EVA: Suomalaisten luottamus Yhdysvaltoihin romahtanut

Suomalaisten käsitys Yhdysvalloista on kääntynyt lyhyessä ajassa selvästi aiempaa kielteisemmäksi. Enemmistö pitää Yhdysvaltoja nyt epävakaana ja arvaamattomana, ja aiempaa useampi näkee maan laajentumishaluisena suurvaltana sekä epäluotettavana kumppanina, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n (EVA) syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Puolet (49 %) suomalaisista on sitä mieltä, että Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on lyhyessä ajassa muuttanut maansa Euroopan ystävästä Euroopan vastustajaksi. Reilu viidesosa (22 %) ei yhdy tähän arvioon ja kolme kymmenestä (29 %) ei ota asiaan kantaa. Arvio jakaa näkemyksiä puolueiden äänestäjien välillä: vasemmistoliiton, vihreiden, RKP:n ja SDP:n äänestäjien selvät enemmistöt yhtyvät väitteeseen, kun taas päähallituspuolueiden äänestäjien keskuudessa väitteen allekirjoittavien osuus jää pienemmäksi.

– Muutos näkyy jo tässä lokakuussa 2025 kerätyssä aineistossa eli ennen vuoden 2026 alun uutisotsikoita. Tulokset viittaavat siihen, että kyse on laajemmasta luottamuksen heikkenemisestä eikä vain hetkellisestä reaktiosta yksittäisiin tapahtumiin, huomauttaa analyysin kirjoittaja, EVA:n toimituspäällikkö Sami Metelinen tiedotteessa.

Selvin asennemuutos liittyy Yhdysvaltojen ennakoitavuuteen. Suomalaisten valtaenemmistön (73 %) mielestä Yhdysvallat on epävakaa ja arvaamaton. Kaksi vuotta aiemmin näin ajatteli vain 35 prosenttia. Muutos on poikkeuksellisen suuri ja kertoo siitä, että Yhdysvaltojen koetaan muuttuneen vaikeammin ennakoitavaksi toimijaksi maailmanpolitiikassa.

Samaan aikaan arvio Yhdysvaltojen suurvaltaluonteesta on koventunut. Puolet (51 %) pitää Yhdysvaltoja laajentumishaluisena suurvaltana. Vuoden 2023 mittaukseen verrattuna näin ajattelevien osuus on kasvanut 27 prosenttiyksikköä. Huomionarvoista on, että arvio ei rajoitu vain Yhdysvaltoihin kriittisesti suhtautuviin ryhmiin, vaan sitä esiintyy myös oikeistopuolueiden äänestäjissä.

– Suomalaisten suhtautumisessa Yhdysvaltoihin näkyy uusi perusvire: yhteistyön tarve tunnistetaan, mutta luottamus kumppanin ennakoitavuuteen on heikentynyt. Kun maailma on muutenkin epävarma, arvaamattomuus kumppanissa koetaan erityisen riskialttiina, toteaa Metelinen.

Suomalaisten Yhdysvaltoihin liittyvä ristiriita näkyy siinä, että samaan aikaan maa nähdään monin tavoin välttämättömänä kumppanina. Enemmistö (71 %) pitää Yhdysvaltoja tärkeänä kauppakumppanina. Reilu puolet (55 %) näkee, että maa on ongelmistaan huolimatta keskeinen länsimaisten arvojen puolustaja maailmassa sekä tärkeä kumppani Suomelle. Kuitenkin lähes puolet (47 %) arvioi, että Yhdysvallat on epäluotettava sopimuskumppani, mikä kertoo nopeasti kasvaneesta epäluuloisuudesta maan poliittista toimintakykyä ja sitoumusten pitävyyttä kohtaan.

Myös Trumpia tukeva MAGA-liike jakaa suomalaisia. Neljäsosa (25 %) arvioi, että MAGA-liike on tullut jäädäkseen, koska se puuttuu aitoihin ongelmiin. Perussuomalaisten äänestäjistä näin ajattelee 66 prosenttia ja kokoomuksen äänestäjistä 35 prosenttia. Samalla enemmistö liittää MAGA-liikkeeseen vahvasti konservatiivisia ja kristillisiä arvoja sekä useita kielteisiä piirteitä.

Tulokset perustuvat 2 038 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 7.–20. lokakuuta. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pois lukien Ahvenanmaa).

Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen analyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy).

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

EVA: Suomalaisten luottamus Yhdysvaltoihin romahtanut

Suomalaisten käsitys Yhdysvalloista on kääntynyt lyhyessä ajassa selvästi aiempaa kielteisemmäksi. Enemmistö pitää Yhdysvaltoja nyt epävakaana ja arvaamattomana, ja aiempaa useampi näkee maan laajentumishaluisena suurvaltana sekä epäluotettavana kumppanina, selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n (EVA) syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Jos kuolisin tänään

Kuulin taannoin tarinan aikuisesta perusterveestä miehestä, joka meni rutiininomaisesti lääkäriin ja kuoli lääkärin vastaanotolle.

