Uuden sellirakennuksen rakentaminen alkaa Turun vankilassa – 143 uutta vankipaikkaa

Etualalla oikealla uusi lisärakennus, sen vieressä kaksi jo olemassa olevaa sellirakennusta.  
Etualalla oikealla uusi lisärakennus, sen vieressä kaksi jo olemassa olevaa sellirakennusta. Kuva: RE-Suunnittelu Oy

Turun vankilaan rakennetaan uusi 143-vankipaikkainen lisärakennus, jonka rakennustyöt käynnistyvät maaliskuussa. Rakennuksen valmistuttua Turun vankilan vankipaikkamäärä kasvaa noin 400:aan.

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt rakennuttaa Turun vankilaan Saramäessä uuden, noin 9 400-neliöisen nelikerroksisen sellirakennuksen. Lisäksi vankila-alueelle rakennetaan uusi ulkoilupiha sekä kaksi kattoulkoilualuetta uudisrakennukseen. Rakennustyöt valmistuvat alustavan aikataulun mukaan marraskuussa 2027, ja rakennus otetaan käyttöön alkuvuodesta 2028.

– Turun vankilan laajennus on merkittävä kehityshanke, joka parantaa vankilan toiminnallisuutta ja olosuhteita pitkälle tulevaisuuteen. Allianssimalli mahdollistaa sen, että voimme viedä hanketta eteenpäin aidosti yhdessä ja hallitusti, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Miikka Salmi tiedotteessa.

Rakennustyöt toteutetaan kärkihankkeena allianssimallilla, ja rakentamisen palveluntuottajana toimii Lujatalo Oy. Hankkeen kustannusarvio on noin 53 miljoonaa euroa.

– Lujatalolla on vahvaa osaamista vaativista hankkeista ja allianssimallin mukaisesta yhteistyöstä. Rakentamamme Vantaan vankilan lisärakennus on vankka näyte erikoisrakentamisen osaamisestamme. Kokemuksiemme pohjalta olemme motivoituneita ja sitoutuneita viemään myös Turun vankilan sellirakennus hankkeen maaliin laadukkaasti ja vastuullisesti, sanoo Lujatalon tuotannon kehitysjohtaja Timo Salo-Tuisku.

Hankkeen taustalla on tarve kasvaneen vankimäärän asuttamiseksi sekä tarve nykyaikaisille, turvallisille ja toiminnallisesti tehokkaille tiloille. Uusi sellirakennus tukee vankilan ydintoimintaa, henkilöstön työskentelyä sekä vankien arjen ja kuntoutumisen edellytyksiä. Tiloissa työskentelee noin 300 henkilöä.

– Turun vankilan uusi lisärakennus lisää vankipaikkoja Turussa ja helpottaa Rikosseuraamuslaitoksen vaikeaa yliasutustilannetta. Lisärakennus lisää myös vankilan osastointia ja parantaa vankilaturvallisuutta, toteaa Rikosseuraamuslaitoksen projektipäällikkö Petri Kiuru.

Vankilan paikkamäärän kasvattaminen edellyttää muutostarpeita myös vankilan toiminnoissa, kuten vankivastaanotossa, laitoskeittiössä ja vankiterveydenhuollossa.

Hankkeessa hyödynnetään RTS-ympäristöluokitusta, jonka avulla asetetaan kestävän kehityksen tavoitteita, minimoidaan hankkeen ympäristövaikutuksia ja tuetaan Senaatti-kiinteistöjen kiertotalousohjeen mukaisia toimintatapoja. RTS-ympäristötyökalua käytetään koko hankkeen ajan ympäristötavoitteiden ohjaamiseen ja seurantaan. Hankkeen tavoitteena on saavuttaa RTS-luokituksessa kolmen tähden mukainen hyvä ympäristölaadun taso.

