Finnveran myöntämä rahoitus kasvoi tuntuvasti Varsinais-Suomessa

Finnveran yhteenlaskettu rahoitus Satakunnan ja Varsinais-Suomen pk- ja midcap-yrityksille kasvoi 30 prosenttia viime vuonna edellisvuodesta, ja rahoitetuista toimialoista ykkösenä oli tuttuun tapaan teollisuus. Meriteollisuuden vetovoima näkyi pk- ja midcap-yritysten tilauskirjoissa, ja alihankintaverkostoon kuuluvat yritykset tarvitsivat rahoitusta toimituksiin ja tuotantoon.

Investointien ja yrityskauppojen rahoituksessa maakunnat kulkivat eri suuntiin. Investointien ja yritysten omistajanvaihdosten rahoitus nousi Varsinais-Suomessa mutta laski Satakunnassa. Lounais-Suomen maakunnissa talouden näkymät ovat nousujohteiset, mutta kasvun jarruksi voivat nousta pula tuotantokapasiteetista ja osaajista. Finnvera vauhdittaa pienten ja aloittavien yritysten kasvua lainoilla ja käynnistää toukokuussa maatalousyritysten investointien rahoituksen.

Satakunnan ja Varsinais-Suomen rahoitus oli korkealla myös naapurimaakuntiin verrattuna.

Finnveran rahoitti Lounais-Suomen pk- ja midcap-yrityksiä yhteensä 246 miljoonalla eurolla (190). Satakunnassa rahoitus kasvoi 116 miljoonaan euroon (103) ja Varsinais-Suomessa 131 miljoonaan euroon (87). Varsinais-Suomessa taso on vielä jäljessä huippuvuotta 2021, mutta Satakunnassa rahoitus on maakunnan kokoon nähden erittäin korkealla tasolla. Satakunnassa Finnveran vuosittaisen rahoituksen määrä on vaihdellut 40−90 miljoonan välillä, kunnes rahoitus jo 2024 nousi yli sataan miljoonaan ja nousi viime vuonna entisestään.

Satakunnan ja Varsinais-Suomen rahoitus oli korkealla myös naapurimaakuntiin verrattuna. Teollisista maakunnista taakse jäi muun muassa Pirkanmaa.

Finnveran rahoitus Varsinais-Suomeen noudatti maakunnan suhteellista osuutta, joka on noin kymmenesosa koko Suomen rahoitusluvuista. Veturitoimialana toimi tuttuun tapaan teollisuus. Finnveran rahoitus maakunnan teollisuusyrityksille tuplaantui edellisvuodesta, ja nosti mukanaan koko maakunnan rahoituksen määrää. Erityisen vahvaa kasvu oli perinteisesti suurella toimialalla, metallituotteiden valmistuksessa, jonka rahoitus yli 2,5-kertaistui. Myös liike-elämän palveluissa rahoitus kasvoi, kun taas kaupan ja kuluttajapalvelujen sekä matkailun rahoitus laskivat.

− Meriteollisuuden hyvä tilauskanta on merkittävältä osin piristänyt teollisuuden ja erityisesti metalliteollisuuden aktiivisuutta, ja alustoimialalla pk- ja midcap-yrityksillä on ollut paljon hankkeita niin valmistuksen kuin alihankinnankin osalta. Muilla toimialoilla rahoitusmäärät ovat pienempiä, ja muutokset voivat selittyä yksittäisten yritysten hankkeilla. Kuluttajavetoisten alojen rahoituksen laskussa näkyy kuluttajien varovainen käyttäytyminen, sanoo aluepäällikkö Jyrki Isotalo tiedotteessa.

Varsinais-Suomessa Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamat investoinnit kasvoivat 13 prosenttia edellisvuodesta.

− Kasvu on positiivinen uutinen, kun investoinnit yleisesti ovat vähissä, mutta investointitaso oli tavanomaista alhaisempi. Maakuntana jäimme koko maan kasvuvauhdista, sillä Finnveran osarahoittamat investoinnit valtakunnallisesti nousivat viime vuonna lähes kolmanneksella edellisvuodesta. Vahva viesti on, että nyt on erinomainen hetki toteuttaa tulevaisuuteen suuntaavia investointeja. Lounais-Suomessa lähivuosien näkymät etenkin teollisuudessa ovat nousujohteiset, ja tuotantokapasiteetin rajat voivat tulla vastaan, mikä jarruttaa yritysten kasvua, Isotalo sanoo.

Satakunnassakin Finnveran rahoitus kasvoi voimakkaimmin teollisuudessa, ja metalliteollisuuden lisäksi myös muilla teollisuuden aloilla.

