Nuorten aikuisten riski ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä kasvanut

Yhä useampi nuori aikuinen on vaarassa ajautua köyhyyteen tai syrjäytyä. Nuorissa erityisesti yksinasuvien riski on kasvanut selvästi. Myös 30–49-vuotiaiden köyhyys- tai syrjäytymisriski on noussut, eläkeikäisten taas pienentynyt.

Köyhyys- tai syrjäytymisriski koski useampaa kuin joka kolmatta 18–29-vuotiaista vuonna 2024. Riskissä olevien määrä kasvoi 36 000 henkilöllä edellisvuodesta. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen elinolotilastosta.

– Köyhyys- tai syrjäytymisriskissä on nyt aiempaa enemmän nuoria aikuisia. Osuus on kasvanut lähes kymmenen prosenttiyksikköä vuodesta 2018, yliaktuaari Kaisa-Mari Okkonen kertoo tiedotteessa.

Nuorissa erityisesti yksinasuvien riski on kasvanut selvästi. 54 prosenttia yksinasuvista alle 35-vuotiaista oli köyhyys- tai syrjäytymisriskissä vuonna 2024. Vielä vuonna 2018 riski oli 39 prosenttia.

Köyhyyden tai syrjäytymisen riski koski yhteensä 958 000:ta henkilöä eli 17,3 prosenttia kotitalousväestöstä vuonna 2024. Riskissä olevien henkilöiden määrä kasvoi edellisvuodesta 28 000 henkilöllä.

Köyhyys- tai syrjäytymisriski kasvoi 18–49-vuotiaiden keskuudessa ja väheni kaikissa muissa ikäryhmissä. Vuonna 2024 köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevista hieman yli puolet oli 18–49-vuotiaita, kun 65 vuotta täyttäneiden osuus oli noin 15 prosenttia.

– 18–49-vuotiaiden osuus köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevista on kasvanut hiljalleen, kun taas eläkeikään ehtineiden osuus on pienentynyt, Okkonen toteaa.

Tavallisimmin köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevat ovat pienituloisia. Heitä oli 750 000 vuonna 2024. Määrä kasvoi selvästi edellisvuodesta, jolloin se oli 699 000.

– Erityisesti kasvoi niiden määrä, jotka olivat samanaikaisesti pienituloisia ja vajaatyöllisiä. Heitä oli 230 000 vuonna 2024, kun vuotta aiemmin heitä oli 194 000, Okkonen kertoo.

Pelkästään pienituloisuuden takia köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien määrä kasvoi samaan aikaan vain 10 000 henkilöllä.

Myös vajaatyöllisten määrä kasvoi. Vajaatyöllisiä oli 410 000 henkilöä vuonna 2024, kun vuotta aiemmin heitä oli 358 000. Vakavassa aineellisessa ja sosiaalisessa puutteessa olevien määrä laski edellisvuodesta ja oli 179 000.

Henkilö on köyhyys- tai syrjäytymisriskissä, jos hänen kotitaloutensa on pienituloinen, vajaatyöllinen tai kotitaloudessa esiintyy vakavaa aineellista ja sosiaalista puutetta. Köyhyys- tai syrjäytymisriskiin riittää, että yksikin kolmesta riskistä toteutuu, mutta ne voivat olla myös yhtäaikaisia.

8,9 prosenttia henkilöistä kuului viime vuonna kotitalouksiin, joilla oli vaikeuksia tai suuria vaikeuksia saada tulot riittämään pakollisiin menoihin.

– Toimeentulovaikeuksia kokeneita oli viime vuonna suurin piirtein yhtä paljon kuin vuonna 2024, jolloin osuus kasvoi edellisvuodesta selvästi ja oli yhdeksän prosenttia, Okkonen kertoo.

Toimeentulovaikeudet lisääntyivät yhden huoltajan lapsiperheissä asuvilla. Tällaisissa perheissä asuvista yli viidenneksellä oli toimeentulovaikeuksia. Myös yhden hengen talouksien joukossa kasvoi niiden osuus, joilla oli vaikeuksia saada tulonsa riittämään pakollisiin menoihin.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Juttua muokattu 9.3. klo 14.26: 18–29-vuotiaiden köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien määrä kasvoi vuonna 2024 kaikkiaan 36 000 henkilöllä, ei 56 000:lla.

Seinälle maalattu parkkiruuttu helpottaa pysäköintiä

Seinälle jatkuvat pysäköintiruudun rajat voivat helpottaa autoilijoiden pysäköintiä. P-Louhessa toteutetussa kokeilussa puolet kyselyyn vastanneista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä. Ruutuun peruuttamista viivat eivät kuitenkaan lisänneet.

Tasoristeystä huolletaan Konsankujalla

Tasoristeyksen huoltotyö katkaisee tien kaikelta liikenteeltä Konsankujan tasoristeyksen kohdalta ensi sunnuntaina. Huoltotyö tehdään sunnuntain ja maanantain välisenä iltana/yönä kello 22–06.

Food & Fun Festival kutsuu maistelemaan Turun makuja

Food & Fun tulee taas.

Food & Fun Festival kokoaa jälleen yhteen kansainvälisiä keittiömestareita sekä turkulaisia ravintoloita. Tapahtuman ytimen muodostavat yhteiset illalliset, joissa vierailevien mestareiden ruokafilosofiat yhdistyvät paikallisten keittiöiden osaamiseen. Niistä syntyy tapahtumaviikolle erikoismenuja ja yksittäisiä annoksia.

