Andersson: Suomen torjuttava päästökauppajärjestelmän romuttaminen
Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson kritisoi voimakkaasti joidenkin EU-jäsenmaiden ja keskieurooppalaisen raskaan teollisuuden pyrkimyksiä heikentää EU:n päästökauppajärjestelmää (ETS). Keskiviikkona 25. helmikuuta lähes kaikki EU:n jäsenvaltiot osallistuivat kokoukseen energiaintensiivisen teollisuuden tilanteesta ja ETS:n tulevaisuudesta.
Kokousta johtaneen Puolan mukaan tapaamisessa jäsenmaiden kesken vallitsi laaja näkemys siitä, että teollisuus tarvitsee nopeaa helpotusta ja ilmaston saastuttamisesta pitäisi tehdä halvempaa. Italia esitti jopa ETS-järjestelmän keskeyttämistä uudistusten ajaksi ja maksuttomien päästöoikeuksien alasajon lykkäämistä.
– Suomi, Alankomaat ja Ruotsi ovat korostaneet, että päästökauppa on EU:n ilmastopolitiikan kulmakivi, joka aidosti myös vähentää päästöjä. Suomen hallituksen on nyt vahvasti torjuttava saastuttavan teollisuuden painostuksesta lähtevät pyrkimykset päästökauppajärjestelmän heikentämiseksi. Tämä ei ole suomalaisen elinkeinoelämän etu, joka on suurelta osin ryhtynyt vihreän siirtymän investointeihin, Andersson sanoo tiedotteessa.
Euroopan teollisuusjohtajat kokoontuvat helmikuun alussa Antwerpeniin European Industry Summit -tapahtumaan, jossa he vaativat lisää sääntelyn purkua, suurempia tukia ja ilmastosääntöjen lieventämistä vedoten kilpailukykyyn. Paikalle saapuvat myös Saksan liittokansleri Friedrich Merz, Ranskan presidentti Emmanuel Macron sekä komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen.
– On hämmentävää, että von der Leyenin komissio keskittyy erityisesti sellaisten yritysten huoliin, jotka ovat jättäneet ilmastotavoitteiden saavuttamisessa tarvittavat investoinnit ja päätökset tekemättä. Suurin osa yrityskentästäkin kannattaa EU:n ilmastotavoitteita. Nyt ei missään nimessä pidä tehdä ratkaisuja uudistushaluttoman keskieurooppalaisen teollisuuden ehdoilla, Andersson sanoo.
Euroopan päästökaupan tehokkuus perustuu päästöille asetettavaan hintaan. Se ohjaa investointeja puhtaaseen energiaan ja vähäpäästöisiin ratkaisuihin sekä vauhdittaa teollisuuden uudistumista. Päästökauppa tarvitsee tuekseen julkisia investointeja, jotka osaltaan laskevat päästöoikeuksien hintaa niiden kysynnän vähentyessä.
– Järjestelmässä on puutteita, erityisesti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, mutta ratkaisu ei ole ilmastopolitiikan heikentäminen. Sen sijaan meidän on tuettava haavoittuvassa asemassa olevia kotitalouksia sekä ohjattava julkiset varat vihreisiin investointeihin.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