− Maakunnan kokoon suhteutettuna myönnetyn rahoituksen määrä oli erittäin hyvällä tasolla. Toimialoista teollisuus oli selvä veturi. Myös Satakunnassa meriteollisuuden alihankkijoiden tilanne on hyvä, ja merkittävää kasvua odotetaan tällekin vuodelle. Myös puolustusteollisuuden hankkeisiin liittyy paljon myönteisiä odotuksia. Liike-elämän palveluissa sekä kaupan ja kuluttajapalvelujen aloilla sen sijaan rahoitus laski, mikä kertoo osaltaan palvelualojen heikosta markkinatilanteesta, sanoo aluepäällikkö Pia Kiuru.

Korkeista rahoitusvolyymeistä huolimatta Satakunnassa Finnveran rahoitus investointeihin laski voimakkaasti. Finnveran osarahoittamat investoinnit putosivat peräti 75 prosenttia edellisvuodesta, mutta muutosta selittää vuodelle 2024 ajoittunut yksittäinen suuri investointi. Pia Kiurun mukaan vaihtelu voi kertoa myös siitä, että investointeja on tehty kaupallisella rahoituksella eikä Finnveraa ole tarvittu takaajaksi.

– Satakunnassa Finnveran rahoitus kohdistui erityisesti yritysten toimitusvakuuksiin ja toimitusten vaatimaan käyttöpääomaan, mikä kuvastaa sitä, että tilauskirjat ovat nyt täynnä ja yrityksissä tuotanto huipussaan. Teollisuuden investointien väheneminen on huolestuttavaa, koska yritysten nimenomaan pitäisi investoida pysyäkseen pitkällä tähtäimellä kilpailukykyisinä. Haasteeksi voi tulla myös osaavan työvoiman riittävyys, kun alus- ja telakka-ala on voimakkaassa kasvussa, Kiuru sanoo.

Varsinais-Suomessa omistajanvaihdosten rahoitus kääntyi kasvuun. Rahoitettujen yrityskauppojen määrä kasvoi yli neljänneksellä edellisvuodesta 66:een ja yrityskauppoihin myönnetty rahoitus nousi 20 miljoonaan euroon.

− Omistajanvaihdosten rahoituksessa nähtiin mukavaa kasvua. Varsinais-Suomessa takana on useampi hyvin hiljainen vuosi, mikä kertoo toimintaympäristön epävarmuudesta viime vuosina. Viime vuonna rahoitetut yrityskaupat olivat Varsinais-Suomessa keskimäärin isompia kuin koko maassa, mikä nosti rahoituksen euromäärää, Isotalo sanoo.

Satakunnassa suunta oli päinvastainen. Positiivisen vuoden 2024 jälkeen omistajanvaihdosten rahoitus puolittui kolme miljoonaan euroon vuonna 2025 ja myös rahoitettujen yrityskauppojen määrä laski.

− Satakunnassa vuosi 2025 oli omistajanvaihdosten kannalta heikko vuosi, ja yrityskaupoissa oli poikkeuksellista hitautta. Taustalla on yleinen epävarmuus ja se, että yrityskauppaneuvottelut kestävät usein pitkään. Uusimmat viestit kuitenkin ennakoivat, että tilanne on alkuvuonna vilkastunut. Yritysten omistajanvaihdosten merkitys yritysten kasvulle ja sitä kautta maakuntien taloudelle on suuri, Kiuru sanoo.

Suomen taloudessa näkyy positiivisia kasvun merkkejä, kuten viennin tilausten kasvu ja kuluttajien ostovoiman parantuminen, mikä tukee investointien käynnistämistä. Finnvera tarjoaa rahoitusta rohkeasti innovatiivisille ja skaalautuville yrityksille ja varmistaa pienten yritysten kasvua mikroyritysten lainalla, jota helmikuun alusta lähtien voivat hakea alle kymmenen henkilön yritykset ja aloittavat yritykset. Digitalisaation ja vihreän kasvun hankkeisiin on saatavilla vakuudettomia InvestEU-lainoja. Lainojen kysyntä on toistaiseksi ollut varovaista.

– Meriklusterin ja puolustusteollisuuden ohella kasvupotentiaalia on muillakin aloilla. InvestEU-lainat ovat ehdoiltaan hyvin houkuttelevia yrityksille, joten niiden kysynnän toivoisi kasvavan. Toivomme myös, että maakuntien pienet yritykset hyödyntävät mikroyrityslainaa aktiivisemmin kasvuaskeliinsa. Myös vientitakuut ovat alihyödynnetty rahoitustapa viennin vauhdittamiseen, vaikka alueella on runsaasti vientiä tekeviä pk- ja midcap-yrityksiä, Isotalo ja Kiuru sanovat.

Finnvera käynnistää toukokuun alusta rahoituksen uudelle toimialalle, kun maatalousyritysten isot investoinnit ja omistusjärjestelyt tulevat rahoituksen piiriin.

