Aurassa Varsinais-Suomen innokkaimmat kierrättäjät

Suomalaiset lahjoittivat UFF:n vaatekeräykseen yli 12 miljoonaa kiloa käytettyjä vaatteita viime vuonna. Suomalaiset lahjoittivat UFF:n vaatekeräykseen yli 12 miljoonaa kiloa käytettyjä vaatteita viime vuonna. Kuva: UFF

Suomalaiset lahjoittivat UFF:n vaatekeräykseen yli 12 miljoonaa kiloa käytettyjä vaatteita viime vuonna. Varsinais-Suomen innokkaimmat kierrättäjät löytyivät Aurasta, Laitilasta ja Somerolta. Auralaiset ylsivät lahjoituksillaan valtakunnallisesti kärkikymmenikköön, lahjoitusvaatteita kertyi 4,2 kiloa asukasta kohti. Määrällisesti eniten lahjoitettiin Turussa, lähes 383 000 kiloa vaatteita.

Suomalaisten UFF:lle lahjoittamien vaatteiden määrä kasvoi reilut 100 000 kiloa edellisvuoteen verrattuna (+1 %). Lahjoituksia kertyi 2,2 kiloa jokaista suomalaista kohti.

– Luonnonvaroja säästyy, kun mahdollisimman moni käyttökelpoinen vaate onnistutaan saamaan talteen ja uudelleenkäyttöön. Näin vähennetään uusien tekstiilien valmistus- ja ostotarvetta. On hienoa, että niin moni on tuonut itselle tarpeettomaksi käyneet vaatteet kierrätettäväksi, UFF:n vaatekeräyspäällikkö Jari Töyrynen kiittelee tiedotteessa.

UFF jatkaa lahjoitettujen, käyttökelpoisten vaatteiden elinkaarta mahdollisemman pitkäksi. Vaatelahjoituksista saaduilla tuotoilla säätiö tuki kaikkiaan 38 kehitysyhteistyöhanketta Afrikassa ja Aasiassa vuonna 2025. Hankkeet keskittyivät erityisesti koulutukseen, ruokaturvaan, toimeentuloon ja lastenapuun. Vaatemyynnin tuotoilla katetaan myös vaatekeräyksen kulut, eikä yleishyödyllisen säätiön toimintaa tueta verovaroin.

Varsinais-Suomen innokkaimmat kierrättäjät löytyivät Aurasta (4,2 kg/as), Laitilasta (3,8) ja Somerolta (3,7). Koko Suomen tilastossa Aura nappasi kahdeksannen sijan. Keskimäärin varsinaissuomalaiset lahjoittivat vaatteita 2,4 kiloa asukasta kohti eli hieman enemmän kuin mihin koko Suomen tasolla yllettiin.

Eniten vaatteita kerättiin Turussa, Salossa ja Kaarinassa. Turun vaatelahjoitusmäärä lähes 383 000 kiloa oli Suomen viidenneksi suurin. Kaikkiaan Varsinais-Suomessa tuotiin UFF:n keräyslaatikoihin yli 1 168 000 kiloa vaatteita. Tämä oli kolmanneksi eniten Uudenmaan ja Pohjois-Pohjanmaan jälkeen.

Edellisvuoteen verrattuna vaatelahjoitukset lisääntyivät eniten Oripäässä (+16 %) ja Pyhärannassa (+14 %).

Vaatteiden keräysprosessissa kerätty tavara seulotaan ja lajitellaan. Kaikki käyttökelpoiset vaatteet ohjataan käytettäväksi uudelleen sellaisenaan. Käyttökelvottomat vaatteet erotellaan ja niiden materiaali ohjataan raaka-aineena hyödynnettäväksi aina kun mahdollista. Vain kokonaan käyttökelvoton materiaali päätyy energiapolttoon.

Uudelleenkäytön näkökulmasta merkittävä haaste on se, että edelleen turhan paljon käyttökelpoisia vaatteita päätyy poistotekstiilikeräykseen tai sekajätteeseen. Käyttökelpoisuuden arviointi voi joskus olla hankalaa. Lahjoituksen soveltuvuutta keräykseen ei tarvitse ratkaista itse: vaatteet kannattaa laittaa UFF:n keräykseen. UFF huolehtii vaatteiden ohjaamisesta lajitteluun ja uudelleenkäyttöön.

