Jokaisella ihmisellä tulee olla mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Sosiaaliturvan riittämättömyys ja toimeentulon epävarmuus näkyvät kuitenkin ruokaturvan heikkenemisenä ja kasvavana ruoka-avun tarpeena. On häpeällistä, että suomalaisessa, verrattain vauraassa yhteiskunnassa, osa joutuu näkemään nälkää.

Ruoka-avun hakemiseen liittyy usein vahva stigma, ja ruokajaossa käyminen voi tuntua henkisesti hyvin raskaalta, jopa nöyryyttävältä. Monelle työttömille ruoka-avun tarve merkitsee kipeää pohjakosketusta. Silti yhä useampi joutuu turvautumaan apuun selvitäkseen arjestaan. Ruoka-avun tarpeen kasvu ja jaettavan hävikkiruoan väheneminen kertovat karua kieltä köyhyyden syvenemisestä ja ihmisten kasvavasta hädästä.

Ruoka-apua ei tule normalisoida tai nähdä pysyvänä ratkaisuna köyhyyteen. Inhimillisen hädän kasvaessa ruoka-aputoiminnan riittävä ja pitkäjänteinen valtionrahoitus on kuitenkin varmistettava. Yhdistykset, seurakunnat ja muut kolmannen sektorin toimijat tekevät arvokasta työtä ihmisten auttamiseksi. Avustusten tulee kattaa toiminnan todelliset kustannukset.

Aineellista apua tulee kehittää, jotta tuki tavoittaa sitä tarvitsevat yhdenvertaisesti ja oikea-aikaisesti. Maksukorttien hallinnointia tulee yhdenmukaistaa siirtämällä vastuu kunnille ja hyvinvointialueille. Kolmas sektori voi vastata korttien jakelusta ja siihen liittyvistä rinnakkaistoiminnoista, kuten neuvonnasta ja ihmisten kohtaamisesta. Kuntien tulee tehostaa koulujen ylijäämäruoan hyödyntämistä ja varmistaa, että käyttökelpoinen ruoka saadaan sitä tarvitsevien ulottuville. Näin voidaan vähentää hävikkiä ja parantaa ruokaturvaa.

Ruoka-avun tarve on vakava oire hyvinvoivan yhteiskunnan murenemisesta ja ihmisten riittävän toimeentulon katkeamisesta. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan häpeää tai nöyryytystä saadakseen perustarpeensa tyydytettyä. Aidosti hyvinvoivassa yhteiskunnassa ruoka-apua ei tarvita selviytymiseen.

Työttömien Keskusjärjestön hallitus