Mikroyrityksille myönnetty 2,9 miljoonaa euroa lainaa helmikuussa käynnistyneessä haussa

Erityisesti nuoret yritykset ovat hakeneet aktiivisesti mikroyritysten kasvuun kohdennettua Finnveran lainaa. Haku käynnistyi 1. helmikuuta ja hakemuksia on saapunut tähän mennessä noin 270.

Hakijoista noin kolmannes oli alle vuoden ikäisiä yrityksiä ja noin puolet alle kolme vuotta toimineita yrityksiä, mikä kertoo rahoituksen merkityksestä erityisesti yritystoiminnan alku- ja kasvuvaiheessa. Nuorten yritysten takaushakemukset ovat lisääntyneet alkuvuonna, mikä kertoo, että pankit ja muut rahoittajat ovat aktivoituneet nuorten yritysten rahoituksessa.

Alkuvuosi viittaa siihen, että mikroyritykset hakevat uusia avauksia ja kehittävät liiketoimintaansa, ja myös uusia yrityksiä perustetaan rohkeasti. Rahoitus synnyttää nopeasti uusia työpaikkoja.

Finnvera käynnisti helmikuussa uuden puoli vuotta kestävän lainajakson mikroyritysten ja nyt myös aloittavien yritysten kasvuhankkeisiin. Hakemuksia saapui jo ensimmäisen kuukauden aikana laajasti eri toimialoilta ja lähes kaikista maakunnista. Eniten hakemuksia tuli ravitsemustoiminnan, vähittäiskaupan ja tukkukaupan aloilta.

Rahoitetuissa hankkeissa korostuu liiketoiminnan käynnistämisen ja kasvun vaatimat investoinnit sekä käyttöpääoma. Mikroyritykset myös kehittävät paljon uutta ja mukana on myös aineettomia investointeja.

– Lainahakemuksia on tullut odotetun vilkkaasti ja hakumahdollisuus on selvästi tavoittanut myös aivan alkuvaiheessa olevat yritykset. Hakemuksia on saapunut enemmän kuin viime vuonna päättyneen pilottimme alkuvaiheessa. Käyttötarkoitukset vaihtelevat yrityksen käynnistysvaiheen, kasvun ja kehittämisen kulujen kattamisesta aina koneisiin, kalustoon, toimitiloihin sekä myynnin ja kasvun mahdollistamiseen. Digitalisaatio on noussut yhdeksi keskeiseksi teemaksi, ja jopa neljännes hankkeista liittyy siihen, sanoo Finnveran rahoitusjohtaja Elisa Sipponen tiedotteessa.

Ennen lainahakemuksen jättämistä lainan hakijalta edellytetään, että hän on selvittänyt rahoitusmahdollisuudet kaupallisen rahoittajan kautta, mutta ei ole saanut rahoitusta. Näyttää siltä, että rahoitusta on saatu mahdollistettua myös yhteistyössä muiden rahoittajien kanssa takauksin.

– Finnveraan saapuneet alkavien yritysten takaushakemukset ovat olleet alkuvuoden kasvussa. Tämä kertoo siitä, että yritykset ovat rohkeasti tiedustelleet rahoitusta hankkeilleen ja rahoitus on järjestynyt yhteistyössä muiden rahoittajien kanssa. Vaikuttaa kuitenkin myös siltä, että kaupallisen rahoituksen ulkopuolelle jää rahoituskelpoisia mikroyrityksiä, eritoten nuorimpia ja pienimpiä yrityksiä, Sipponen kertoo.

Noin puolet hakijoista on täyttänyt lainan ehdot. Yleisimpiä syitä kielteiselle päätökselle ovat maksuhäiriömerkinnät, toimivan yrityksen negatiivinen oma pääoma ja yrityksen Rating Alfa -luokitus, joka ei ole ollut riittävällä tasolla.

Viime vuonna mikroyrityksille myönnettiin takauksia ja lainoja yhteensä 375 miljoonaa euroa, mikä on kaksi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin (383). Rahoitusta saaneiden mikroyritysten määrä kuitenkin kasvoi hieman, ja rahoitusta myönnettiin 3 580 mikroyritykselle (+1 %).

Samalla rahoituksen työllisyysvaikutus vahvistui selvästi: rahoituksella myötävaikutetut uudet työpaikat kasvoivat noin 11 prosenttia, yhteensä 3 687 uutta työpaikkaa (3 319).

Maakuntien ja toimialojen rahoituksen kehitys vaihteli voimakkaasti. Toimialojen välillä kehitys eriytyi selvästi. Rahoituksen painopiste rahoitetuissa kokonaishankkeissa kääntyi, ja rahoitus kohdentui suhteellisesti enemmän investointeihin. Käyttöpääoman ja viennin rahoitus laskivat.

