Teemu Packalen hakee Lontoosta toisintoa
Uransa kolmanteen UFC-otteluun lähtevä Packalen ei pitkästä tauosta huolimatta pelkää kehäruosteetta.
– Rutiini voi tietenkin olla vähän kadoksissa, kun tauosta tuli vähän tarpeettoman pitkä, mutta en usko sen vaikuttavan. Sai hengähtää ja huoltaa pienemmätkin kolhut kuntoon. Tauon jälkeen olen fyysisesti uudella tasolla ja muutenkin parempi ottelija, Packalen uskoo.
Rentoutta tuo myös edellisessä ottelussa otettu ensimmäinen UFC-voitto. Tuolloin Packalen paketoi ranskalaisen Thibault Goutin lopetuskuntoon 24 sekunnissa. Suoritus toi Packalenille myös 50 000 dollarin bonuksen.
– Jos edellistä otteluani jälkeenpäin ajattelee, niin siinä oli ihan älytön paine. Nyt voin sanoa, että jos tappio olisi tullut, niin varmasti olisin saanut potkut. Ei sitä tietenkään silloin ajatellut. Aina siihen keskitytään, että edessä oleva matsi on matsi muiden joukossa ja se voitetaan, sanoo paljon henkiseen valmennukseen panostanut Packalen.
Vajaan kahden kuukauden kuluttua vastaan asettuu ainakin paperilla varsin kova vastustaja. 23-vuotias Diakiese on voittanut kaikki 11 ammattilaisotteluaan. Kaksi viimeisintä voittoa hän on ottanut UFC:ssä. Nuori britti on tullut tunnetuksi kovalyöntisenä miehenä. Viisi hänen voitoistaan on päättynyt tyrmäyksellä tai teknisellä tyrmäyksellä.
– En koe, että hänen pystyottelunsa olisi merkittävästi parempaa kuin omani. Hän on myös sen tyyppinen ottelija, joka tykkää viedä matsin mattoon. Se tietysti sopii minulle, sanoo vahvan jujutsutaustan omaava Packalen.
Ennen Lontooseen lähtöä Packalen valmistautuu tulevaan lähinnä kotimaisemissa. Finnfighters’ Gymillä harjoittelun lisäksi Packalen hioo tuttuun tyyliinsä pystyottelemista Riku Immosen johdolla Turku Muay Thain salilla.
Lisäksi Packalen matkustaa helmikuussa Tukholmaan Allstars Gymin salille hiomaan kuntoaan.
– Tukholmasta käydään hakemassa kokonaisvaltaisesti turpaan, toisin sanon kovaa treeniä ja kovaa sparria. Rikun luona treenatessa sparraan Daniel Forsbergin kanssa ja siinä saa kyllä riittävän kovaa kyytiä, mutta se on sitten vaan pystyä, Packalen myhäilee.
Myös Diakiese on tuttu kasvo Tukholmassa Allstarsin salilla.
– Sieltä olen saanut viestiä, että ihan ihminen Diakiesekin on. Mitään muuta en edes ajattele kuin voittoa.


















