Hiukan arvelutti. Ehkä jopa pelotti. Yle Areenaan tuli tarjolle tv-sarja vuosikymmenten takaa: Sodan ja rauhan miehet.

Sarjaa tuli katseltua tiiviisti teinipoikana. Esitysvuosi oli 1978. Sisältö kiinnosti. Mitkä syyt johtivat talvisotaan?

Miksi arvelutti? 1970-luku oli tämän päivän näkövinkkelistä täysin erilaista aikaa, kuin mitä se oli elettynä. Elettiin syvää YYA-aikaa. Dokumenttien Suomi oli ankea ja harmaa. Kadut olivat täynnä Ladoja ja karvalakkeja. Suomi näytti Neuvostoliitolta.

Elettynä aika oli normaali. Muusta ei tiennyt. Mutta olisiko tv-sarja täynnä ystävyysjargonia? Olisiko se vanhentunut?

Onneksi ei. Matkaa sotaan valottavat historiantutkijoiden kommentit ja näytellyt kohtaukset. Asiantuntijat olivat aikansa kovinta kärkeä: professorit Keijo Korhonen, Osmo Jussila, Hannu Soikkanen ja Ohto Manninen, muiden muassa.

Jo alku oli räväkkä: ääneen pääsevät IKL:n kansanedustajat Reino Ala-Kulju ja Paavo Susitaival. Ei tässä mitään hyssytellä. Dramatisoidut kohtaukset toimivat yhä hyvin, joskin kerronta on nykyistä rauhallisempaa. Keijo Komppa on mielessäni enemmän Juho Kusti Paasikivi kuin itse Paasikivi konsanaan.

Myös Mikko Niskasen Josif Stalin ja Risto Mäkelän Vjatšeslav Molotov jäävät mieleen.

Stalin inttää, että Leningradin turvallisuuden takeeksi rajaa on siirrettävä Karjalan kannaksella ja Suomenlahden itäiset saaret saatava. Neuvostoliitto haluaa myös tukikohdan Suomenlahden pohjoisrannalta, vaikka Molotov–Ribbentrop-sopimuksen salainen lisäpöytäkirja pudotti Baltian sen taskuun. Sinne sujahti myös Suomi.

Stalinin valloitushalu oli strategista ja imperialistista. Strategista siinä mielessä, että Adolf Hitlerin Saksa viipaloi itselleen lisää maata. Saksa ja N-liitto olivat muodollisesti liittolaisia, jakoivat Puolankin, mutta kumpikin tiesi, ettei liitto kestä.

Imperialistista se oli siinä mielessä, että Stalin oli myös opportunisti. Hän otti kaiken mitä sai, eikä antanut mitään enää pois.

Sodan ja rauhan miehet on jälleen hyytävän ajankohtainen. Maapalloa jaetaan etupiireihin eikä, pienten valtioiden ääni tahdo enää kuulua.

Lasse Virtanen