Matkailun rahoitus kasvoi 31 prosenttia nousten 43 miljoonasta eurosta 56 miljoonaan euroon.

Liike-elämän palvelut kasvoivat maltillisesti (+4 %) 118 miljoonaan euroon.

Teollisuuden rahoitus laski 17 prosenttia jääden 107 miljoonaan euroon.

Kaupan ja kuluttajapalveluiden rahoitus supistui edellisvuodesta noin kuusi prosenttia 90 miljoonaan euroon.

– Vuonna 2025 mikroyrityksille myönnetty rahoitus kohdentui aiempaa vahvemmin palvelu- ja matkailualoille sekä investointeihin, joilla oli suora ja nopea työllisyysvaikutus eri puolilla Suomea. Erityisesti matkailualan investoinnit ovat olleet kasvussa viimeisen kahden vuoden ajan heijastellen toimialan vahvistunutta kysyntää ja yritysten kasvuhalukkuutta, sanoo Sipponen.

Teollisuustoimialalle myönnetyn rahoituksen kokonaismäärä jäi edellisvuotta pienemmäksi, ja liike-elämän palveluille myönnettiin ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen enemmän rahoitusta kuin teollisuuden toimialoille. Teollisuuden mikroyrityksissä investointipäätöksiä ovat viime vuosina lykänneet poikkeuksellisen epävarma toimintaympäristö, suhdanneherkkyys sekä varovaisuus pitkän takaisinmaksuajan hankkeissa.

Vaikka mikroyrityksille myönnetyn rahoituksen euromäärä kokonaisuutena hieman laski, rahoituksen vaikuttavuus kansantaloudelle vahvistui.

– Pieniin yrityksiin suunnattu rahoitus kääntyi selvästi kasvaneeksi työllisyydeksi, mikä korostaa mikroyritysten merkitystä alueellisen elinvoiman ja työllisyyden tukijana, Sipponen sanoo.

Mikroyritysten tulevaisuuden näkymät kuluvalle vuodelle ovat varovaisen myönteiset. Investointien määrä on pysynyt tasaisena, mikä antaa hyvän perustan kasvulle ja kehitykselle tulevina vuosina. Vaikka teollisuuden rahoitus on laskenut, matkailun ja liike-elämän palveluiden sektorit ovat osoittaneet kasvua, mikä luo uusia mahdollisuuksia myös mikroyrityksille. Myös suuryritysten viennin kääntyminen kasvuun toimii positiivisena veturina myös mikroyrityksille.

– Laina- ja takaushakemuksissa näkyy jo vuoden 2026 alussa piristymisen merkkejä, mikä viittaa siihen, että mikroyritykset hakevat aktiivisesti uusia avauksia ja kehittävät liiketoimintaansa. On myös positiivista, että epävarmoista ajoista huolimatta uusia yrityksiä perustetaan rohkeasti. Finnvera rahoitti vuonna 2025 yhteensä noin 1 600 aloittavaa yritystä, mikä on samalla tasolla kuin edellisvuonna, kertoo Sipponen.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Kitaralegenda John Scofield tähdittää Turku Jazz Festivalin avajaisia Fuugassa

Modernin jazzkitaran suuriin uudistajiin lukeutuva John Scofield saapuu Turkuun Combo 75 -yhtyeensä kanssa. 75-vuotisjuhlaansa viettävän kitaralegendan rinnalla huippukokoonpanossa soittavat pianisti Gerald Clayton , basisti Vicente Archer ja rumpali Bill Stewart . Konsertti on osa kymmenpäiväiseksi laajenevan Turku Jazz Festivalin avausviikonlopun ohjelmaa musiikkitalo Fuugassa.

Päihdeneuvonta pystyy vastaamaan vain joka kolmanteen puheluun

Päihdeneuvonnan auttavaan puhelimeen tuli tammi-elokuussa 33 prosenttia enemmän puheluita kuin viime vuonna vastaavana aikana. Avun tarve ylittää resurssit: vain noin joka kolmanteen puheluun pystytään vastaamaan. Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset uhkaavat valtakunnallisen auttavan puhelimen tulevaisuutta.

Kaarina hakee kumppania aurinkopuiston toteuttamiseen

Krossin aurinkovoimala-alue Kaarinassa tarjoaa operaattorille poikkeuksellisen Ready-to-Build-mahdollisuuden. Kaupunki on vähentänyt hankkeen riskejä ennakoivalla kaavoitus- ja selvitystyöllä sekä vahvalla strategisella sitoutumisella. Logistisesti erinomainen sijainti Turku–Helsinki-moottoritien tuntumassa, alle kilometrin päässä oleva sähköinfra, valmis tieverkko ja laajenevan Krossin yritysalueen synergia tekevät alueesta houkuttelevan kohteen aurinkovoimainvestoinnille.

