Vuoksenmaan kesäkomedia kuvattiin kylmässä Naantalissa
Johanna Vuoksenmaa halusi ohjata toisesta elokuvakäsikirjoituksestaan ensemble-komedian, jonka pääosassa nähdään tavanomaisesta rooliasetelmasta poiketen kokonainen porukka erilaisia hahmoja.
Lopputuloksessa on kirjava kotimainen näyttelijäkaarti. Pääosassa nähdään Minttu Mustakallio ja enemmän ja vähemmän sivuosissa näyttelevät Taneli Mäkelä, Essi Hellén, Jarkko Niemi, Iina Kuustonen, Lauri Tanskanen, Anna-Leena Sipilä, Jarkko Pajunen, Minna Koskela ja Eppu Salminen.
– Tajusin, että tulee kohtauksia, joissa voi olla kahdeksan ihmistä, ja silmäni eivät riitä siinä hetkessä kaikkien seuraamiseen. Tällä kertaa käytiin hahmot näyttelijöiden kanssa yksi kerrallaan perusteellisesti läpi. Näyttelijät kantoivat henkilöitä parhaansa mukaan ja reagoivat niille ominaiselle tavalla tilanteeseen, Vuoksenmaa kertoo.
Viikossa aikuiseksi on Vuoksenmaan toinen elokuvakäsikirjoitus erittäin hyvin menestyneen 21 tapaa pilata avioliitto -komedian jälkeen. Elokuvassa “aikuisten protuleirille” osallistuvien joukko jää jumiin saarelle, kun leirin vetäjä yhtäkkiä ja varoittamatta häipyy paikalta.
Elokuvaa kuvattiin Naantalissa ja muualla Turun seudulla kesäkuussa 2014. Lopputulos näyttää valkokankaalla kesäiseltä ja lämpimältä, mutta tilanne kuvauspaikalla oli pitkälti päinvastainen.
– Ei sitä kuvista tajua, että siellä on ollut plussaa kahdeksan astetta. Se hidasti touhua, kun kymmenen ihmistä laittaa toppatakkeja päälle ja riisuu niitä pois, kun kuvaukset taas alkavat. Värimäärittelyssäkin on vähän säädetty lämpimämmäksi niitä kylmimpiä päiviä, Vuoksenmaa sanoo.
Länsi-Suomen elokuvakomissio auttoi Viikossa aikuiseksi -elokuvan tekijöitä muun muassa kuvausjärjestelyissä ja paikallisten yritysten palvelujen kartoittamisessa. Komissio markkinoi aktiivisesti Turkua ja sen lähiseutua otollisena kuvauspaikkana elokuva- ja televisiotuotannoille.
Liikkuvat elokuvatuotannot tuovat rahaa lähialueelle yritysyhteistyön lisäksi muun muassa majoitusten kautta. Kuvausten aikana myös yhdeksän opiskelijaa eri oppilaitoksista pääsi mukaan tuotantoon.
– Meitäkin on houkuteltu tänne, mutta en ole halunnut lähteä vain siksi, että tultaisiin Turkuun. Nyt kun oli käsis, josta piti joka tapauksessa lähteä etsimään merta ja saariston maisemaa, oli luonnollista tarttua yhteistyömahdollisuuteen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun oltiin leiriolosuhteissa tekemässä elokuvaa. Koko kuvausprosessista tuli eräänlainen metaleiri, Vuoksenmaa kertoo.
Viikossa aikuiseksi elokuvateattereissa 23.1. alkaen.












