Kiinalais-suomalainen Iron Sky: The Ark -elokuva päättää kuvauksensa Turkuun

Andy Garcia (kesk.) kuuluu Irons sky: The Ark -elokuvan tähtiin. Andy Garcia (kesk.) kuuluu Irons sky: The Ark -elokuvan tähtiin. Kuva: Iro Sky Universe

Andy Garcian ja Malla Malmivaaran tähdittämä, Timo Vuorensolan ohjaama ja Max Wangin ja Tero Kaukomaan tuottama Kiina-Suomi-Kanada-yhteistuotantona toteutettava, ympäristökysymyksiä ratkova tieteistoimintaseikkailu Iron Sky: The Ark rantautuu lähes neljän kuukauden Kiinan kuvausten päätteeksi Suomen Turkuun.

Turussa kuvataan elokuvaan keskeinen kohtaus, jossa salaperäinen Illuminati-järjestö kokoontuu punomaan juoniaan. Miljööksi on valikoitunut Turun Akatemiatalo, joka toimii Saksan Alpeilla sijaitsevan luksushotellin juhlasalina. Alun perin Keski-Euroopan Alpeille kaavaillut kuvaukset saatiin tuotua Suomeen Business Finlandin hallinnoiman av-alan tuotantokannustimen ja Länsi-Suomen elokuvakomission rahoituksen turvin.

Tuotantokannustin tarjoaa kilpailukykyä niin suomalaiselle av-alan osaamiselle kuin Suomelle tuotantojen kuvauspaikkana. Vuoden 2017 alussa Suomessa käyttöön otettu av-alan tuotantokannustin on maksuhyvitysjärjestelmä, jossa tuotantoyhtiö saa maksimissaan 25 prosenttia palautusta kaikista Suomen alueella maksetuista palkoista ja palveluostoista.

Tuotantokannustinta markkinoitiin ensimmäisen vuoden aikana kymmenissä kansainvälisissä elokuva-alan tapahtumissa, joissa se sai erinomaista palautetta. Kannustimeen varattu kymmenen miljoonaa euroa myönnettiin kokonaan jo kesäkuun 2017 loppuun mennessä. Iron Sky: The Ark on yksi kahdestakymmenestäneljästä tuotannosta, joita rahoitettiin viime vuonna.

– Tuotantokannustin on parasta, mitä alalla on tapahtunut vuosiin. Isot studiot ja tuotantoyhtiöt ovat vihdoin kiinnostuneita Suomen tarjoamista mahdollisuuksista. Näissä neuvottelupöydissä emme olisi ilman tuotantokannustinta, sanoo Länsi-Suomen elokuvakomission elokuvakomissaari Teija Raninen Turusta.

Oscar-, Golden Globe- ja Emmy- ehdokas Andy Garcia (Kummisetä III, Lahjomattomat, Geostorm) näyttelee elokuvassa Illuminati-järjestön upporikasta pääarkkitehtia William Russellia. Suomalaisnäyttelijä Malla Malmivaara nähdään tohtori Anna Kontulan roolissa.

Elokuvan kansainväliseen näyttelijäkaartiin liittyi myös Iron Skyn vakiokasvo Udo Kier ja Kiinasta mukana ovat Duan Yihong, joka äskettäin voitti parhaan näyttelijän palkinnon Tokion kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla, sekä taiwanilais-brittiläinen näyttelijä Rhydian Vaughan, joka saapuu myös Suomeen näyttelemään Turussa kuvattavassa kohtauksessa. Iron Sky: The Ark seikkailun pääkolmikkona nähdään nuoret tähdet Lin Yi, Vivienne Tien ja Wang Lian. Turun kuvauksissa nähdään myös Iron Sky -elokuvastatutut näyttelijät Stephanie Paul ja James Quinn.

– Kokemukseni Kiinassa ovat ylittäneet odotukseni moninkertaisesti; minulla on mahtavat näyttelijät ja tehokas työryhmä. Andy Garcian ja Duan Yihongin kaltaisten kokeneiden näyttelijöiden kanssa on ilo työskennellä", ohjaaja Timo Vuorensola summaa.

Iron Sky: The Ark on Iron Sky universumista pulppuava kolmas pitkä elokuva, mutta ensimmäinen, jonka tarina on lähtöisin Kiinasta. Tarinan on alunperin kirjoittanut elokuvan päätuottaja Max Wang sekä Hongyang Yu. Suomi-Kiina -yhteistyön alkajaisiksi Iron Sky Universe kiinnitti amerikkalaisen Dalan Mussonin viimeistelemään käsikirjoituksen Vuorensolan kanssa.

