Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa sunnuntaina

Koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti.
Koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti. Kuva: iStock

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa sunnuntaina 1. maaliskuuta. Koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti. Kiinnipitoaika koskee taajamien ulkopuolisia alueita. Taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat kytkettyinä vuoden ympäri.

Kiinnipitoaikana koira tulee pitää aina kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä. Vapaana koiraa saa pitää alueen omistajan tai haltijan luvalla ainoastaan pihamaalla, puutarhassa tai muulla aidatulla alueella. Koirien kiinnipitoajan noudattaminen on tärkeää, jotta luonnoneläimillä olisi rauha niiden lisääntymisaikana. Talven jäljiltä eläimet voivat olla heikossa kunnossa ja tarvitsevat rauhaa myös lepoon ja ruokailuun.

Kiinnipito on tärkeää erityisesti kevätaikaan. Pesivät linnut suhtautuvat koiraan kuin mihin tahansa petoon ja kaikkoavat helposti pesimäpaikalta, vaikka koira ei olisikaan kiinnostunut linnuista. Koira voi myös tuhota lintujen pesiä. Lintujen lisäksi myös monilla nisäkkäillä kiimakausi käynnistyy aikaisin keväällä.

Kiinnipitoaika koskee kaikkia koiria pois lukien virkatehtävissä olevat poliisin, tullin, puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen koirat sekä paimentamis-, opas- tai vartiointitehtävien koulutustilanteet. Kiinnipitoaika ei myöskään koske alle viiden kuukauden ikäisiä pentuja tai palvelutehtävissä olevia koiria. Pennut tulee pitää taajama-alueilla kytkettyinä ympäri vuoden järjestyslain mukaisesti.

Kiinnipitomääräyksestä voidaan poiketa myös tilanteissa, joissa muuta kuin ajamalla työskentelevää metsästyskoiraa käytetään rauhoittamattomien eläinten pyynnissä, tai kun kanakoiraa tai muuta lintukoiraa koulutetaan. Suomen Riistakeskus voi myös myöntää luvan poiketa kiinnipitovelvollisuudesta koirakokeen pitämiseksi tai koiran kouluttamiseksi. Kaikki edelliset poikkeamat edellyttävät, että pyynti, koirakoe tai kouluttaminen tapahtuu siten, ettei rauhoitettuja riistaeläimiä häiritä niiden lisääntymisaikana. Lisätietoa Suomen Riistakeskuksen myöntämistä luvista löytyy Riistakeskuksen verkkosivuilta. Viralliset kokeet voi tarkastaa Kennelliiton tapahtumakalenterista.

Koiranomistajan tulee muistaa, että kiinnipitoajan päätyttyäkin metsästyslaki määrää pitämään koiran kytkettynä, ellei maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta ole lupaa koiran vapaana pitämiseen. Vaikka koira olisi luvallisesti irti, tulee sen olla aina omistajan hallittavissa.

Luonnonsuojelualueilla koira tulee pitää aina kytkettynä.

Järjestyslain koirakuria koskeva pykälä velvoittaa pitämään koiran aina kytkettynä taajama-alueella. Koiraa saa pitää vapaana ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa sekä suljetuilla piha-alueilla, mutta koiran on oltava näissäkin paikoissa omistajansa tai haltijansa valvonnassa ja hallinnassa. Koiran omistajan tai haltijan tulee myös huolehtia, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

Järjestyslain mukaan koiraa ei saa päästää kytkemättömänä kuntopolulle tai vastaavalle juoksuradalle. Koiraa ei saa myöskään viedä yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille tai yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle. Koiran saa viedä koiraladuiksi merkityille hiihtoladuille sekä koirien käyttöön tarkoitetulle uimarannoille.

Hyvä koiranomistaja tuntee koiraetiketin ja noudattaa sitä, jotta koiran kohtaamiset niin lajitovereiden, muiden eläinten kuin ihmistenkin kanssa sujuisivat mahdollisimman sujuvasti. Voit tarkistaa metsästys- ja järjestyslain mukaiset koirien kiinnipitomääräykset muun muassa Kennelliiton verkkosivuilta.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Suomalaiset pitävät takapuskurissa roikkumista vakavana liikennerikkomuksena

Kuljettaja on vastuussa siitä, että ajaa tilanteeseen sopivaa nopeutta ja pitää tilanteen vaatimaa turvaväliä.

Voiko ketjukolariin joutumista välttää omalla toiminnallaan? Osa suomalaisista uskoo, ettei voi. Riittävän pitkä turvaväli edellä ajavaan antaa tehokkaasti toimintatilaa yllättävissä tilanteissa. Liikenneturva muistuttaa, että jokainen kuljettaja on vastuussa sekä valitsemastaan ajonopeudesta että turvavälistä.

Enemmistö taloyhtiöpäättäjistä kokee raitiotien hyödyt vähäisiksi

Turun kaupungin suunnittelema Satama–Varissuo-raitiotie jakaa taloyhtiöpäättäjien näkemyksiä. Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen laajan jäsenkyselyn perusteella valtaosa taloyhtiöiden edustajista ei kannata raitiotien rakentamista. Suhtautuminen on kriittistä myös Turun keskustan alueella. Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi antoi asiasta 25. helmikuuta lausunnon, joka perustuu kyselyn tuloksiin. Kyselyyn vastasi 689 henkilöä.