Onnikoti Taika tuo uudenlaista yhteisöllistä asumista Turun Kirstinpuistoon loppuvuodesta 2026

Vammaisten asumispalveluja tarjoava Onnikodit laajentaa toimintaansa Turkuun avaamalla loppuvuodesta 2026 uuden modernin yhteisöllisen asumisen yksikön, Onnikoti Taikan, Kirstinpuiston kaupunginosaan. Uusi yksikkö tarjoaa asukkailleen turvallisen ja omannäköisen elämän mahdollisuuden kerrostaloympäristössä, painottaen samalla yhteisöllisyyttä ja yksilöllistä tukea.

Vastasyntyneiden hoidon asiantuntijat kokoontuvat Turussa

Vastasyntyneiden hoidon kansainväliset asiantuntijat kokoontuvat Turkuun 11. Scene-symposiumiin 24.–25. syyskuuta. Monialainen symposiumi käsittelee erityisesti vanhemman ja vastasyntyneen fyysistä ja emotionaalista läheisyyttä sairaalahoidon aikana.

Mäntyrinteen vanhainkodin tilalle rakennetaan uusi hoivakoti

Havainnekuva uudesta hoivakodista.

Turkuun nousee jälleen uusi hoivakoti, kun NCC käynnistää Hemsön Varhalle rakennuttaman hoivakodin rakennustyöt. Virvoituksentie 5: een nousee uudisrakennus, johon tulee 70-paikkainen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö ja satapaikkainen kuntoutus- ja arviointitoiminnan yksikkö. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 18 miljoonaa euroa.

Marina Palace remontoidaan lattiasta kattoon – ovet sulkeutuvat tammikuussa kolmeksi kuukaudeksi

Radisson Blu Marina Palace Hotel sulkeutuu vuodenvaihteessa noin kolmeksi kuukaudeksi mittavan uudistuksen vuoksi. Aurajoen rannassa hotelli uudistetaan lattiasta kattoon, huoneista ja ravintolasta kokoustiloihin, aulaan, valaistukseen ja talotekniikkaan asti.

Opiskelijoilta raikkaita ideoita ruokahävikin vähentämiseksi

Innovaatioprojektiin osallistuneiden opiskelijoiden suunnittelevat toimintakortit innostavat pohtimaan arjen ruokahavikkia kaytannonlaheisesti.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) sai Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoilta 17 ideaa ruokahävikin vähentämiseksi. LSJH antoi kahdeksanhenkiselle Capstone-ryhmälle toimeksiannon ideoida osallistavia ja elämyksellisiä näyttelyteoksia vierailukeskuksiin ja muihin tapahtumiin. Tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa jäteneuvonnassa ja ympäristökasvatuksessa.

Ratsumiehenkatua päällystetään pitkälle lokakuuhun

Koko Ratsumiehenkatu jyrsitään ja päällystetään. Työ kestää 9. lokakuuta asti. Yksi ajokaista pois käytöstä työmaan kohdalla. Paikalla on liikenteenohjaajat ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Mitä tapahtuu, kun kahden poikkeuksellisen taiteilijan elämä, musiikki ja valinnat kietoutuvat yhteen?

Kamarikuoro Key Ensemblen konsertti Alma & Gustav – Elämä sävelten välissä kuullaan Martinkirkossa sunnuntaina 27. syyskuuta kello 18. Mitä tapahtuu, kun kahden poikkeuksellisen taiteilijan elämä, musiikki ja valinnat kietoutuvat yhteen?

Jazzin kärkinimet improvisoivat Raision kirkossa

Verneri Pohjola.

Raision kirkossa keskiviikkona 30. syyskuuta kello 18 alkavassa konsertissa esiintyvät Suomen tunnetuimpiin kuuluvat jazz-muusikot Antti Lötjönen (kontrabasso) ja Verneri Pohjola (trumpetti).

Suomalaisille vauvoille jo yli kaksi miljoonaa euroa ilmaisia sijoituksia

Yli 20 000 vauvaa on jo ottanut ensimmäisen askeleensa sijoittamisen pariin OP Ensisijoituksen avulla. Myös vuonna 2027 jokainen Suomessa syntyvä vauva saa sadan euron sijoituksen OP-Maailma Indeksi -rahastoon.

Kaarinan kunnallinen nuorisotyö täyttää 70 vuotta

Kaarinan kunnallisen nuorisotyön perustamisesta on kulunut tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi nuorisopalvelut järjestää lokakuussa seitsemänkymppiset, joihin ovat tervetulleita kaikenikäiset viettämään mukavaa iltaa yhdessä.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.