Make Lentonen sävelsi FC Interille kannatuslaulun
Vuosikymmeniä musiikkia työstänyt turkulainen Make Lentonen vastaanotti alkuvuodesta mielenkiintoisen haasteen. Vuoden 1994 Suomen euroviisusävelmän Bye Bye Babyn luoja suuntasi luomisvoimansa jalkapallomaailmaan. Yli neljännesvuosisadan Veikkausliigaa pelannut FC Inter tilasi mieheltä historiansa ensimmäisen virallisen kannatuslaulun.
– Yllätyin, kun FC Interin tekninen johtaja Vesa Mäki lähestyi ja tiedusteli mielenkiintoani sävellyksen työstämiseen. Suomalaisessa seurahistoriassa on harvinaista, että jokin seura oikeasti haluaa panostaa myös tällaiseen osa-alueeseen.
Intensiivinen luomistyö starttasi välittömästi. Jalkapallomaailma eri osa-alueineen on Lentoselle tuttu jälkikasvun harrastuksen myötä.
– Tein tiedusteluja seuran sidos- ja kannattajaryhmille. Niiden pohjalta ryhdyin työstämään melodiaa ja tekstiä. Parissa kuukaudessa sävellys oli valmis.
Musiikkigenreltään sävellys edustaa stadionrockia. Sen esittää nuori Aleksi Myllylä. Laulun pääslogan on "enemmän yhdessä". Tavoitteena on, että sävellys kestää aikaa. Siinä ei mainita pelaajia eikä seuran taustahahmoja.
– Maailmalla seuroilla on monesti hartaita, hymnimäisiä tunnusmelodioita. FC Inter halusi reippaan, faneja innostavan kannatuslaulun.
Sävellyksen on sovittanut turkulainen Toni Nuotio, Pitkän linjan musiikkimies tunnetaan myös Neon 2:n hittien tuottajana.
Kannatuslaulun FC Inter Suomen Turusta ensiesitys koetaan lauantaina paikallisottelussa FC Inter–FC TPS.
Timo Salmesmaa