Debatti: Lobbari vs. Kyläpäällikkö
Mitä kaikkea maakunnan luonto tai tuotantolaitokset tarjoavat ruokapöytiimme?
Rannikko-Laine: Varhaisperuna on kesäisin meille varsinaissuomalaisille sellainen ominainen ja erityinen herkku, jonka saamista odotellaan pitkä talvi.
Vainio: Perunan kasvukausi on täällä pisin ja sitä saadaan täältä ensimmäisenä, mutta onhan tämä maakunta muutenkin Suomen vilja-aitta.
MR-L: Meidän maataloustuotantomme on muutenkin erittäin monipuolista ja Varsinais-Suomen vilja-aitta tarjoaa terveellistä kotimaista ruokaa myös muulle Suomelle.
EV: Pelkästään jo Raision alueella on ollut aikanaan kymmeniä eri myllyjä. Kun mietitään Kauppakeskus Myllyn nimeä, niin myllyhän sieltä löytyy taustalta.
MR-L: Varsinais-Suomesta on runsaasti kananmunien tuotantoa, Laitila tunnetaan munien tuotannosta paikkakuntana varmaan kaikkein parhaiten.
EV: Sehän ei muuten ole varmaankaan mitään sattumaa, että Raision tehtaat ovat sijoittaneet tehtaansa ja tuotantonsa juuri samaiseen myllyjen kaupunkiin.
MR-L: Määrät ovat isoja. Lounaisen Suomen maatalous elää myös tulevaisuudessa, kasvaa ja kehittyy koko ajan. Toki siitä seuraa myös haasteita lähinnä ympäristön puolesta.
EV: Raision tehdashan ruokkii myös koko Suomea, sieltä tulevat esimerkiksi makaronit, margariinit sekä puurohiutaleet. Näitä ei aina täällä osata mieltää lähiruoaksi.
MR-L: Ympäristön puolesta täytyy tietenkin pystyä tekemään myös kestäviä ratkaisuja. Ja elintarviketeollisuudessa meillä on todella pitkät perinteet, joita päivitetään koko ajan.
EV: Elovena-puurot ja Torino-makaronit ovat meille todellisuudessa ihan aitoa lähiruokaa, jota saadaan noista omista lähikaupoista.
MR-L: Onhan ruokakulttuuri on hieno ja ihan olennainen osa tätä meidän paikalliskulttuuriamme. Meillä on täällä tuotantoa ja teollisuutta, mutta myös maan parhaat ravintolat.
EV: Mikä on paikallisesti tietysti valitettavaa, että Auran olut pannaan nykyään Lahdessa. Toki Laitila suurempana ja myös pienempiä panimoita täältä edelleen löytyy.
MR-L: Emmekä me aina osaa itse nähdä ja tarpeeksi ehkä arvostaakaan sitä, minkä muualta saapuvat ihmiset näkevät maakuntamme ruoka- ja ravintolatarjonnan suhteen.
Heikki Möttönen