Andersson: Suomen torjuttava päästökauppajärjestelmän romuttaminen

Vasemmistoliiton europarlamentaarikko Li Andersson kritisoi voimakkaasti joidenkin EU-jäsenmaiden ja keskieurooppalaisen raskaan teollisuuden pyrkimyksiä heikentää EU:n päästökauppajärjestelmää (ETS). Keskiviikkona 25. helmikuuta lähes kaikki EU:n jäsenvaltiot osallistuivat kokoukseen energiaintensiivisen teollisuuden tilanteesta ja ETS:n tulevaisuudesta.

Airfryer saanut suomalaiset syömään enemmän meren herkkuja

Erikoissimpukoita.

Suomalaisten lautasilta löytyy entistä useammin esimerkiksi jättikatkarapuja ja mustekalaa. Äyriäisten käyttö on yleistynyt huomattavasti kotikeittiöissä, ja kaupassa kuluttajien ostoskoriin päätyy usein helposti valmistettavia tuotteita.

Varhaislapsuuden lehmänmaitoallergia yhteydessä alentuneeseen luuntiheyteen nuoruusiässä

Tutkimus osoittaa, että imeväisiässä todettu lehmänmaitoallergia liittyy alentuneeseen luuntiheyteen nuoruusiässä, vaikka suurimmalla osalla lapsista allergia oli väistynyt ennen murrosikää. Alentunut luuntiheys voi lisätä murtumariskiä.

Yli puolet suomalaisista lorottelee suihkussa

Nuoret aikuiset ja pohjoissuomalaiset ovat aktiivisimpia suihkussa lorottelijoita.

Suihkuun pissaaminen jakaa mielipiteitä, mutta on yllättävän yleistä Suomessa. Kyselyn mukaan 55 prosenttia suomalaisista on pissannut suihkussa ainakin kerran. Heistä 13 prosenttia, eli runsas kymmenes vastaajista, kertoo tekevänsä niin usein.

Törkeistä huumausainerikoksista ja törkeästä ryöstön valmistelusta yli kymmenen vuoden tuomio

Varsinais-Suomen käräjäoikeus on antanut tuomionsa muun muassa törkeitä huumausainerikoksia sekä törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelua koskevasta syytekokonaisuudesta. Asiassa vaadittiin rangaistusta 29 vastaajalle, ja pääkäsittely kesti 18 istuntopäivää.

Kaupunginteatterissa syksyllä naiskohtaloita historiasta ja maailman tunnetuin murhamysteeri

Sonja Pajunoja.

Kaupunginteatterin syksyssä nähdään uusi versio musikaali Seilistä , Sylvi Kekkosen elämästä inspiroitunut draama Ensimmäinen nainen ja Agatha Christien dekkariklassikko Hiirenloukku .

Lauha sää jatkuu viikonloppuna – jalankulkusää liukasta

Lumisateet jatkuvat heikentyneinä vielä tänään illalla pohjoisessa ja idässä. Viikonloppuna lämpötilan nollaraja nousee Oulun korkeudelle, ja jäisten pintojen päälle kertynyt vesi aiheuttaa liukkautta. Uusi matalapaine tuo sateita Jyväskylän eteläpuolelle sunnuntaina.

TPS sopinut maaliskuulle neljä harjoitusottelua

Keskikenttäpelaaja Timo Zaal on yksi TPS:n uusista hankinnoista.

Turun Palloseura on sopinut maaliskuulle neljä harjoitusottelua. Veikkausliigan kauteen valmistautuva TPS-miehistö kohtaa harjoitusotteluissa Veikkausliiga-joukkueet SJK:n ja VPS:n sekä Ykkösliiga-joukkueet EIF:n ja PK-35:n.

Turku Energia pitää kaukolämmön keväthinnan viime vuoden tasolla

Turku Energian myymän kaukolämmön keväthinta maalis–toukokuulle on julkaistu, ja se astuu voimaan 1. maaliskuuta. Kaukolämmön veroton keväthinta säilyy samalla tasolla kuin vuodentakainen keväthinta ja on 74,22 euroa megawattitunnilta (74,23 eur/MWh). Verollinen hinta on 93,15 euroa megawattitunnilta (2025: 93,16 eur).

Viking Glory täyttää neljä vuotta

Viking Glory on liikennöinyt Turun ja Tukhoman välillä jo neljän vuoden ajan.

Neljä vuotta täyttävä Viking Glory on palvellut jo lähes neljää miljoonaa matkustajaa ja auttanut nostamaan Viking Linen Turku–Tukholma-linjan ylivoimaiseksi ykköseksi.

Tallinkin Victoria I telakalle Naantaliin

Helsinki–Tallinna-reitin Victoria I:lle tehdään määräaikainen tekninen telakointi Turun korjaustelakalla Naantalissa 1.–14. maaliskuuta. Telakoinnin aikana laivan vedenalaiselle rungolle tehdään perusteellisia huoltotöitä, ja lisäksi laivaan rakennetaan uusi matkustajasisäänkäynti. Telakoinnin aikana Helsinki–Tallinna-reitillä liikennöivät päivittäin normaaliin tapaan pikalaivat MyStar ja Megastar.

