Kolme apinalasta leikki pihamaalla. Yksi löysi kuolleen pikkulinnun ja tunsi sydämensä särkyvän. Se oli jotain niin kaunista, yleensä taivaalla kaarteleva ruumiillistunut vapaus, nyt niin eloton.

Apinalapsen suusta purkautui pieni valitus ja se peitti silmänsä kauhuissaan: ”En enää ikinä halua nähdä mitään pahaa”.

Apinalapsen kaksi sisarusta kuulivat sen valituksen ja kiiruhtivat paikalle. Toinen niistä katsoi lintua ja tuohtui ensimmäiselle: ”Senkin kertakaikkinen idiootti, emme me halunneet nähdä tuota!”

Samalla kun se päästi nuo rumat sanat suustaan senkin sydän hajosi. Nopeasti se veti kätensä suunsa eteen ja ajatteli: ”En enää ikinä halua puhua pahaa.”

Vahinko oli jo tapahtunut.

Viimeinen apina tunsi sydämensä pakahtuvan kuullessaan miten ilkeästi sen sisarus pystyi sanomaan toiselle. Se peitti korvansa: ”En enää koskaan halua kuulla mitään pahaa.”

Täytyy varoa mitä toivoo, sillä se voi toteutua.

Ja niin oli apinaäidillä yllättäen kolmen terveen lapsen sijasta sokea, mykkä ja kuuro lapsi.

Lumi sulaessaan paljasti maan keväisine pölyineen. Tienposket, vihertävät nurmikot, metsät joka puolella roskaa. Kun me niitä poikani kanssa tässä eräänä päivänä keräilimme tienvarsilta kotimme lähiöstä, käveli toinen perhe meidän ohitse ja saimme osaksemme halveksivat katseet ja he nyrpistivät nenäänsä meidän kohdalla.

Perheen halveksivat katseet palautti mieleeni tarinan pienistä apinoista, jotka kieltäytyivät kohtaamasta todellisuutta sellaisena kuin se on.

Perhe olisi ehkä mielellään peittänyt muutkin aistinsa, jos se olisi olemisemme tehnyt olemattomaksi. Se kun ei olekaan niin helppoa. Asiat ovat, vaikka niitä kieltäisi olemasta. Kuollut lintu pysyy kuolleena, elämän kiertokulku on hyväksyttävä.

Neniään nyrpistäneen perheen maailmassa ei ehkä ole roskia. Minulle ne huutavat olemassaoloaan, kunnes kumarrun ja poimin ne maasta.

Jos sulkee silmistään tienpenkkojen roskat, jääkö silloin huomaamatta myös maasta nouseva leskenlehti tai sieltä lentoon lehahtava perhonen? Ainakaan tarinan tarinan sokea apina ei enää koskaan nähnyt sinitaivasta vasten liitävää lintua, toinen ei kuullut sen kaunista laulua ja vaikka kolmas olisi tämän kaiken huomannutkin, se ei olisi siitä sisaruksilleen voinut kertoa.

Itseään voi yrittää suojella pahuudelta, mutta muuttaako se asioita miksikään? Silloin on vaarana myös menettää kokonaiskuva, sen mukanaan tuoma kauneus. Helpointa ei ole kohdata asioita silmästä silmään, mutta eikö sen voisi mieluummin tehdä heti kuin kieltää asian. Ongelma, jota olet paennut, tulee usein miten vastaan myöhemmin entistä suurempana.

Jokainen poimimamme roska on yksi vähemmän luonnossa ja jostain kumman syystä niitä tulee aina lisää. Se työ ei tekemällä lopu, mutta siistii osaltaan yhteistä ympäristöämme ainakin väliaikaisesti.