Suomalaiset pitävät takapuskurissa roikkumista vakavana liikennerikkomuksena

Kuljettaja on vastuussa siitä, että ajaa tilanteeseen sopivaa nopeutta ja pitää tilanteen vaatimaa turvaväliä. Kuljettaja on vastuussa siitä, että ajaa tilanteeseen sopivaa nopeutta ja pitää tilanteen vaatimaa turvaväliä. Kuva: Nina Mönkkönen / Liikenneturva

Voiko ketjukolariin joutumista välttää omalla toiminnallaan? Osa suomalaisista uskoo, ettei voi. Riittävän pitkä turvaväli edellä ajavaan antaa tehokkaasti toimintatilaa yllättävissä tilanteissa. Liikenneturva muistuttaa, että jokainen kuljettaja on vastuussa sekä valitsemastaan ajonopeudesta että turvavälistä.

Lähes kahdeksan kymmenestä suomalaisesta pitää liian lähellä perässä ajamista vakavana liikennerikkomuksena, selviää Liikenneturvan kyselystä. Silti autoilijoista noin joka kymmenes (13 %) on sitä mieltä, että ketjukolariin joutumiseen ei voi vaikuttaa omalla toiminnallaan. Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tarja Korhonen ihmettelee näiden kuljettajien asennetta.

– Muiden toimintaan liikenteessä ei voi vaikuttaa, mutta omaansa voi. Ketjukolariin joutumista pystyy ennaltaehkäisemään pitämällä riittävän pitkää turvaväliä edellä ajavaan. Jos ajat lähellä edessäsi ajavaa autoa ja perässä tuleva roikkuu takapuskurissasi, niin äkkijarrutuksen sattuessa jäät kahden auton väliin, Korhonen sanoo tiedotteessa.

Mitä sitten kannattaa tehdä, jos takana tuleva hiillostaa?

– Jos joku nuuskii takapuskuriasi, niin jätä entistä enemmän väliä edellä ajavaan. Voit myös hidastaa nopeutta, jolloin takana olevankin on hidastettava. Silloin molemmille jää enemmän reagointiaikaa”, Korhonen kertoo.

Liukkaalla tai lumisella säällä jarrutusmatka pitenee kuivaan kesäkeliin verrattuna. Silloin ajonopeutta on syytä laskea ja turvaväliä kasvattaa entisestään.

– Kelin lisäksi talvirenkaiden kunto vaikuttaa pysähtymismatkaan. Sekin kannattaa ottaa huomioon sekä ajonopeutta että turvaväliä valitessa, Korhonen muistuttaa.

Pidä riittävä turvaväli edellä ajavaan. Huomioi nopeus, keli ja renkaiden kunto turvavälin valinnassa.

Alenna nopeutta, kun keli on huono.

Muista seurata takana tulevaa liikennettä. Kasvata turvaväliä edellä ajavaan, jos perässä tuleva on liian lähellä.

Keskity ajamiseen. Vilkkaassa liikenteessä ehtii tapahtua paljon jo nopean puhelimeen vilkaisun aikana.

Jos lumi pöllyää tai näkyvyys on muuten huono, niin käytä sumuvaloja.

Liikenneturva selvitti suomalaisten ajatuksia liikenteestä kyselytutkimuksella marraskuussa. Kyselyn toteutti Liikenneturvan toimeksiannosta Verian. Siihen vastasi yhteensä 1 005 henkilöä, joista autoilijoita oli 820.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Turku Energia pitää kaukolämmön keväthinnan viime vuoden tasolla

Turku Energian myymän kaukolämmön keväthinta maalis–toukokuulle on julkaistu, ja se astuu voimaan 1. maaliskuuta. Kaukolämmön veroton keväthinta säilyy samalla tasolla kuin vuodentakainen keväthinta ja on 74,22 euroa megawattitunnilta (74,23 eur/MWh). Verollinen hinta on 93,15 euroa megawattitunnilta (2025: 93,16 eur).

Viking Glory täyttää neljä vuotta

Viking Glory on liikennöinyt Turun ja Tukhoman välillä jo neljän vuoden ajan.

Neljä vuotta täyttävä Viking Glory on palvellut jo lähes neljää miljoonaa matkustajaa ja auttanut nostamaan Viking Linen Turku–Tukholma-linjan ylivoimaiseksi ykköseksi.

Tallinkin Victoria I telakalle Naantaliin

Helsinki–Tallinna-reitin Victoria I:lle tehdään määräaikainen tekninen telakointi Turun korjaustelakalla Naantalissa 1.–14. maaliskuuta. Telakoinnin aikana laivan vedenalaiselle rungolle tehdään perusteellisia huoltotöitä, ja lisäksi laivaan rakennetaan uusi matkustajasisäänkäynti. Telakoinnin aikana Helsinki–Tallinna-reitillä liikennöivät päivittäin normaaliin tapaan pikalaivat MyStar ja Megastar.

Suomalaiset pitävät takapuskurissa roikkumista vakavana liikennerikkomuksena

Kuljettaja on vastuussa siitä, että ajaa tilanteeseen sopivaa nopeutta ja pitää tilanteen vaatimaa turvaväliä.