Volter Kilven tarina esitetään Naantalin pääkirjastossa

Red Nose Companysta tuttu Tuukka Vasama vie katsojat matkalle rakastetun kirjailijan sielunmaisemaan.

Näyttelijä Tuukka Vasama esittää kirjailija Volter Kilven tarinan Sanat varisevat helminä sydämelle Naantalin pääkirjastossa keskiviikkona 4. maaliskuuta kello 17.30.

Lapsi meinasi hukkua alikulkutunneliin Kaarinassa – poliisi epäilee rikosta

Viranomaiset saivat perjantaiaamuna tiedon veden varaan joutuneesta lapsesta Kaarinan Vyyryläisenmäessä. Onnettomuus tapahtui aamulla puoli kahdeksan jälkeen Vyyryläisenmäentien ja Kaarinantien risteyksessä olevassa alikulkutunnelissa, joka oli täyttynyt runsaalla vedellä.

Turun AMK kehittää asiantuntijasairaanhoitajan tehtävää Länsirannikolla

Asiantuntijasairaanhoitajien tehtäviä ja vastuita halutaan selventää uudessa hankkeessa, joka on käynnistynyt Turun AMK:ssa tammikuussa. Samalla pyrkimyksenä on luoda yhtenäisemmät toimintatavat Länsirannikon eri hyvinvointialueille.

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa sunnuntaina

Koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti.

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa sunnuntaina 1. maaliskuuta. Koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti. Kiinnipitoaika koskee taajamien ulkopuolisia alueita. Taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat kytkettyinä vuoden ympäri.

Tyks tukee yhdenvertaista hoitoa harvinaissairauksissa

Harvinaissairaudet ovat yksittäin harvinaisia, mutta yhdessä ne koskettavat Suomessa arviolta noin 300 000 ihmistä. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyks) vahvistetaan yhdenvertaisia hoitopolkuja ja tuetaan ammattilaisia harvinaisten sairauksien tunnistamisessa ja hoidossa.

Raision kaupungintalon Galleriassa esillä käsityötaitoa nukkevaatenäyttelyssä

Raision kaupungintalon Galleriassa nähdään maaliskuun ajan paikallista käsityötä, kun esillä on Tatiana Myllärin vuosien varrella virkattuja ja kudottuja nukenvaatteita.

Raision kaupungintalon Galleriassa on esillä Tatiana Myllärin Nukkemaailman muotitalo -näyttely 3.–30. maaliskuuta. Mylläri on kutonut nukenvaatteita pienestä pitäen. Harrastuksessa on ollut myös pidempiä taukoja, mutta hän on palannut sen pariin aina uudelleen.

Finnveran myöntämä rahoitus kasvoi tuntuvasti Varsinais-Suomessa

Finnveran yhteenlaskettu rahoitus Satakunnan ja Varsinais-Suomen pk- ja midcap-yrityksille kasvoi 30 prosenttia viime vuonna edellisvuodesta, ja rahoitetuista toimialoista ykkösenä oli tuttuun tapaan teollisuus. Meriteollisuuden vetovoima näkyi pk- ja midcap-yritysten tilauskirjoissa, ja alihankintaverkostoon kuuluvat yritykset tarvitsivat rahoitusta toimituksiin ja tuotantoon.

YK:n väestörahasto UNFPA:n pääjohtaja tutustui suomalaisiin naisterveysinnovaatioihin Turussa

UNFPA:n pääjohtaja Diene Keita ja ministeri Ville Tavio.

Yhdistyneiden kansakuntien väestörahaston (UNFPA) pääjohtaja Diene Keita vieraili torstaina 26. helmikuuta Turussa. Vierailunsa aikana pääjohtaja Keita tapasi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps.) sekä tutustui suomalaiseen terveysteknologia- ja lääketeollisuusosaamiseen Women’s Health Hub Finland -verkoston kautta. Keita ja Tavio tutustuivat Bayerin Turun tuotantolaitokseen sekä biotiede- ja diagnostiikkayritys Revvityn toimintaan.

Lidl laajentaa myymälöiden aukioloaikoja Varsinais-Suomessa – ovet auki kello 7

Lidl on laajentanut myymälöiden aukioloja eri puolella Suomea. Maaliskuun alusta alkaen kaikki Varsinais-Suomen Lidlit avaavat arkisin ovensa jo kello 7. Osassa myymälöistä myös illan aukiolo pitenee.

Kirjailija ja opettaja Tommi Kinnunen Turun yliopiston vuoden alumni

Tommi Kinnunen.

Turun yliopisto on valinnut kirjailija ja äidinkielenopettaja Tommi Kinnusen vuoden alumniksi. Tunnustus julkistettiin yliopiston 106. vuosijuhlassa 26. helmikuuta. Valinnan teki Turun yliopiston rehtori Marjo Kaartinen .

