Debatti: Runokeisari vs. Seremoniamestari
Turun väkimäärä kasvaa. Miten kaupungin pitäisi varautua väestönkasvuun?
Leskinen: Joukkoliikenneratkaisut ovat yksi osa sitä. Kun porukkaa tulee lisää, meidän pitää pystyä liikuttamaan entistä suurempaa ihmismäärää. Ihmiset täytyy saada pois monista autoistaan ja käyttämään enemmän joukkoliikennettä.
Kinnunen: Suurin haaste kaupungin kasvussa on joukkoliikenne ja sen toimiminen. Olen erittäin iloinen, että ratikkapäätös oli myönteinen.
KL: Onneksi näin. Ratikkapäätöksen myötä turkulaiset poteroituivat jostain syystä hyvin vahvasti.
TK: Näkyvät monumentit, Logomon silta ja Funikulaari, määrittävät ehkä liiaksi mielikuvaa siitä, että kaikki rakennusprojektit menevät pieleen, vaikka todellisuudessa se ei olisikaan koko totuuus.
KL: Turun uudessa kaupunkistrategiassa tunnistetaan kasvuun liittyviä asioita, esimerkiksi monikielisten turkulaisten määrän kasvussa. Se tuo mukanaan asioita, jotka täytyy huomioida nykyistä paremmin esimerkiksi asuntopolitiikassa ja viestinnässä.
TK: Turku on tällä hetkellä kaupunki, johon halutaan. Uskon, että kun Turussa saadaan joukkoliikenne kuntoon, Turkuun tulevien määrä vain lisääntyy, kun huomataan, että täällä voi asua muuallakin kuin torin laidalla.
KL: Yhteisöllisyys on myös tärkeää. On tärkeää, että kaupunkilaiset itse ovat kartalla siinä, mitä kaupungissa tapahtuu ja pääsevät osallistumaan siihen. Koko kaupungin kannalta on tärkeää, että kaikki täällä asuvat tuntevat kuuluvansa tähän porukkaan ja kaupunkiin. Sitä ei saa unohtaa.
TK: Tästä olen täysin samaa mieltä. Kun tulevaisuudessa kehitetään isoja asioita, siinä täytyy kaikkien kaupunkilaisten olla jollain tavalla mukana. Tällä hetkellä osa ehkä kokee jäävänsä pimentoon erilaisista kaupunkikehityshankkeista.
KL: Turkulaisten kannattaa mennä eteenpäin vahvalla itsetunnolla. Fuuga valmistuu aikataulussa ja pysyy budjetissa. Sen perään muita onnistuneita hankkeita niin hyvä tästä tulee.
Ilkka Lappi