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Kitaralegenda John Scofield tähdittää Turku Jazz Festivalin avajaisia Fuugassa

Modernin jazzkitaran suuriin uudistajiin lukeutuva John Scofield saapuu Turkuun Combo 75 -yhtyeensä kanssa. 75-vuotisjuhlaansa viettävän kitaralegendan rinnalla huippukokoonpanossa soittavat pianisti Gerald Clayton , basisti Vicente Archer ja rumpali Bill Stewart . Konsertti on osa kymmenpäiväiseksi laajenevan Turku Jazz Festivalin avausviikonlopun ohjelmaa musiikkitalo Fuugassa.

Päihdeneuvonta pystyy vastaamaan vain joka kolmanteen puheluun

Päihdeneuvonnan auttavaan puhelimeen tuli tammi-elokuussa 33 prosenttia enemmän puheluita kuin viime vuonna vastaavana aikana. Avun tarve ylittää resurssit: vain noin joka kolmanteen puheluun pystytään vastaamaan. Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset uhkaavat valtakunnallisen auttavan puhelimen tulevaisuutta.

Kaarina hakee kumppania aurinkopuiston toteuttamiseen

Krossin aurinkovoimala-alue Kaarinassa tarjoaa operaattorille poikkeuksellisen Ready-to-Build-mahdollisuuden. Kaupunki on vähentänyt hankkeen riskejä ennakoivalla kaavoitus- ja selvitystyöllä sekä vahvalla strategisella sitoutumisella. Logistisesti erinomainen sijainti Turku–Helsinki-moottoritien tuntumassa, alle kilometrin päässä oleva sähköinfra, valmis tieverkko ja laajenevan Krossin yritysalueen synergia tekevät alueesta houkuttelevan kohteen aurinkovoimainvestoinnille.

Onnikoti Taika tuo uudenlaista yhteisöllistä asumista Turun Kirstinpuistoon loppuvuodesta 2026

Vammaisten asumispalveluja tarjoava Onnikodit laajentaa toimintaansa Turkuun avaamalla loppuvuodesta 2026 uuden modernin yhteisöllisen asumisen yksikön, Onnikoti Taikan, Kirstinpuiston kaupunginosaan. Uusi yksikkö tarjoaa asukkailleen turvallisen ja omannäköisen elämän mahdollisuuden kerrostaloympäristössä, painottaen samalla yhteisöllisyyttä ja yksilöllistä tukea.

Vastasyntyneiden hoidon asiantuntijat kokoontuvat Turussa

Vastasyntyneiden hoidon kansainväliset asiantuntijat kokoontuvat Turkuun 11. Scene-symposiumiin 24.–25. syyskuuta. Monialainen symposiumi käsittelee erityisesti vanhemman ja vastasyntyneen fyysistä ja emotionaalista läheisyyttä sairaalahoidon aikana.

Mäntyrinteen vanhainkodin tilalle rakennetaan uusi hoivakoti

Havainnekuva uudesta hoivakodista.

Turkuun nousee jälleen uusi hoivakoti, kun NCC käynnistää Hemsön Varhalle rakennuttaman hoivakodin rakennustyöt. Virvoituksentie 5: een nousee uudisrakennus, johon tulee 70-paikkainen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö ja satapaikkainen kuntoutus- ja arviointitoiminnan yksikkö. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 18 miljoonaa euroa.

Marina Palace remontoidaan lattiasta kattoon – ovet sulkeutuvat tammikuussa kolmeksi kuukaudeksi

Radisson Blu Marina Palace Hotel sulkeutuu vuodenvaihteessa noin kolmeksi kuukaudeksi mittavan uudistuksen vuoksi. Aurajoen rannassa hotelli uudistetaan lattiasta kattoon, huoneista ja ravintolasta kokoustiloihin, aulaan, valaistukseen ja talotekniikkaan asti.

Opiskelijoilta raikkaita ideoita ruokahävikin vähentämiseksi

Innovaatioprojektiin osallistuneiden opiskelijoiden suunnittelevat toimintakortit innostavat pohtimaan arjen ruokahavikkia kaytannonlaheisesti.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) sai Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoilta 17 ideaa ruokahävikin vähentämiseksi. LSJH antoi kahdeksanhenkiselle Capstone-ryhmälle toimeksiannon ideoida osallistavia ja elämyksellisiä näyttelyteoksia vierailukeskuksiin ja muihin tapahtumiin. Tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa jäteneuvonnassa ja ympäristökasvatuksessa.

Ratsumiehenkatua päällystetään pitkälle lokakuuhun

Koko Ratsumiehenkatu jyrsitään ja päällystetään. Työ kestää 9. lokakuuta asti. Yksi ajokaista pois käytöstä työmaan kohdalla. Paikalla on liikenteenohjaajat ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Piispis taipuu pikkuleiväksi ja vaikka drinkiksi

Ravintola Blankon ravintolapäällikkö Soma Rasuli (oikealla) kuvaili piispiscocktailia juomaksi, jossa syötävän piispiksen maut ovat nestemäisessä muodossa. Vasemmalla Jason Theologou.

Piispanmunkki näyttää tutulta, mutta kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Hillomunkin makumaailma löytyy nyt myös bostonista, pikkuleivästä ja drinkistä. Kävin viime viikolla Turun keskustassa Ruokakaupunki Turun kutsumana maistelemassa, mitä piispikselle tapahtuu, kun sitä lähdetään kunnolla muuntelemaan. Alkuiltapäivästä Gaggui Kaffelassa maisteltiin joukolla piispisbostonia, joka sisälsi kardemummalla maustettua pullataikinaa, vaniljakreemiä, vadelmaa ja kuorrutteeksi itse tehtyä pomadaa.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.