Debatti: Ajattelija vs. Musiikkimies
Yhdysvaltojen välivaalit järjestetään marraskuun alussa. Mitä odotatte niiltä?
Isomöttönen: Meiltä katsottuna Amerikan vaalisysteemi on aika mielenkiintoinen, kun senaatista vaihtuu osa ja edustajainhuone kokonaan.
Santala: Kyllä.
NI: Tilanne on kutkuttava siinä mielessä, että voimasuhteethan ovat ainakin gallupeissa olleet aika tasan. Molemmathan ovat olleet republikaaneilla, mutta ei suurella enemmistöllä. Kun Suomessa on tottunut hieman maltillisempaan politiikkaan ainakin toistaiseksi, on aika hurja seurata vaalikamppailua, joka tuntuu keskittyvän pelkästään vastapuolen virheiden etsintään, eikä millään tavalla ratkaisujen etsimiseen.
SS: Tilanne on hurja, eikä Trump sitä yhtään vähennä. Ajattelen, että konfliktien hakeminen on koko yhteiskunnalle viesti siitä, mikä on oikeanlainen toimintatapa. Se antaa todella surullisen mallin.
NI: Jos ajatellaan tilannetta, en tiedä kuinka isot muutokset ovat mahdollisia, vaikka demokraatit voittaisivat sekä senaatin että alahuoneen. Ei muutos ainakaan sormia napsauttamalla tapahdu.
SS: Ainakin meidän omasta kulttuuristamme käsin on vaikea käsittää, että voisi tapahtua nopeita muutoksia. Tosin demokraattisten asioiden rikkominen, mitä siellä on tapahtunut, vie siihen suuntaan, että asioita voi tapahtua nopeamminkin.
NI: Niin. Se on hyvä kysymys, mihin vaalituloksen mahdollinen kyseenalaistaminen voi johtaa.
SS: Odottaisin, että voi tulla isojakin muutoksia, mutta sitten taas se, että tullaanko ne hyväksymään. Ja onhan se aika hurjaa, että vaalitarkkailijoiden tulemista maahan koitetaan rajoittaa.
NI: On kiinnostavaa myös, miten Trumpin ulostulot vaikuttavat vaaleihin. Tilanne on täpärä, mikä tarkoittaa, että Trumpin politiikalle on valtava tuki myös, vaikka republikaanienkin riveissä on hajontaa. Republikaanitkin ovat tavallaan tosi vaikeassa tilanteessa, kun he joutuvat ottamaan koko paketin Trumpeineen päivineen.
SS: Republikaanien sisälläkin on eri syitä äänestää. Täältä katsottuna se näyttää sekavalta, mutta myös mielenkiintoiselta.
NI: Ulkopuolisesta kaksi noin vahvaa puoluetta tuntuu kauhean kahlitsevalta.
Ilkka Lappi
