Elokuva kertoo kahdesta yliopistosta poispotkitusta audiofriikistä, jotka rahapulassaan päätyvät purkamaan kuusta vastaanotettua mystistä ääniviestiä, mutta pian löytävät itsensä taistelemassa ihmiskunnan tulevaisuudesta vastassaan kaikkien salaliittoteorioiden isoäiti, Illuminati.

– Andy Garcian sitoutuminen tarinaamme vahvistaa elokuvamme levityspotentiaalia huomattavasti. Yhtiömme yksi keskeinen rooli tässä tuotannossa onkin elokuvan Kiinan ulkopuolisen myynnin ja levityksen maksimoiminen, kiittelee Iron Sky Universen päätuottaja Tero Kaukomaa.

Iron Sky: The Ark -elokuvan 25 miljoonan dollarin tuotantobudjetti on rahoitettu täysimääräisesti Kiinasta. Iron Sky Universen kiinalaiset kumppanit ovat China Film Croup, Jiabo Culture Development ja Pan Pan Pictures.

Lisäksi mukana on kanadalainen Longevity International Enterprises Ltd. Suomalaista osaamista elokuvaan tuovat ohjaaja Timo Vuorensolan, tuottaja Tero Kaukomaan ja näyttelijä Malla Malmivaaran lisäksi kuvaaja Mika Orasmaa sekä säveltäjä Tuomas Kantelinen sekä suuri joukko ammattilaisia Turusta.

Iron Sky: The Ark julkaistaan vuoden 2019 alkupuoliskolla.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Koulupoliisien työ jatkuu

Poliisi kehitti viime vuonna uuden poliisin ja koulujen yhteistyömallin, jossa keskeisenä tavoitteena on ollut tavoittaa nuoret ja lapset heidän omassa ympäristössään, sekä ohjata kouluissa työskenteleviä aikuisia ongelmatilanteissa. Toiminnalle asetetut tavoitteet täyttyivät jopa paremmin kuin osattiin odottaa, ja siksi koulupoliisimallia jatketaan myös tulevaisuudessa.

Vanhat metsät sitovat hiiltä ja ylläpitävät hiilivarastoja

Sammaloitunut lahopuu vanhassa metsässä.

Luonnontilaisten, ikärakenteeltaan vanhojen metsien hiilensidontakyvystä on saatu uutta tutkimustietoa. Havainnot osoittavat, että vanhoilla metsillä on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä. Lisäksi ne ovat merkittäviä luonnon monimuotoisuuden turvaajia.

Aaltorata piirtäisi uuden raideliikenteen selkärangan Suomen länsirannikolle

Aaltorata-rautatieyhteyttä koskeva ensimmäinen tarveselvitys on valmistunut. Selvitys on toteutettu yhteistyössä Satakuntaliiton, Varsinais-Suomen liiton ja Pohjanmaan liiton kanssa. Työssä on tarkasteltu uuden länsirannikon suuntaisen ratayhteyden toteutusmahdollisuuksia sekä sen vaikutuksia liikennejärjestelmään, elinkeinoelämään ja aluekehitykseen. Tarveselvitystä hyödynnetään maakuntakaavojen ja muiden alueiden käytön suunnitelmien taustaselvityksinä.

Naantalissa äänestetään asukasbudjetista – mukana 18 ideaa

Vuonna 2024 naantalilaiset äänestivät Naantalin historiasta kertovien opastaulujen puolesta.

Naantalilaiset saavat tänäkin vuonna äänestää, mihin kaupunki käyttää 50 000 euroa.

Turun hallinto-oikeus ratkaisi viime vuonna asioita enemmän kuin vuosikausiin

Turun hallinto-oikeus ratkaisi viime vuonna asioita enemmän kuin vuosikausiin. Käsittelyajat ovat lyhentyneet niin että kaikkien asioiden keskimääräinen käsittelyaika oli alle kahdeksan kuukautta. Myös vanhojen asioiden määrä on vähentynyt.

Uusi tila, akustiikka ja yleisö vaikuttavat siihen, miten musiikki etenee

Eero Savela on verrannut musiikin syntymistä kaatuneeseen puuhun, joka jää paikalleen mutta alkaa vähitellen muuttua osaksi maata ympärillään.

Trumpetisti Eero Savela matkusti viime vuoden tammikuussa pohjoisen talvesta Ranskaan äänittämään musiikkia osana äänitaideprojektia Atmosfärg Travelogue, jonka hän toteutti Yle Radio 1:lle ja on kuultavissa myös Yle Areenassa. Projektin ajatuksena oli matkustaa, kohdata muusikoita ja tallentaa ensimmäiset yhteiset äänet sellaisina kuin ne syntyvät.