Rakentamisessa noudatetaan vähähiilisen rakentamisen periaatteita, ja tavoitteena on toteuttaa uusi rakennus selvästi tavanomaista rakentamista vähähiilisemmin. Työmaalla sovelletaan päästöttömän työmaan periaatteita.

Rakennustyöt käynnistyvät alueella valmistelevilla töillä, ja työmaa-alue rajataan selkeästi. Maankaivutyöt edellyttävät kallion louhintaa, josta aiheutuu ajoittaista melua ja tärinää. Rakentamisesta voi aiheutua myös tilapäisiä liikennejärjestelyjä alueella, mutta häiriöt pyritään pitämään mahdollisimman vähäisinä.

Vankila-alueella on nykyisin kuusi rakennusta: porttirakennus, toimintarakennus, kaksi sellirakennusta, psykiatrinen vankisairaala sekä huoltorakennus. Uusi sellirakennus sijoittuu olemassa olevien sellirakennusten viereen tontin pohjoispäätyyn.

Vankimäärä on noussut ja nousee lähivuosina selvästi muun muassa seksuaalirikos- ja aselainsäädäntöön tehtyjen muutosten seurauksena. Vankimäärän kasvun seurauksena uusiin vankilahankkeisiin on haettu ja saatu rahoitusta, ja niitä on edistetty nykyisellä hallituskaudella.

Turun vankilan lisärakennuksen lisäksi Risellä on käynnissä lisävankipaikkoja tuovia hankkeita kolmella eri paikkakunnalla, Hämeenlinna, Kylmäkoski ja Helsinki. Alkuvaiheen selvitys- ja suunnittelutyö on käynnistetty Pirkanmaan ja Uudenmaan vankiloiden hankkeiden osalta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä Sävelkujan risteyksen kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne tulee jonoutumaan varsinkin ruuhka-aikoina. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Seinälle maalattu parkkiruuttu helpottaa pysäköintiä

Seinälle jatkuvat pysäköintiruudun rajat voivat helpottaa autoilijoiden pysäköintiä. P-Louhessa toteutetussa kokeilussa puolet kyselyyn vastanneista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä. Ruutuun peruuttamista viivat eivät kuitenkaan lisänneet.

Tasoristeystä huolletaan Konsankujalla

Tasoristeyksen huoltotyö katkaisee tien kaikelta liikenteeltä Konsankujan tasoristeyksen kohdalta ensi sunnuntaina. Huoltotyö tehdään sunnuntain ja maanantain välisenä iltana/yönä kello 22–06.

Food & Fun Festival kutsuu maistelemaan Turun makuja

Food & Fun tulee taas.

Food & Fun Festival kokoaa jälleen yhteen kansainvälisiä keittiömestareita sekä turkulaisia ravintoloita. Tapahtuman ytimen muodostavat yhteiset illalliset, joissa vierailevien mestareiden ruokafilosofiat yhdistyvät paikallisten keittiöiden osaamiseen. Niistä syntyy tapahtumaviikolle erikoismenuja ja yksittäisiä annoksia.

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Kitaralegenda John Scofield tähdittää Turku Jazz Festivalin avajaisia Fuugassa

Modernin jazzkitaran suuriin uudistajiin lukeutuva John Scofield saapuu Turkuun Combo 75 -yhtyeensä kanssa. 75-vuotisjuhlaansa viettävän kitaralegendan rinnalla huippukokoonpanossa soittavat pianisti Gerald Clayton , basisti Vicente Archer ja rumpali Bill Stewart . Konsertti on osa kymmenpäiväiseksi laajenevan Turku Jazz Festivalin avausviikonlopun ohjelmaa musiikkitalo Fuugassa.

Päihdeneuvonta pystyy vastaamaan vain joka kolmanteen puheluun

Päihdeneuvonnan auttavaan puhelimeen tuli tammi-elokuussa 33 prosenttia enemmän puheluita kuin viime vuonna vastaavana aikana. Avun tarve ylittää resurssit: vain noin joka kolmanteen puheluun pystytään vastaamaan. Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset uhkaavat valtakunnallisen auttavan puhelimen tulevaisuutta.

