Törkeistä huumausainerikoksista ja törkeästä ryöstön valmistelusta yli kymmenen vuoden tuomio
Varsinais-Suomen käräjäoikeus on antanut tuomionsa muun muassa törkeitä huumausainerikoksia sekä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua koskevasta syytekokonaisuudesta. Asiassa vaadittiin rangaistusta 29 vastaajalle, ja pääkäsittely kesti 18 istuntopäivää.
Käräjäoikeus hyväksyi syytteen 25 vastaajan osalta kokonaan tai osittain. Syytteessä kuvatut huumausainerikokset ajoittuivat vuosille 2023–25. Kahden päätekijän välinen yhteistyö oli ollut jatkuvaa ja kattanut laajan valikoiman erilaisia ja suureksi osaksi erittäin vaarallisia huumausaineita.
Toinen oli huolehtinut huumausaineiden toimittamisesta Suomeen ja toinen puolestaan niiden vastaanottamisesta ja kuljettamisesta hankkimiensa apureiden avulla. Muut vastaajat olivat toimineet eri rooleissa huumausaineiden kuljettajina ja säilyttäjinä, ja heidän hallussaan pitämiensä huumeiden laatu ja määrät olivat vaihdelleet.
Eräitä vastaajia syytettiin myös siitä, että he olisivat viime vuoden tammi–helmikuussa valmistelleet törkeää henkeen tai terveyteen kohdistuvaa rikosta erästä toista vastaajaa kohtaan motiivinaan saada tältä perityksi huumausaineisiin liittyviä velkoja. Tarkoituksena oli kohdistaa uhriin siinä määrin väkivaltaa ja uhkauksia, että tämä luovuttaisi kryptovaluuttansa hallintaan tarvittavan koodin.
Ryöstörikos oli tarkoitus toteuttaa kahden miehen toimesta menemällä kohdehenkilön kotiin teräaseella sekä nippusiteillä ja ilmastointiteipillä varustautuneina. Suunnitelma ei toteutunut poliisin otettua kaksikon kiinni uhrin asunnon lähistöllä.
Käräjäoikeus katsoi kolmen vastaajan syyllistyneen törkeän ryöstön valmisteluun ja neljännen avunantoon tähän valmisteluun. Toiselle päätekijöistä määrättiin 12 törkeästä huumausainerikoksesta, törkeän ryöstön valmistelusta ja oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta yhteinen kymmenen vuoden kuuden kuukauden vankeusrangaistus.
Toiselle päätekijälle määrättiin 21 törkeästä ja kahdesta perusmuotoisesta huumausaine-rikoksesta yhteinen kuusi vuoden kuusi kuukauden vankeusrangaistus, jota lievensi tekijän pyrkimys edistää rikostensa selvittämistä.
Vastaajat tuomittiin menettämään valtiolle rikoshyödyn, jota heidän näytettiin saaneen huumausaineita myymällä. Päätekijöistä toisen kohdalla tämä tarkoittaa yhteensä noin 785 000 euron menettämisseuraamusta ja toisen kohdalla noin 696 000 euron seuraamusta.
Myös huumausaineiden kuljetuksessa käytettyjä vastaajien ajoneuvoja tai niiden arvoja tuomittiin valtiolle menetetyiksi. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















