Kellosepän ammatin katoamisesta on ollut takavuosina huolta. Nyt näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että joka vuosi noin 10–20 vastavalmistunutta kelloseppää löytävät työtä pitkin Suomea.

Kellosepän ammatti vaatii oikeanlaista tekijää. Kulta- ja Kelloliike Viitanen Oy:n kelloseppä Lauri Niklander kertoo, että hänen ammatissaan tarvitaan ennen kaikkea rauhallisuutta ja pitkäjänteisyyttä, jotta jaksaisi keskittyä pitkiäkin aikoja.

– Tässä tulee jaksaa tehdä työ huolella loppuun. Tulee olla suhteellisen taitava ja vakaa käsistään. Näön tulisi olla hyvä, vaikka monella on silmälasit, joten huono näkö ei ole varsinaisesti mikään este, sanoo Niklander.

– Ongelmien sattuessa kellosepän tulee olla ongelmanratkaisukykyinen. Usein joutuu vähän soveltamaan, varsinkin kun on vähän vanhempia kelloja, että miten ne saa korjattua. Ammattitaito kehittyy pikku hiljaa.

Niklander on ollut alalla vuoden ja hän valmistui 2017 keväällä Espoon Leppävaarassa sijaitsevasta kelloseppäkoulusta. Työt nykyisessä työpaikassa alkoivat heti saman vuoden syksynä.

Vuosittain kelloseppäkoulusta valmistuu toistakymmentä uutta kelloseppää. Niklander kokee erityisesti ongelmanratkaisukyvyn kehittämisen merkittävänä seikkana alalla.

– Itse koulussa ei ehditä käymään lävitse kaikkea mitä tulee eteen. Työssä taas tulee uusia tuttavuuksia kokoa ajan eteen, sellaisia kelloja joita ei ole ennen nähnyt. Eteen tule erikoisia komplikaatioita. Esimerkiksi seinä- ja rannekelloissa on mekaanisia eroja, vaikka niissä on kyllä samoja piirteitä.

Hän innostui itse kellosepän ammatista, sillä hänen työnsä metallialan firmassa loppuivat ja hän alkoi etsiä uutta työtä. Syntyi ajatus uudelleen kouluttautumisesta.

– Nuorempana kokosin pienoislentokoneita. Tykkäsin jutuista, joissa sai keskittyä. Tykkäsin rauhallisista ja meditatiivisista asioista.

Hän näkee, että kellosepille on töitä tällä hetkellä. Työtarjoukset keskittyvät aika paljon pääkaupunkiseudulle, mutta kilpailua on paljon. Moni, joka kelloseppäkoulun käy, suuntaa ulkomaille, jos töitä ei löydy.

– Sitten taas syrjempänä maakunnissa saattaa olla pulaakin ammatin taitajista. Monet eivät ole sitten valmiita muuttamaan syrjäisille alueille tai sitten ei vain saada kohtaamaan työnantajia ja työntekijöitä.

Niklander uskoo, että töitä kellosepille riittää, erityisesti kun saa riittävästi kokemusta.

Varsinaista pelkoa ammatin katoamisesta ei enää ole, vaikka 1980-luvulla hetken näytti kellosepän ammatille käyvän huonosti kun kvartsikello keksittiin.

– Veikkaan, että tuolloin on aika moni ajatellut, että mekaanisten kellojen korjaaminen loppuu kokonaan. Ammattilaisten määrä on kyllä vähentynyt noista ajoista, mutta esimerkiksi seinäkelloja tuodaan korjattavaksi. Koulutettuja kelloseppiä tarvitaan, kun esimerkiksi automaattikellot ovat tulleet muotiin, vaativat ne joka viides vuosi huollon.

Kurt Hedborg