Maalaamalla sisäiset solmut auki
Ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti Hanna Rissanen on huomannut, että kuva auttaa selkeyttämään todella paljon ajatuksia. Kuvataideterapiassa ei tehdä varsinaisesti taideteoksia, vaan kuvan avulla voidaan löytää merkityksiä ja tunteita, joita ei välttämättä sanallisesti löydä.
– Kun alkaa työstää kuvaa, niin sitä kautta saattaa aueta solmuja, joita ei ole aikaisemmin ymmärtänyt: miksi minusta on tuntunut niin pahalta ja miten tämä ongelmakohta linkittyy juuri tähän olotilaan, Taidehuone Hannan yrittäjä Rissanen kuvailee.
Rissanen pohtii, että usein vastaanotolle tullessa ei osata sanoa, miksi kokee pahaa oloa tai mistä ahdistus johtuu, eikä tarvitsekaan.
Rissanen toteuttaa ratkaisukeskeistä lyhyt- ja kuvataideterapiaa, joiden avulla pyritään tuomaan valoa pimeään tai avataan solmuja, jotka ovat muuten vain jumissa.
– Kuvataideterapiaan osallistuessa ei tarvitse olla mitään taiteellisia lahjoja. Voimme työstää ensin paperille niitä mörköjä tai muovata savesta ahdistukseen liittyvää työtä. Mutta sen jälkeen alamme työstää ratkaisuja, Rissanen sanoo.
Kaikki vaikeudet ja murheet saa nostaa Rissasen mukaan esille, mutta niihin ei jäädä junnaamaan, vaan mennään eteenpäin.
– Lähdemme yhdessä työstämään, että mitä voitaisiin tehdä, jotta se olo helpottuisi ja miten me voitaisiin mennä eteenpäin kohti niitä positiivisia asioita. Millä tavalla voidaan lievittää omaa ahdistusta, hän luettelee.
Rissasen mukaan ydinidea on, että emme voi muuttaa ympäristöä, mutta voimme muuttaa omaa tapaamme suhtautua asioihin.
– Aina kaikkia asioita ei voi muuttaa, kun elämässä ja maailmassa on sellaisia hankalia asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan omasta tahdosta. Mutta voimme työstää sitä, että miten mennään eteenpäin, ja miten tämän ongelmankin kanssa voidaan elää hyvää elämää.
Oma muutos ei myöskään tapahdu päivässä, vaan se ottaa hieman aikaa.
– Varsinkin, jos on ihan siellä jotenkin semmoisissa synkissä ajatuksissa, niin ei oikein näe sitä valoa, mutta sitä valoa me etsitään.
Rissasen mukaan yksi avain omaan muutokseen ja olotilan helpottumiseen on oman näkökulman muuttuminen.
– Kun alamme katsoa sitä synkempääkin asiaa vähän eri suunnasta ja eri tavalla kuin miten me yleensä olemme sitä katsoneet, niin uusi tapa nähdä asioita voi helpottaa oloa.
Hanna Rissasen mukaan tärkeää on, että löydetään niitä omia voimavaroja sekä vahvuuksia, ja lähdetään vahvistamaan niitä kuvan ja keskustelujen kautta.
– Joskus on hyvä kysyä itseltään, että mitkä ovat omia vahvuuksia ja voimavaroja. Missä on hyvä, mistä pitää ja mitkä asiat palauttavat haasteiden ja ihan tavallisen arjen keskellä? Aina ihminen ei välttämättä edes itse tiedosta, että missä hän on hyvä tai mitkä ovat itselle tärkeitä juttuja.
Rissanen on myös kuvataitelija, ja hän on havainnut maalatessaan, miten paljon hyvää oloa saa sutiessa värejä kankaalle tai paperille.
– Kyllä se oma hengitys tasaantuu ja hermosto rauhoittuu maalatessa, hän tunnustaa.
Rissasen varsinainen päivätyö on kuvataiteen lehtorin virka Vasaramäen yläkoululla. Juuri opettajana hän alkoi innostua kuvataideterapian opiskelusta, sillä yläkoululaisten palaute sai hänet ymmärtämään taiteen voimaannuttavan merkityksen.
– Kerran eräs oppilas sanoi, että hänet pelastaa kaikessa myllerryksessä se, että pääsee kuvataiteen tunneilleni. Hän kuvaili tuntejani pelastavaksi keitaaksi, Rissanen kertoo.
Marianne Rovio

