Tutkimukset osoittavat selvästi, että uudelleenkäyttö sellaisenaan kuormittaa ympäristöä huomattavasti vähemmän kuin materiaalikierrätys tai polttaminen. Uudelleenkäytön tehostaminen edellyttää globaalia markkinaa, koska Suomessa ja Euroopassa käytettyjen vaatteiden kysyntä jää selvästi tarjontaa pienemmäksi.

Kehittyvissä maissa käytetyille vaatteille on paljon kysyntää. Ne tarjoavat laadukkaan ja edullisen vaihtoehdon ultrapikamuodille ja työllistävät miljoonia ihmisiä. Esimerkiksi Ruotsin ympäristötutkimuslaitoksen vuoden 2025 selvityksen mukaan vaatteen uudelleenkäyttö sellaisenaan on ympäristön kannalta paras vaihtoehto, vaikka se edellyttää kuljetusta.

Varsinais-Suomen innokkaimmat kierrättäjät:

1. Aura 4,2 kiloa per asukas

2. Laitila 3,8

3. Somero 3,7

4. Taivassalo 3,4

5. Kemiönsaari 3,3

6. Koski 3,1

7. Loimaa 3,0

8. Salo 3,0

9. Kaarina 3,0

10. Mynämäki 2,9

Top 10 koko Suomessa:

1. Polvijärvi 7,8 kiloa per asukas

2. Imatra 5,8

3. Multia 5,7

4. Varkaus 4,4

5. Iisalmi 4,3

6. Lieksa 4,3

7. Pieksämäki 4,3

8. Aura 4,2

9. Forssa 4,2

10. Parkano 4,1

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Tasoristeystä huolletaan Konsankujalla

Tasoristeyksen huoltotyö katkaisee tien kaikelta liikenteeltä Konsankujan tasoristeyksen kohdalta ensi sunnuntaina. Huoltotyö tehdään sunnuntain ja maanantain välisenä iltana/yönä kello 22–06.

Food & Fun Festival kutsuu maistelemaan Turun makuja

Food & Fun tulee taas.

Food & Fun Festival kokoaa jälleen yhteen kansainvälisiä keittiömestareita sekä turkulaisia ravintoloita. Tapahtuman ytimen muodostavat yhteiset illalliset, joissa vierailevien mestareiden ruokafilosofiat yhdistyvät paikallisten keittiöiden osaamiseen. Niistä syntyy tapahtumaviikolle erikoismenuja ja yksittäisiä annoksia.

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Kitaralegenda John Scofield tähdittää Turku Jazz Festivalin avajaisia Fuugassa

Modernin jazzkitaran suuriin uudistajiin lukeutuva John Scofield saapuu Turkuun Combo 75 -yhtyeensä kanssa. 75-vuotisjuhlaansa viettävän kitaralegendan rinnalla huippukokoonpanossa soittavat pianisti Gerald Clayton , basisti Vicente Archer ja rumpali Bill Stewart . Konsertti on osa kymmenpäiväiseksi laajenevan Turku Jazz Festivalin avausviikonlopun ohjelmaa musiikkitalo Fuugassa.

Päihdeneuvonta pystyy vastaamaan vain joka kolmanteen puheluun

Päihdeneuvonnan auttavaan puhelimeen tuli tammi-elokuussa 33 prosenttia enemmän puheluita kuin viime vuonna vastaavana aikana. Avun tarve ylittää resurssit: vain noin joka kolmanteen puheluun pystytään vastaamaan. Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset uhkaavat valtakunnallisen auttavan puhelimen tulevaisuutta.

Kaarina hakee kumppania aurinkopuiston toteuttamiseen

Krossin aurinkovoimala-alue Kaarinassa tarjoaa operaattorille poikkeuksellisen Ready-to-Build-mahdollisuuden. Kaupunki on vähentänyt hankkeen riskejä ennakoivalla kaavoitus- ja selvitystyöllä sekä vahvalla strategisella sitoutumisella. Logistisesti erinomainen sijainti Turku–Helsinki-moottoritien tuntumassa, alle kilometrin päässä oleva sähköinfra, valmis tieverkko ja laajenevan Krossin yritysalueen synergia tekevät alueesta houkuttelevan kohteen aurinkovoimainvestoinnille.