Uusi tiedustelututkimuksen opintokokonaisuus vastaa muuttuvan maailman osaamistarpeisiin

Turun yliopisto käynnistää syksyllä uuden tiedustelututkimuksen opintokokonaisuuden, joka tarjoaa opiskelijoille ajankohtaisen ja monitieteisen näkökulman turvallisuuteen, tiedonhankintaan ja kansainvälisiin toimintaympäristöihin.

Lapset tenttaavat päättäjiä Maskussa

Maskun ensimmäinen lapsiparlamentti tenttaa paikallisia kuntapäättäjiä ensi maanantaina.

Maskussa tehdään maanantaina 13. huhtikuuta historiaa, kun kunnan ensimmäinen lapsiparlamentti tenttaa paikallisia kuntapäättäjiä monipuolisista aiheista. Maskulaisista 4.-luokkalaisista muodostuva kymmenjäseninen lapsiparlamentti on kokoontunut lukuvuoden 2025–26 aikana jo kolmesti keskustelemaan ajankohtaisista asioista, ja muotoilemaan kiperiä kysymyksiä valtuutetuille.

Kuluttaja-asiamies vie Finnairin pitkittyneet rahanpalautusajat markkinaoikeuteen – lahjakorttikäytäntöjen korjaamisesta sopu

Kuluttaja-asiamies vaatii markkinaoikeutta kieltämään Finnair Oyj:n menettelyn, jossa perutuista lennoista ei palauteta rahoja matkustajille EU-asetuksen vaatiman seitsemän päivän kuluessa. Kuluttaja-asiamiehen vaatimuksesta Finnair suostui muuttamaan lainvastaisen lahjakorttikäytäntönsä.

Martin Taidepäivä -tapahtumat starttaavat

Ilana Gothóni.

Martinseurakunnassa alkavat kaikille avoimet Martin Taidepäivä -tapahtumat. Ensimmäinen pidetään huhtikuussa. Tapahtuma tuo taiteen, musiikin ja yhdessäolon kaikkien ulottuville. Taidetoiminnan ”kotipesä” on Hirvensalon seurakuntakeskus.

LiikU talvella -kampanjassa liikuttiin 416 823 kilometriä

LiikUn ja 42 kunnan yhteisessä LiikU talvella -kampanjassa liikuttiin 10.1.–31.3. yhteensä 416 823 kilometriä. Kokonaiskilometrimäärä jäi vähän edellisvuotta pienemmäksi, mihin vaikuttivat erityisesti talven poikkeukselliset sääolosuhteet. Alkuvuotta leimasivat pitkät pakkasjaksot sekä vähäluminen talvi, mikä rajoitti erityisesti perinteisten talvilajien harrastamista.

Komeetta C/2025 R3 (PANSTARRS) kirkastuu aamutaivaalla

C/2025 R3 (PANSTARRS) kuvattuna Tervakoskella 8. huhtikuuta. Kuvaa on valotettu 17 sekuntia.

Komeetta C/2025 R3 (PANSTARRS) on jo nyt havaittavissa kiikareilla ja valokuvaamalla, mutta lähipäivinä sen odotetaan kirkastuvan himmeästi paljain silmin nähtäväksi. Komeetta lienee parhaimmillaan 10.–20.4., minkä jälkeen se katoaa Auringon kirkkauteen. Pyrstötähtien kirkkauden ennustaminen on kuitenkin aina epävarmaa.

Lounais-Suomen poliisilaitos selvitti laajan petosvyyhdin – pääepäilty oli vangittuna syksyn ja talven

Poliisi epäilee, että vuosina 2024–25 toteutetussa petosrikosten sarjassa tekijät saivat erehdytettyä uhreiksi joutuneilta yhtiöiltä varoja, irtainta omaisuutta sekä erilaisia palveluja yhteensä yli 700 000 euron arvosta. Epäiltyjä on yhteensä yhdeksän.

Turku korjaa metsätuhoja Paimalassa, myrskytuhoja kuuden hehtaarin alueella

Turun kaupungin omistamassa metsässä Paimalassa joudutaan tekemään metsätöitä metsätuhojen torjumiseksi. Talven aikana alueella kaatui runsaasti puita. Puiden korjuu on välttämätöntä tuholaisten leviämisen estämiseksi.