Furuholm: Taksilakiesitys ei puutu taksien saatavuusongelmaan

Kansanedustaja, liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Timo Furuholm (vas.) kritisoi hallituksen taksilakiesitystä siitä, ettei siinä edes yritetä edistää taksien saatavuutta, vaikka hallitusohjelmassa saatavuuden parantaminen on kirjattu keskeiseksi tavoitteeksi. Furuholm nostaa esiin myös alustataksikuljettajien heikot työehdot.

Mielipide: Raskaussyrjinnän on loputtava

Kirjoittajat vaativat raskaana olevien syrjinnän lopettamista.

Liian moni nuori nainen joutuu Suomessa edelleen pohtimaan, uskaltaako raskaudesta kertoa työpaikalla. Raskauteen ja perhevapaisiin liittyvä syrjintä on yhä ongelma suomalaisessa työelämässä, ja se heikentää luottamusta koko järjestelmää kohtaan. Tasa-arvoinen työelämä edellyttää myös parempaa lainsäädäntöä.

Seurakuntayhtymä ponnisti 3,7 miljoonaa euroa plussalle

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viime vuoden talousarvioon oli budjetoitu 359 000 euron alijäämä. Seurakunnille annettiin kesäkuussa käyttöön siirtyneet määrärahat edelliseltä tilikaudelta, tämän jälkeen tilikauden alijäämäksi muutoksen jälkeen talousarvioon muodostui 767 000 euroa.

Vuosikymmen omavaraisena rukiin suhteen

Ruisleipäpäivää vietetään 28. helmikuuta jo kymmenettä kertaa. Vuonna 2017 suomalaiset äänestivät ruisleivän Suomen kansallisruoaksi ja perinteinen herkku sai oman juhlapäivän.

Turun Osuuskaupan liikevaihto ja tulos kasvoivat

Turun Osuuskaupalla (TOK) oli vuoden lopussa 190 958 asiakasomistajaa. Asiakasomistajat saivat bonusta ja maksutapaetua yhteensä 30,5 miljoonaa euroa. TOK:n liikevaihto oli viime vuonna 829,1 miljoonaa euroa. Investoinnit Varsinais-Suomeen olivat 71,6 miljoonaa euroa. Henkilöstöä oli vuoden lopussa 2 572.

Greige kiilasi suosituimmaksi väriksi keittiöissä

Greige kiilasi keittiövärien ykköseksi.

K-Raudan Cello-keittiöiden viime vuoden myyntitilastoista paljastuu käynnissä oleva sävyvallankumous. Värien suosio keittiökaapistoissa on kasvanut viime vuosina niin, että pitkään johtoasemaa hallussa pitänyt valkoinen on syrjäytetty ykkössijalta.

Näköislehti

Urheilu

Porali lopettaa peliuransa, Ignatov jatkaa

Sanna Porali.

TPS:n pitkäaikainen luottopelaaja ja kapteeni Sanna Porali on päättänyt lopettaa pelaajauransa – ainakin toistaiseksi.

Puolustaja Tarmo Reunanen loppukaudeksi vuokralle Sveitsin pääsarjaan

Tarmo Reunanen.

TPS:n puolustaja Tarmo Reunanen siirtyy loppukaudeksi vuokralle Sveitsin pääsarjaan. Reunanen ehti pelata tällä kaudella Turun Palloseuran paidassa 45 Liiga-ottelua (6+18=24), ja hän toimi joukkueen kapteenina. Reunasella on voimassa oleva sopimus TPS:n kanssa kaudelle 2026–27, joka sisältää pelaajan ulkomaanoption.

Åboraakkeli: Kumpi nousee viivan päälle?

Lentopallon miesten Mestaruusliigan runkosarjan kääntyessä loppusuoralleen Varsinais-Suomessa riittää mielenkiintoa molemmissa päissä sarjataulukkoa. Loimaalla Hurrikaani porskuttaa vakuuttavasti kohti runkosarjan voittoa. Loimaalla voidaan suunnata luottavaisin mielin kohti pudotuspelejä, joissa tavoitteena on kirkastaa viime kevään hopea kullaksi.

Alie Conteh vahvistamaan Interin hyökkäystä

Alie Conteh.

Inter ja norjalaisseura Strømsgodset ovat sopineet 21-vuotiaan Alie Contehin vuoden mittaisesta lainasiirrosta Turkuun. Interillä on Sierra Leonen maajoukkuehyökkääjään myös osto-optio.

Aatola sarjakolmosena Miamin avauksen jälkeen

Vilho Aatola.

USF Juniors -kausi käynnistyi Homestead-Miami Speedwayllä kolmen osakilpailun voimin. Suomalaiskuljettaja Vilho Aatola on avausviikonlopun jälkeen sarjassa kolmantena.

Puukkokatsomo: RaiFu mestaruutta puolustamaan

Senni Viren.

Naisten Futsal-liigan hallitseva mestari RaiFu on ollut kuluneella kaudella odotetun vahva. Kun runkosarjaa on jäljellä kolme kierrosta, raisiolaiset ovat tiukasti mukana runkosarjan voittokamppailussa.