Tekstiviestillä. Puhelinsoitolla. Sähköpostilla. Tai reilusti kasvotusten kertomalla. Kaikki mahdollisia tapoja on käytetty, kun on päätetty antaa valmentajalle potkut. Osa on onnistuneita, osa enemmän tai vähemmän tökeröitä.

Joka tapauksessa maailmassa on vain kahdenlaisia valmentajia: potkut jo saaneita ja niitä, jotka tulevat kohta saamaan.

Syksyn 2019 isoin kotimainen potku-uutinen oli HC TPS:n valmentaja Kalle Kaskisen tapaus. Tapaa, miten seura toimi, on paljon kritisoitu. Kaskinen ei itse sellaista kuitenkaan allekirjoita. Hänen mukaansa asia hoidettiin niin hyvin kuin se siinä hetkessä voitiin hoitaa. Ei ole mitään vihaa ja katkeruutta ilmassa, tepsiläinen olen edelleenkin, totesi Kaskinen.

– Kaskinen on erikoistapaus, jos hän oikeasti kokee näin. Tunnen monia potkut saaneita valmentajia ympäri Suomea, joista jokainen on sanonut, miten ovat katkeroituneet. Potkujen saaminen ei ole ihan niin yksinkertaista, että lehdestä vain luetaan. On niitäkin potkut saaneita valmentajia, jotka ovat olleet lähellä tehdä itsemurhan. Potkut ovat tilanteita, missä mennään todella syvällisiin asioihin, tietää kokemuksesta Heikki Suhonen.

Osa valmentajista on kokenut jo useammat potkut.

– Yksikään tuntemani valmentaja ei ole hyväksynyt potkujaan, koska ei kukaan tee tahallaan huonoa työtä. Potkuihin johtavat useat eri syyt. Ei valmentaja ole ainoa, joka on tehnyt asiat huonosti. Toisen kerran potkujen antaminen on jo helpompaa, kun tietää, että kaveri on sen jo kerran kokenut.

Jalkapallopuolella FC TPS julkaisi jalkapallon kunniagalleriansa ensimmäiset kaksitoista jäsentä. Tilaisuutta olivat kunnioittamassa muun muassa elossa olevat TPS:n uudet kunniagallerian jäsenet. Yksi heistä oli mustavalkoisista mustavalkoisin Heikki Suhonen. Kaikkien aikojen maalitykki pelasi TPS:ssä yhteensä 637 ottelua.

”Super-Hessu” sai kunnian pitää tilaisuudessa juhlapuheen. Hetki oli ikitepsiläiselle sen verran tunteikas, että Suhoselta sortui ääni ja silmät kostuivat. Tilanne oli Martinmäen pojalle herkempi kuin moni osasi kuvitella. Kunnianosoitus osui oikeaan kohteeseen, vaikka kaudella 1991 valmentaja Suhonen saikin potkut samasta seurasta, koska ei ollut riittävän TPS-henkinen.

Ennen valmentajaksi ryhtymistä Suhosen piti lopettaa oma peliuransa. Sekään ei mennyt ihan niin kuin pelaaja itse halusi. Valmentaja Tommy Lindholm kutsui Suhosen seuran toimistolle hopeamitalikauden päätyttyä. Suhosen yllätykseksi ei keskusteltukaan jatkosopimuksesta, vaan peliuran päättymisestä.

Kun tieto sopimuksen päättymisestä tuli vasta kauden jälkeen, ei Suhonen ehtinyt saada jäähyväisiä. Vielä hopeamitali kaulassaan Suhonen ajatteli pelaavansa ensi kaudellakin TPS:n hyökkääjänä. Tommy laittoi maalitykin peliuran poikki, mutta pyysi Suhosta kakkosvalmentajaksi. Kun Lindholm siirtyi syrjään, Suhosesta tuli TPS:n päävalmentaja.

– Samaan aikaan päättyivät myös Pauno Kymäläisen ja Risto Rosenbergin urat. Olisi parempi, että pelaajalle kerrottaisiin uran päättymisestä ennen kauden päättymistä. Olisimme viimeisessä ottelussamme voineet kiittää turkulaista yleisöä.

