Tarpeeton tavara löytää uuden tarkoituksen roskalavaryhmistä
Roskalavakulttuuri on elänyt Facebookissa yhteisöllisenä toimintana toistakymmentä vuotta. Toiminnan imago on muuttunut samaan tahtiin kuin huoli ylikulutuksesta ja luonnonvarojen rajallisuudesta on alkanut huolestuttaa ihmisiä.
Entisestä vastakulttuurista on tullut tunnustettu ja hyväksytty toimintatapa ja kulutusyhteiskunnalle suunnattu viesti: miksi heitämme kaatopaikalle valtavat määrät käyttökelpoista sisustus- ja käyttötavaraa, jota joku muu voisi tarvita?
Pienimuotoisena vuonna 2008 alkanut roskalavaliike levisi samaa tahtia kuin Facebookin käyttö Suomessa yleistyi ja nykyisin roskalavaryhmiä on lähes joka paikkakunnalla ympäri Suomea. Turussa toimivat Roskalava Turku, Roskalavat Turussa ja Varsinais-Suomen roskalava.
Ryhmien kautta tieto kulkee ja tarpeettomina, mutta käyttökelpoisina pois heitetyt tavarat saadaan takaisin käyttöön.
– Roskalava Turku oli joskus pikku piiri, jossa bongasimme roskalavoja dyykkaamistarkoituksessa. Nyt se on valtava yhteisö, jossa yli 103 000 jäsentä laittaa tavaroita mieluummin kiertoon kuin kaatopaikalle. Aktiivisia ylläpitäjiä on muutama, kertovat ryhmän ylläpitäjät Antti Vuorinen ja Seera Luukka.
– Roskalavojen kuvaamisen ja niistä ilmoittamisen käytännöt vaihtelevat eri paikkakunnilla, mutta asia toimii myös ryhmän itsesäätelyllä: Kun ryhmään lähetetään kuvan roskalavasta, kommenttikenttä alkaa heti täyttyä ludevaroituksista ja Sääntö-Suomen pykälistä. Se taas, että roskalavojen määrä on ryhmän elinaikana vähentynyt, liittynee kierrätyskulttuurin myönteiseen kehitykseen ja nykyisellään ryhmä onkin yleinen tavaran kierrätysfoorumi, Vuorinen kuvailee.
– Ryhmään kuuluvat ihmiset ovat laaja läpileikkaus turkulaisesta väestöstä ikään, sosiaaliluokkaan tai asuinalueeseen katsomatta. Olen ollut mukana vuodesta 2009 ja sinä aikana opiskelijoiden määrä tuntuu jonkin verran vähentyneen ja maahanmuuttajien määrä lisääntyneen, mikä on lisännyt ryhmän aktiivisuutta, Luukka kertoo ylläpitäjän näkökulmasta.
Aihepiiriin vasta tutustuvalle Vuorisella ja Luukalla on antaa tuhti tietopaketti toiminnasta. Periaate on, että tarpeeton tavara luovutetaan sitä tarvitsevalle vastikkeetta. Osto-, myynti- ja vaihtoilmoitukset eivät kuulu näille foorumeille, eivät myöskään mainokset.
Yksityiset ihmiset tekevät joka päivä yli sata tavaroiden luovutusilmoitusta ja useimmat niistä häviävät saman tien, eli uusi omistaja löytyy heti. Mukana on myös yritysten ilmoituksia esimerkiksi remontteihin liittyvästä tavarasta.
Halutuimpia ovat helposti liikuteltavat kodintarvikkeet kuten kodinkoneet. Niitä ja huonekaluja on tarjolla aina. Esimerkiksi kuolinpesien tarjoamat puiset komeat kirjahyllyt jäävät usein vaille uutta kotia ja suurten huonekalujen liikkuminen on muutenkin hitaampaa kuin pienten. Kaikilla ei ole mahdollisuutta hakea esimerkiksi sohvaa.
– Ryhmän suuri koko huomioiden epäasiallisen käytöksen määrä on vähäistä ja vihamielisesti tai muuten asiattomasti käyttäytyvät henkilöt poistetaan. Olemme kiitollisia ryhmän käyttäjien ilmoituksista ylläpitäjälle, Luukka sanoo.
Merja Marjamäki















