Raisio Oyj: Liikevaihto jää tänä vuonna viime vuoden tasolle
Raisio-konsernin hallitus on arvioinut uudelleen yhtiön helmikuussa antamaa koko vuoden näkymää liikevaihdon osalta. Alkuvuoden liikevaihdon kehitys ja ennuste loppuvuoden liikevaihdoksi johtivat siihen, että konsernin liikevaihdon arvioidaan olevan noin vuoden 2017 tasolla. Helmikuussa Raisio arvioi liikevaihdon kasvavan hieman vuodesta 2017.
Liiketuloksen osalta yhtiön koko vuoden näkymä on muuttumaton.
Raisio arvioi konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihdon olevan noin vuoden 2017 tasolla. Konsernin jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liiketuloksen yhtiö arvioi olevan yli kymmenen prosenttia liikevaihdosta. Valuuttakursseilla on edelleen merkittävä vaikutus Raision liikevaihtoon ja -tulokseen.
Raision liikevaihto muodostuu elintarvikkeiden ja rehujen myynnin lisäksi raaka-aineiden, kuten viljojen, viennistä. Raisio on tunnistanut ongelmakohdat ja aloittanut korjaavien toimenpiteiden toteuttamisen markkinoilla, joilla alkuvuoden liikevaihdon kehitys ei vastannut odotuksia.
Raision tärkein strateginen tavoite on Terveelliset elintarvikkeet -liiketoiminnan kasvu orgaanisesti ja yritysostoin. Raisio on toteuttamiensa rakenteellisten uudistusten myötä suunnannut kaikki resurssit tukemaan uuden Terveelliset elintarvikkeet -yksikön keskipitkän aikavälin orgaanista kasvua. Raisio hakee kasvua myös ydinliiketoimintaansa sopivilla yritysostoilla, jotka Raision vahva tase ja nettovelattomuus mahdollistavat.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















