Hätäkeskukset ja niissä työskentelevät päivystäjät ovat kovan paikan edessä, kun työvoimaa on liian vähän. Siellä työskentelevät joutuvat toistuvasti jatkamaan työpäiväänsä, keskeyttämään ansaitut ja tuiki tarpeelliset vapaansa tai siirtämään vuosilomiaan. Sillä sairaslomia tulee väkisinkin, etenkin kun tehdään ylikuormitettuna vaativaa ja raskasta kolmivuorotyötä.

Hätäkeskuspäivystäjällä ei ole työssään varaa virheisiin, sillä se voisi maksaa jonkun hengen tai siitä voisi aiheutua suuret omaisuusvahingot. Ambulanssin, palokunnan ja poliisien on ehdittävä paikalle nopeasti ja avuntarvitsijan on saatava toimintaohjeita tilanteessa. Hätäkeskuspäivystäjällä on monta rautaa tulessa hälytystilanteessa, eikä ihminen ole väsyneenä tarkimmillaan. Ylipitkät työpäivät ja vapailta töihin kutsuminen on kuitenkin arkea, sillä työn osaavia sijaisia ei ole saatavissa.

Turun Sanomat kirjoitti 31.7. yhä pahenevasta päivystäjävajeesta, joka kuormittaa työntekijöitä. Esimerkiksi Turussa on ollut henkilöstövajetta jo pitkään. Tänä kesänä tilanne on kiristynyt edelleen, kuten sillä on tapana tehdä joka kesä.

Olisiko tilanteeseen pitänyt reagoida jo aiemmin ja lisätä pelastusopistoon aloituspaikkoja? Nyt näin ollaan tekemässä, mutta selkeästi jälkijunassa, sillä koulutus kestää puolitoista vuotta, eikä nykytilanteeseen saada apua ihan heti.

Hätäkeskuspäivystäjän työ on vastuullista kolmivuorotyötä. Voi olla, ettei nuoria kiinnosta kouluttautua ja sitoutua työhön, jossa vastuuta ja osaamisvaatimuksia ja annetaan yllin kyllin, mutta palkan ei niitä koeta vastaavan.

Mitä asialle pitäisi tehdä, jotta me kansalaiset voisimme luottaa hätäkeskuslaitokseen? Sinne pitää saada riittävästi henkilökuntaa, eli koulutuspaikkoja olisi lisättävä.

Jaksamiseen raha ei välttämättä apua tuo, mutta motivoisi kuitenkin, jos keskeytyneestä vapaasta saisi kunnollisen korvauksen. Esimerkiksi sairaalat maksavat korotettua hälytyskorvausta, jos työntekijä kutsutaan vapaalta työhön tai hän joutuu tekemään pidennettyjä/tuplavuoroja. Jos korvaus vapaan keskeyttämisestä on riittävä, ei harmita niin paljon lähteä vapaalta töihin tai keskeyttää lomaa.

Nyt, kun tehdään koko ajan töitä vajaalla, jää palkkarahoja kyseisellä valtion sektorilla vuosittain käyttämättä. Olisiko reilua, että näitä rahoja käytettäisiin edes jossain määrin niiden kannustamiseen, jotka tekevät puuttuvien ihmisten työt omansa ohella?

Toivoisi toden totta, että nuoret kiinnostuisivat ammatista, joka kaikesta huolimatta tuntuu mielenkiintoiselta, haastavalta ja vaativuudessaankin antoisalta.

Maaret Laakso, aluepäällikkö, JHL Varsinais-Suomi