– Tämä on kiinnostava uusi avaus Lounais-Suomessa, jossa yritysmuotoista maataloutta on paljon. Nopeampaa kasvua ja tuotannon tehokkuutta tavoittelevien maatalousyritysten rahoituksen saatavuuden varmistaminen on äärimmäisen tärkeää, Isotalo sanoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä

Kaukolämpötyö hidastaa liikennettä Kataraistentiellä Sävelkujan risteyksen kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne tulee jonoutumaan varsinkin ruuhka-aikoina. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Seinälle maalattu parkkiruuttu helpottaa pysäköintiä

Seinälle jatkuvat pysäköintiruudun rajat voivat helpottaa autoilijoiden pysäköintiä. P-Louhessa toteutetussa kokeilussa puolet kyselyyn vastanneista koki merkintöjen helpottavan pysäköintiä. Ruutuun peruuttamista viivat eivät kuitenkaan lisänneet.

Tasoristeystä huolletaan Konsankujalla

Tasoristeyksen huoltotyö katkaisee tien kaikelta liikenteeltä Konsankujan tasoristeyksen kohdalta ensi sunnuntaina. Huoltotyö tehdään sunnuntain ja maanantain välisenä iltana/yönä kello 22–06.

Food & Fun Festival kutsuu maistelemaan Turun makuja

Food & Fun tulee taas.

Food & Fun Festival kokoaa jälleen yhteen kansainvälisiä keittiömestareita sekä turkulaisia ravintoloita. Tapahtuman ytimen muodostavat yhteiset illalliset, joissa vierailevien mestareiden ruokafilosofiat yhdistyvät paikallisten keittiöiden osaamiseen. Niistä syntyy tapahtumaviikolle erikoismenuja ja yksittäisiä annoksia.

Kupittaan kärjen lisähankinta kaupunginhallituksen syyniin

Turun kaupunginhallituksen rakentamis- ja tilajaosto käsittelee Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen lisähankinnan toteutussuunnitelmaa maanantaina 28. syyskuuta. Turun Tiedepuistoa kehittävän hankkeen lisähankinnan kokonaiskustannusarvio on 19,27 miljoonaa euroa.

Auralia-kuoro järjestää soivan sieniretken

Kamarikuoro Auralia järjestää lauantaina 26. syyskuuta kello 13 Maariassa syksyisen luontoretkikonsertin Syksyn tullen sieniä kasvaa . Tapahtuma on jatkoa keväällä suuren suosion saaneelle Kevään kohinaa -konsertille, joka järjestettiin Kuusiston luontopoluilla ja linnanrauniolla.

Aura ja Paavo auttavat vakavasti sairaita lapia koulunkäynnissä

Turun kaupunki on hankkinut kaksi AV-opetusrobottia, joiden avulla pitkäaikaissairas oppilas voi osallistua oman koulunsa opetukseen kotoa käsin. Aura- ja Paavo-nimiset robotit otettiin käyttöön lukuvuoden alussa.

Kespron Turun noutotukusta yli 4 000 kiloa ruokalahjoituksiin vuodessa

Kespron noutotukku Turussa lahjoitti viime vuonna hieman yli 4 000 kiloa ruokaa paikalliseen ruoka-apuun. Lahjoitetun ruoan arvo oli noin 16 400 euroa. Yhteistyökumppanina toimii turkulainen Operaatio Ruokakassi, jonka kautta ruoka menee eteenpäin apua tarvitseville.

Meluavaa yötyötä ja muutoksia liikennejärjestelyihin Raision keskustassa

E18 Raision keskusta -hankkeessa tehdään paalutus- ja pontitustöitä Turun kehätien (E18) varrella. Töistä aiheutuu melua, ja lisäksi osa töistä tehdään yöaikaan.

Kitaralegenda John Scofield tähdittää Turku Jazz Festivalin avajaisia Fuugassa

Modernin jazzkitaran suuriin uudistajiin lukeutuva John Scofield saapuu Turkuun Combo 75 -yhtyeensä kanssa. 75-vuotisjuhlaansa viettävän kitaralegendan rinnalla huippukokoonpanossa soittavat pianisti Gerald Clayton , basisti Vicente Archer ja rumpali Bill Stewart . Konsertti on osa kymmenpäiväiseksi laajenevan Turku Jazz Festivalin avausviikonlopun ohjelmaa musiikkitalo Fuugassa.

Päihdeneuvonta pystyy vastaamaan vain joka kolmanteen puheluun

Päihdeneuvonnan auttavaan puhelimeen tuli tammi-elokuussa 33 prosenttia enemmän puheluita kuin viime vuonna vastaavana aikana. Avun tarve ylittää resurssit: vain noin joka kolmanteen puheluun pystytään vastaamaan. Sote-järjestöjen rahoitusleikkaukset uhkaavat valtakunnallisen auttavan puhelimen tulevaisuutta.

