. Yhteistyö Kaarinan kaupungin kanssa on ollut sujuvaa alusta alkaen.

Kela-taksien uusi sopimuskausi alkaa vuoden alusta

Kela-taksien uusi sopimuskausi alkaa 1.1.2027, jolloin kaikki alueelliset taksien tilausnumerot vaihtuvat. Kilpailutuksen ja matkojen yhdistelyn odotetaan tuovan merkittäviä säästöjä Kela-taksien kokonaiskustannuksiin. Kela myös seuraa palvelun toimivuutta jatkossa entistä tiiviimmin.

Jyrsintä- ja päällystystyö sulkee ajokaistan Vanhalla Tampereentiellä

Jyrsintä- ja päällystystyötä tehdään 5.–19. marraskuuta Vanhalla Tampereentiellä Orikedon liittymän ja Jousitarhan välillä. Yksi ajokaista on pois käytöstä työmaan kohdalla. Liikenne jonoutuu ajoittain.

Teiden talvihoidolla ei tavoitella kesäkelejä

Suurimmassa osassa maata odotellaan vielä talven tuloa, mutta yöpakkasia on alkanut jo esiintyä eteläistäkin Suomea myöten. Väylävirasto ja alueelliset elinvoimakeskukset huolehtivat väylien liikennöitävyydestä ympäri vuoden, ja maanteiden kunnossapito pyrkii minimoimaan talven tuomat yllätykset tien päällä.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Interille eettisyydestä keltainen

Turkulaisessa juniorijalkapallossa on kiehunut viime aikoina, kun julkisuuteen levisi tiedot Interin harrastamasta pelaajakalastelusta.

Mici "Roofman" Saaristo täydentää Hamara X:n

Mici Saaristo.

Kupittaan palloiluhallissa lauantaina 7. marraskuuta käytävä Hamara X -kamppailu-urheilutapahtuma on saanut viime hetken lisäyksen ottelukortilleen, kun useampaan kertaan Hamaran illoissa nähty Mici ”Roofman” Saaristo ottelee jälleen kotiyleisön edessä. Näyttävistä ja vauhdikkaista otteluistaan tunnettu Saaristo kohtaa vapaaottelukamppailussaan ranskalaisen Marzi Ammarin .

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.