Ensimmäisellä valmentajakaudellaan Suhosen joukkue hävisi 27 ottelustaan vain kolme, mutta jäi silti hopealle. Seuraavalla kaudella TPS ei yltänyt enää mitaleille. Kolmannesta kaudesta tulikin sitten valmentaja Suhosen painajainen. Sitä varjosti epäonni, joka huipentui maalivahti Dan-Ola Eckermanin traagiseen sairastumiseen.

– Valmentajaurani tärkein hankintamme, Kimmo Tarkkio, lähti jo aikaisemmin seuran töppäilyjen takia muualle, pelaamatta kertaakaan Turussa. Tomi Jalo lopetti. Ari Heikkinen lähti Belgiaan. Juha Halonen loukkaantui autokolarissa ja Eckerman sairastui leukemiaan. Heidän tilalle saimme ainoastaan Niclas Grönholmin kakkosdivisioonasta. Loput olivat seuran omia junnuja.

TPS:n rahatkin alkoivat olla lopussa ja kabinetin puolella oli omat vääntönsä. Suhosen ja seurajohdon kanssa tuli skismaa Venäjältä tulleen ukrainalaisen Aleksandr Ivanovin peluuttamisesta. Valmentajan mielestä hän ei mahtunut avauskokoonpanoon, johtokunnan mielestä kyllä. Siitä alkoi Suhosen lopullinen lähtölaskenta – kauden ollessa vielä kesken.

TPS:n jalkapallojaoston puheenjohtaja Dennis Seligson ja toimitusjohtaja Pekka Ruola kutsuivat Suhosen seuran toimistolle. He eivät olleet tyytyväisiä ja ratkaisuna oli vaihtaa valmentajaa.

– Vedottiin Ivanovin peluuttamattomuuteen, jonka perusteella he pitivät minua yhteistyökyvyttömänä. Kuulemma en ollut riittävän TPS-henkinen. Tämä on muisto, joka saa yhä veren kiertämään. Se oli silloin kuin olisi puukolla isketty selkään. Olinhan ollut TPS:n mukana vuodesta 1962 lähtien.

Suhonen painottaa, että valmentajan tehtävänä on valita yksitoista sen hetkistä parasta pelaajaa avaukseen.

– Muistan, miten pikkupoikana olin jo ihmetellyt, kun TPS:n harjoitusten jälkeen Ruissalon huvilalle joukko johtokunnan miehiä saapui paikalle kertomaan valmentajalle, millä kokoonpanolla seuraava ottelu pitäisi pelata.

Pikaisten potkujen jälkeen Suhonen suhtautui pitkään nuivasti itselleen tärkeään seuraansa. Syntynyt kohu oli iso kolaus TPS-ikonille.

– En voinut pitää vilpittömästi peukkuja pystyssä TPS:n menestymisen puolesta, mutta en osannut alkaa myöskään vastajännäriksi. Tunnekuohuani lievensi se, kun lähdin aika pian potkujen jälkeen valmentamaan Ouluun.

Ajan myötä tunteet tasoittuivat.

– Minulla oli pitkään melkoinen ristiriita, kun joukkueen ei tarvinnut pärjätä, mutta toivoin pelaajille menestystä ja pääsyä aina maajoukkueeseen asti. Se oli sellaisessa hämärässä maailmassa elämistä.

Rakkaus jalkapalloon oli niin kova, että tapahtumat saivat Suhosen käden menemään nyrkkiin ja naaman mutrulle aina kun tuli puhe jalkapallosta ja Turun Palloseurasta. Muutos tapahtui, kun paras ystävä otti Hessun puhutteluun.

– Heräsin vasta, kun paras ystäväni puuttui tilanteeseen toteamalla minun olevan epämieluisaa seuraa. Suutuin ensin, mutta kovan itsetutkiskelun jälkeen pystyin ottamaan askeleen eteenpäin.

Suhosella on hyvä neuvo tuleville potkut saaville valmentajille.

– Jokainen reagoi potkuihin omalla tavallaan, mutta asia kannattaisi selvittää itselleen mahdollisimman nopeasti. Seurajohdon kanssa kannattaisi selvittää ongelma tuoreeltaan. Se on vähän kuin vaikea avioero, eli pitäisi selvittää entisen kumppanin kanssa, mitkä seikat johtivat eroon. Kaikkein tärkeintä omalla kohdallani on ollut se, että kaverisuhteet ovat säilyneet, vaikka he tietävät, että välillä suhtauduin seuraan negatiivisesti, etenkin aikaisempaan johtoon.

Hannu Tuominen