Suomalaiset pitävät takapuskurissa roikkumista vakavana liikennerikkomuksena

Kuljettaja on vastuussa siitä, että ajaa tilanteeseen sopivaa nopeutta ja pitää tilanteen vaatimaa turvaväliä.

Voiko ketjukolariin joutumista välttää omalla toiminnallaan? Osa suomalaisista uskoo, ettei voi. Riittävän pitkä turvaväli edellä ajavaan antaa tehokkaasti toimintatilaa yllättävissä tilanteissa. Liikenneturva muistuttaa, että jokainen kuljettaja on vastuussa sekä valitsemastaan ajonopeudesta että turvavälistä.

Enemmistö taloyhtiöpäättäjistä kokee raitiotien hyödyt vähäisiksi

Turun kaupungin suunnittelema Satama–Varissuo-raitiotie jakaa taloyhtiöpäättäjien näkemyksiä. Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen laajan jäsenkyselyn perusteella valtaosa taloyhtiöiden edustajista ei kannata raitiotien rakentamista. Suhtautuminen on kriittistä myös Turun keskustan alueella. Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi antoi asiasta 25. helmikuuta lausunnon, joka perustuu kyselyn tuloksiin. Kyselyyn vastasi 689 henkilöä.

Volter Kilven tarina esitetään Naantalin pääkirjastossa

Red Nose Companysta tuttu Tuukka Vasama vie katsojat matkalle rakastetun kirjailijan sielunmaisemaan.

Näyttelijä Tuukka Vasama esittää kirjailija Volter Kilven tarinan Sanat varisevat helminä sydämelle Naantalin pääkirjastossa keskiviikkona 4. maaliskuuta kello 17.30.

Lapsi meinasi hukkua alikulkutunneliin Kaarinassa – poliisi epäilee rikosta

Viranomaiset saivat perjantaiaamuna tiedon veden varaan joutuneesta lapsesta Kaarinan Vyyryläisenmäessä. Onnettomuus tapahtui aamulla puoli kahdeksan jälkeen Vyyryläisenmäentien ja Kaarinantien risteyksessä olevassa alikulkutunnelissa, joka oli täyttynyt runsaalla vedellä.

Turun AMK kehittää asiantuntijasairaanhoitajan tehtävää Länsirannikolla

Asiantuntijasairaanhoitajien tehtäviä ja vastuita halutaan selventää uudessa hankkeessa, joka on käynnistynyt Turun AMK:ssa tammikuussa. Samalla pyrkimyksenä on luoda yhtenäisemmät toimintatavat Länsirannikon eri hyvinvointialueille.

Näköislehti

Urheilu

TPS sopinut maaliskuulle neljä harjoitusottelua

Keskikenttäpelaaja Timo Zaal on yksi TPS:n uusista hankinnoista.

Turun Palloseura on sopinut maaliskuulle neljä harjoitusottelua. Veikkausliigan kauteen valmistautuva TPS-miehistö kohtaa harjoitusotteluissa Veikkausliiga-joukkueet SJK:n ja VPS:n sekä Ykkösliiga-joukkueet EIF:n ja PK-35:n.

Porali lopettaa peliuransa, Ignatov jatkaa

Sanna Porali.

TPS:n pitkäaikainen luottopelaaja ja kapteeni Sanna Porali on päättänyt lopettaa pelaajauransa – ainakin toistaiseksi.

Puolustaja Tarmo Reunanen loppukaudeksi vuokralle Sveitsin pääsarjaan

Tarmo Reunanen.

TPS:n puolustaja Tarmo Reunanen siirtyy loppukaudeksi vuokralle Sveitsin pääsarjaan. Reunanen ehti pelata tällä kaudella Turun Palloseuran paidassa 45 Liiga-ottelua (6+18=24), ja hän toimi joukkueen kapteenina. Reunasella on voimassa oleva sopimus TPS:n kanssa kaudelle 2026–27, joka sisältää pelaajan ulkomaanoption.

Åboraakkeli: Kumpi nousee viivan päälle?

Lentopallon miesten Mestaruusliigan runkosarjan kääntyessä loppusuoralleen Varsinais-Suomessa riittää mielenkiintoa molemmissa päissä sarjataulukkoa. Loimaalla Hurrikaani porskuttaa vakuuttavasti kohti runkosarjan voittoa. Loimaalla voidaan suunnata luottavaisin mielin kohti pudotuspelejä, joissa tavoitteena on kirkastaa viime kevään hopea kullaksi.

Alie Conteh vahvistamaan Interin hyökkäystä

Alie Conteh.

Inter ja norjalaisseura Strømsgodset ovat sopineet 21-vuotiaan Alie Contehin vuoden mittaisesta lainasiirrosta Turkuun. Interillä on Sierra Leonen maajoukkuehyökkääjään myös osto-optio.

Aatola sarjakolmosena Miamin avauksen jälkeen

Vilho Aatola.

USF Juniors -kausi käynnistyi Homestead-Miami Speedwayllä kolmen osakilpailun voimin. Suomalaiskuljettaja Vilho Aatola on avausviikonlopun jälkeen sarjassa kolmantena.