Kaarina hakee kumppania aurinkopuiston toteuttamiseen

Krossin aurinkovoimala-alue Kaarinassa tarjoaa operaattorille poikkeuksellisen Ready-to-Build-mahdollisuuden. Kaupunki on vähentänyt hankkeen riskejä ennakoivalla kaavoitus- ja selvitystyöllä sekä vahvalla strategisella sitoutumisella. Logistisesti erinomainen sijainti Turku–Helsinki-moottoritien tuntumassa, alle kilometrin päässä oleva sähköinfra, valmis tieverkko ja laajenevan Krossin yritysalueen synergia tekevät alueesta houkuttelevan kohteen aurinkovoimainvestoinnille.

Onnikoti Taika tuo uudenlaista yhteisöllistä asumista Turun Kirstinpuistoon loppuvuodesta 2026

Vammaisten asumispalveluja tarjoava Onnikodit laajentaa toimintaansa Turkuun avaamalla loppuvuodesta 2026 uuden modernin yhteisöllisen asumisen yksikön, Onnikoti Taikan, Kirstinpuiston kaupunginosaan. Uusi yksikkö tarjoaa asukkailleen turvallisen ja omannäköisen elämän mahdollisuuden kerrostaloympäristössä, painottaen samalla yhteisöllisyyttä ja yksilöllistä tukea.

Vastasyntyneiden hoidon asiantuntijat kokoontuvat Turussa

Vastasyntyneiden hoidon kansainväliset asiantuntijat kokoontuvat Turkuun 11. Scene-symposiumiin 24.–25. syyskuuta. Monialainen symposiumi käsittelee erityisesti vanhemman ja vastasyntyneen fyysistä ja emotionaalista läheisyyttä sairaalahoidon aikana.

Mäntyrinteen vanhainkodin tilalle rakennetaan uusi hoivakoti

Havainnekuva uudesta hoivakodista.

Turkuun nousee jälleen uusi hoivakoti, kun NCC käynnistää Hemsön Varhalle rakennuttaman hoivakodin rakennustyöt. Virvoituksentie 5: een nousee uudisrakennus, johon tulee 70-paikkainen ympärivuorokautisen palveluasumisen yksikkö ja satapaikkainen kuntoutus- ja arviointitoiminnan yksikkö. Hankkeen arvo NCC:lle on noin 18 miljoonaa euroa.

Marina Palace remontoidaan lattiasta kattoon – ovet sulkeutuvat tammikuussa kolmeksi kuukaudeksi

Radisson Blu Marina Palace Hotel sulkeutuu vuodenvaihteessa noin kolmeksi kuukaudeksi mittavan uudistuksen vuoksi. Aurajoen rannassa hotelli uudistetaan lattiasta kattoon, huoneista ja ravintolasta kokoustiloihin, aulaan, valaistukseen ja talotekniikkaan asti.

Opiskelijoilta raikkaita ideoita ruokahävikin vähentämiseksi

Innovaatioprojektiin osallistuneiden opiskelijoiden suunnittelevat toimintakortit innostavat pohtimaan arjen ruokahavikkia kaytannonlaheisesti.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) sai Turun ammattikorkeakoulun opiskelijoilta 17 ideaa ruokahävikin vähentämiseksi. LSJH antoi kahdeksanhenkiselle Capstone-ryhmälle toimeksiannon ideoida osallistavia ja elämyksellisiä näyttelyteoksia vierailukeskuksiin ja muihin tapahtumiin. Tuloksia voidaan hyödyntää jatkossa jäteneuvonnassa ja ympäristökasvatuksessa.

Näköislehti

Urheilu

Arttu Mäkelästä Interin data-analyytikko

Arttu Mäkelä on aloittanut FC Interissä data-analyytikkona. Hänen tehtäviinsä kuuluvat muun muassa pelaajarekrytoinnin data-analytiikka, tekoälypohjaisten työkalujen kehittäminen sekä muut urheilutoimintaa tukevat analytiikkatehtävät.

TPS:n Nils Veinbergs Latvian alle 21-vuotiaisiin

Nils Veinbergs.

TPS:n jalkapallomiehistöön kesken kuluvan kauden lainasopimuksella Ilveksestä siirtynyt Nils Veinbergs on valittu Latvian alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Latvia kohtaa syys-lokakuun taitteessa EM-karsinnoissa Saksan, Kreikan ja Maltan. Kyseessä on 19-vuotiaan kärkipelaajan ensimmäiset ottelut alle 21-vuotiaissa. Hän on edustanut maataan alle 19-vuotiaissa 13 kertaa ja tehnyt niissä neljä maalia.

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.