Kaukolämpötyö jatkuu Linnankadun ja Aurakadun risteyksessä – ajokaistoja pois käytöstä

Kaukolämpötyö jatkuu Linnankadun ja Aurakadun risteyksessä 24. huhtikuuta asti. Risteysalueella on ajokaistoja pois käytöstä. Linnankadulla sataman suunnasta ajettaessa kääntyminen Auransillan suuntaan on estetty. Aurakadulla Auransillan suunnasta ajettaessa on vain yksi ajokaista käytössä. Paikalla on liikenneopasteet. Työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Yleistuki työttömille käyttöön toukokuun alussa

Toukokuun alussa otetaan käyttöön uusi yleistuki työttömille. Yleistukea voivat saada työttömät, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan tai joiden ansiopäivärahakausi on päättynyt. Kela siirtää nykyiset työmarkkinatuen ja peruspäivärahan saajat yleistuen piiriin 1. toukokuuta alkaen.

Arkkipiispan kunniamerkit Heikki Huttuselle ja Pekka Simojoelle

Pekka Simojoki ja Heikki Huttunen.

Arkkipiispa Tapio Luoma jakoi Pyhän Henrikin ristin ja Mikael Agricolan ristin Turussa 8. huhtikuuta. Tänä vuonna arkkipiispa myönsi Pyhän Henrikin ristin rovasti, isä Heikki Huttuselle . Huttunen on monin tavoin edistänyt ekumeenista yhteistyötä oman kirkkomme ja Suomen ortodoksisen kirkon välillä. Hän on suomalaisen ekumenian pitkän linjan vaikuttaja sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Noin joka kymmenes suomalainen kantaa perinnöllistä sydän- ja verisuonitautien riskitekijää

Lähes 5 500 suomalaiselta aikuiselta kerättyyn väestöaineistoon perustuvan tutkimuksen perusteella noin 11 prosenttia miehistä ja kymmenen prosenttia naisista kantaa perinnöllisesti kohonnutta lipoproteiini(a) eli Lp(a) -pitoisuutta.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: Imppari jää muistoihin

Marko Kiprusoff.

Yksi aikakausi turkulaista jääurheiluhistoriaa tuli päätökseensä pääsiäisen alla, kun Impivaaran jäähallin ovet sulkeutuivat viimeistä kertaa ja lopullisesti. Sisäilmaongelmista kärsineen ”Impparin” painoarvo turkulaisen jääkiekkoilun kehittäjänä on valtava.

Turun Voimamiesten nuorille painijoille alkuvuonna kuusi SM-mitalia ja kolme edustuspaikkaa PM-kisoihin

Roope Rusi.

Turun Voimamiesten nuoret urheilijat ovat saavuttaneet alkuvuoden aikana neljän ikäluokan Suomen mestaruuskisoissa kuusi mitalia. Kevät huipentuu tulevana viikonloppuna, kun kolme SM-mitalisteista suuntaan Suomen maajoukkueen mukana Pohjoismaiden mestaruuskisoihin (PM-kisat Nykøbing Falster, Tanska, kreikkalais-roomalainen paini, alle 17-vuotiaat ja alle 20-vuotiaat, naispaini alle 17-vuotiaat).

Turun Pallokerhon värit ensi kaudella futsalin kahdella korkeimmalla sarjatasolla

TPK2 varmisti sarjanousunsa Hämeenlinnassa maanantaina.

Turun Pallokerhon kakkosjoukkue, TPK2, varmisti maanantaina 6. huhtikuuta Nokialla sarjanousun miesten toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Futsal-Ykköseen. Seuran edustusjoukkue on jo pelannut viisi kautta putkeen korkeimmalla sarjatasolla Futsal-Liigassa.

SBS Wirmo voiton päässä liiganoususta

SBS Wirmo hävisi Superfinaalissa SPV:lle mutta on nyt yhden voiton päässä noususta naisten F-liigaan.

SBS Wirmo löi naisten salibandyn F-liigan karsinnassa kotonaan PSS:n 5–1 ja on enää voiton päässä ensi kauden liigasta johtaessaan ottelusarjaa 2–0.

Otteluanalyysi: Inter pysähtyi VPS:n lihamuuriin

Juuso Hämäläinen oli Interin parhaimmistoa.

Mestarisuosikiksi nostettu Inter aloitti Veikkausliigan Kupittaalla tahmeasti. Vaasan Palloseura pysäytti Interin maalittomaan tasapeliin. Tulos oli pettymys kotiyleisölle. Maalitilanteilla ei mässäilty.

Turun Moottorikerhon perustamisesta sata vuotta

Turun Moottorikerhon Jaakko Lehmuskoski (2) vauhdissa motocrossin SM-osakilpailussa Turun Artukaisissa vuonna 1964.

Turun Moottorikerhon perustamisesta on kulunut sata vuotta. Suomen vanhimpiin moottoriurheiluseuroihin lukeutuvan Turun Moottorikerhon toiminta peilaa koko maamme moottoripyöräurheilun kehitystä.