Kaarina hakee kumppania aurinkopuiston toteuttamiseen

Krossin aurinkovoimala-alue Kaarinassa tarjoaa operaattorille poikkeuksellisen Ready-to-Build-mahdollisuuden. Kaupunki on vähentänyt hankkeen riskejä ennakoivalla kaavoitus- ja selvitystyöllä sekä vahvalla strategisella sitoutumisella. Logistisesti erinomainen sijainti Turku–Helsinki-moottoritien tuntumassa, alle kilometrin päässä oleva sähköinfra, valmis tieverkko ja laajenevan Krossin yritysalueen synergia tekevät alueesta houkuttelevan kohteen aurinkovoimainvestoinnille.

Onnikoti Taika tuo uudenlaista yhteisöllistä asumista Turun Kirstinpuistoon loppuvuodesta 2026

Vammaisten asumispalveluja tarjoava Onnikodit laajentaa toimintaansa Turkuun avaamalla loppuvuodesta 2026 uuden modernin yhteisöllisen asumisen yksikön, Onnikoti Taikan, Kirstinpuiston kaupunginosaan. Uusi yksikkö tarjoaa asukkailleen turvallisen ja omannäköisen elämän mahdollisuuden kerrostaloympäristössä, painottaen samalla yhteisöllisyyttä ja yksilöllistä tukea.

Vastasyntyneiden hoidon asiantuntijat kokoontuvat Turussa

Vastasyntyneiden hoidon kansainväliset asiantuntijat kokoontuvat Turkuun 11. Scene-symposiumiin 24.–25. syyskuuta. Monialainen symposiumi käsittelee erityisesti vanhemman ja vastasyntyneen fyysistä ja emotionaalista läheisyyttä sairaalahoidon aikana.

Mäntyrinteen vanhainkodin tilalle rakennetaan uusi hoivakoti

Havainnekuva uudesta hoivakodista.

Turkuun nousee jälleen uusi hoivakoti, kun NCC käynnistää Hemsön Varhalle rakennuttaman hoivakodin rakennustyöt. Virvoituksentie 5: een nousee uudisrakennus, johon tulee 70-paikkainen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö ja satapaikkainen kuntoutus- ja arviointitoiminnan yksikkö. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 18 miljoonaa euroa.

Marina Palace remontoidaan lattiasta kattoon – ovet sulkeutuvat tammikuussa kolmeksi kuukaudeksi

Radisson Blu Marina Palace Hotel sulkeutuu vuodenvaihteessa noin kolmeksi kuukaudeksi mittavan uudistuksen vuoksi. Aurajoen rannassa hotelli uudistetaan lattiasta kattoon, huoneista ja ravintolasta kokoustiloihin, aulaan, valaistukseen ja talotekniikkaan asti.

Opiskelijoilta raikkaita ideoita ruokahävikin vähentämiseksi

Innovaatioprojektiin osallistuneiden opiskelijoiden suunnittelevat toimintakortit innostavat pohtimaan arjen ruokahavikkia kaytannonlaheisesti.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) sai Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoilta 17 ideaa ruokahävikin vähentämiseksi. LSJH antoi kahdeksanhenkiselle Capstone-ryhmälle toimeksiannon ideoida osallistavia ja elämyksellisiä näyttelyteoksia vierailukeskuksiin ja muihin tapahtumiin. Tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa jäteneuvonnassa ja ympäristökasvatuksessa.

Ratsumiehenkatua päällystetään pitkälle lokakuuhun

Koko Ratsumiehenkatu jyrsitään ja päällystetään. Työ kestää 9. lokakuuta asti. Yksi ajokaista pois käytöstä työmaan kohdalla. Paikalla on liikenteenohjaajat ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Näköislehti

Urheilu

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.