Onnikoti Taika tuo uudenlaista yhteisöllistä asumista Turun Kirstinpuistoon loppuvuodesta 2026

Vammaisten asumispalveluja tarjoava Onnikodit laajentaa toimintaansa Turkuun avaamalla loppuvuodesta 2026 uuden modernin yhteisöllisen asumisen yksikön, Onnikoti Taikan, Kirstinpuiston kaupunginosaan. Uusi yksikkö tarjoaa asukkailleen turvallisen ja omannäköisen elämän mahdollisuuden kerrostaloympäristössä, painottaen samalla yhteisöllisyyttä ja yksilöllistä tukea.

Vastasyntyneiden hoidon asiantuntijat kokoontuvat Turussa

Vastasyntyneiden hoidon kansainväliset asiantuntijat kokoontuvat Turkuun 11. Scene-symposiumiin 24.–25. syyskuuta. Monialainen symposiumi käsittelee erityisesti vanhemman ja vastasyntyneen fyysistä ja emotionaalista läheisyyttä sairaalahoidon aikana.

Mäntyrinteen vanhainkodin tilalle rakennetaan uusi hoivakoti

Havainnekuva uudesta hoivakodista.

Turkuun nousee jälleen uusi hoivakoti, kun NCC käynnistää Hemsön Varhalle rakennuttaman hoivakodin rakennustyöt. Virvoituksentie 5: een nousee uudisrakennus, johon tulee 70-paikkainen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö ja satapaikkainen kuntoutus- ja arviointitoiminnan yksikkö. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 18 miljoonaa euroa.

Marina Palace remontoidaan lattiasta kattoon – ovet sulkeutuvat tammikuussa kolmeksi kuukaudeksi

Radisson Blu Marina Palace Hotel sulkeutuu vuodenvaihteessa noin kolmeksi kuukaudeksi mittavan uudistuksen vuoksi. Aurajoen rannassa hotelli uudistetaan lattiasta kattoon, huoneista ja ravintolasta kokoustiloihin, aulaan, valaistukseen ja talotekniikkaan asti.

Opiskelijoilta raikkaita ideoita ruokahävikin vähentämiseksi

Innovaatioprojektiin osallistuneiden opiskelijoiden suunnittelevat toimintakortit innostavat pohtimaan arjen ruokahavikkia kaytannonlaheisesti.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) sai Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoilta 17 ideaa ruokahävikin vähentämiseksi. LSJH antoi kahdeksanhenkiselle Capstone-ryhmälle toimeksiannon ideoida osallistavia ja elämyksellisiä näyttelyteoksia vierailukeskuksiin ja muihin tapahtumiin. Tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa jäteneuvonnassa ja ympäristökasvatuksessa.

Ratsumiehenkatua päällystetään pitkälle lokakuuhun

Koko Ratsumiehenkatu jyrsitään ja päällystetään. Työ kestää 9. lokakuuta asti. Yksi ajokaista pois käytöstä työmaan kohdalla. Paikalla on liikenteenohjaajat ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Piispis taipuu pikkuleiväksi ja vaikka drinkiksi

Ravintola Blankon ravintolapäällikkö Soma Rasuli (oikealla) kuvaili piispiscocktailia juomaksi, jossa syötävän piispiksen maut ovat nestemäisessä muodossa. Vasemmalla Jason Theologou.

Piispanmunkki näyttää tutulta, mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Hillomunkin makumaailma löytyy nyt myös bostonista, pikkuleivästä ja drinkistä. Kävin viime viikolla Turun keskustassa Ruokakaupunki Turun kutsumana maistelemassa, mitä piispikselle tapahtuu, kun sitä lähdetään kunnolla muuntelemaan. Alkuiltapäivästä Gaggui Kaffelassa maisteltiin joukolla piispisbostonia, joka sisälsi kardemummalla maustettua pullataikinaa, vaniljakreemiä, vadelmaa ja kuorrutteeksi itse tehtyä pomadaa.

Mitä tapahtuu, kun kahden poikkeuksellisen taiteilijan elämä, musiikki ja valinnat kietoutuvat yhteen?

Kamarikuoro Key Ensemblen konsertti Alma & Gustav – Elämä sävelten välissä kuullaan Martinkirkossa sunnuntaina 27. syyskuuta kello 18. Mitä tapahtuu, kun kahden poikkeuksellisen taiteilijan elämä, musiikki ja valinnat kietoutuvat yhteen?

Näköislehti

Urheilu

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.