Voiko ketjukolariin joutumista välttää omalla toiminnallaan? Osa suomalaisista uskoo, ettei voi. Riittävän pitkä turvaväli edellä ajavaan antaa tehokkaasti toimintatilaa yllättävissä tilanteissa. Liikenneturva muistuttaa, että jokainen kuljettaja on vastuussa sekä valitsemastaan ajonopeudesta että turvavälistä.

Enemmistö taloyhtiöpäättäjistä kokee raitiotien hyödyt vähäisiksi

Turun kaupungin suunnittelema Satama–Varissuo-raitiotie jakaa taloyhtiöpäättäjien näkemyksiä. Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen laajan jäsenkyselyn perusteella valtaosa taloyhtiöiden edustajista ei kannata raitiotien rakentamista. Suhtautuminen on kriittistä myös Turun keskustan alueella. Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi antoi asiasta 25. helmikuuta lausunnon, joka perustuu kyselyn tuloksiin. Kyselyyn vastasi 689 henkilöä.

Volter Kilven tarina esitetään Naantalin pääkirjastossa

Red Nose Companysta tuttu Tuukka Vasama vie katsojat matkalle rakastetun kirjailijan sielunmaisemaan.

Näyttelijä Tuukka Vasama esittää kirjailija Volter Kilven tarinan Sanat varisevat helminä sydämelle Naantalin pääkirjastossa keskiviikkona 4. maaliskuuta kello 17.30.

Lapsi meinasi hukkua alikulkutunneliin Kaarinassa – poliisi epäilee rikosta

Viranomaiset saivat perjantaiaamuna tiedon veden varaan joutuneesta lapsesta Kaarinan Vyyryläisenmäessä. Onnettomuus tapahtui aamulla puoli kahdeksan jälkeen Vyyryläisenmäentien ja Kaarinantien risteyksessä olevassa alikulkutunnelissa, joka oli täyttynyt runsaalla vedellä.

Turun AMK kehittää asiantuntijasairaanhoitajan tehtävää Länsirannikolla

Asiantuntijasairaanhoitajien tehtäviä ja vastuita halutaan selventää uudessa hankkeessa, joka on käynnistynyt Turun AMK:ssa tammikuussa. Samalla pyrkimyksenä on luoda yhtenäisemmät toimintatavat Länsirannikon eri hyvinvointialueille.

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa sunnuntaina

Koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti.

Metsästyslain mukainen koirien kiinnipitoaika alkaa koko maassa sunnuntaina 1. maaliskuuta. Koirat tulee pitää kytkettyinä maaliskuun alusta elokuun 19. päivään asti. Kiinnipitoaika koskee taajamien ulkopuolisia alueita. Taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat kytkettyinä vuoden ympäri.

Tyks tukee yhdenvertaista hoitoa harvinaissairauksissa

Harvinaissairaudet ovat yksittäin harvinaisia, mutta yhdessä ne koskettavat Suomessa arviolta noin 300 000 ihmistä. Turun yliopistollisessa keskussairaalassa (Tyks) vahvistetaan yhdenvertaisia hoitopolkuja ja tuetaan ammattilaisia harvinaisten sairauksien tunnistamisessa ja hoidossa.

Raision kaupungintalon Galleriassa esillä käsityötaitoa nukkevaatenäyttelyssä

Raision kaupungintalon Galleriassa nähdään maaliskuun ajan paikallista käsityötä, kun esillä on Tatiana Myllärin vuosien varrella virkattuja ja kudottuja nukenvaatteita.

Raision kaupungintalon Galleriassa on esillä Tatiana Myllärin Nukkemaailman muotitalo -näyttely 3.–30. maaliskuuta. Mylläri on kutonut nukenvaatteita pienestä pitäen. Harrastuksessa on ollut myös pidempiä taukoja, mutta hän on palannut sen pariin aina uudelleen.

Finnveran myöntämä rahoitus kasvoi tuntuvasti Varsinais-Suomessa

Finnveran yhteenlaskettu rahoitus Satakunnan ja Varsinais-Suomen pk- ja midcap-yrityksille kasvoi 30 prosenttia viime vuonna edellisvuodesta, ja rahoitetuista toimialoista ykkösenä oli tuttuun tapaan teollisuus. Meriteollisuuden vetovoima näkyi pk- ja midcap-yritysten tilauskirjoissa, ja alihankintaverkostoon kuuluvat yritykset tarvitsivat rahoitusta toimituksiin ja tuotantoon.

YK:n väestörahasto UNFPA:n pääjohtaja tutustui suomalaisiin naisterveysinnovaatioihin Turussa

UNFPA:n pääjohtaja Diene Keita ja ministeri Ville Tavio.

Yhdistyneiden kansakuntien väestörahaston (UNFPA) pääjohtaja Diene Keita vieraili torstaina 26. helmikuuta Turussa. Vierailunsa aikana pääjohtaja Keita tapasi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps.) sekä tutustui suomalaiseen terveysteknologia- ja lääketeollisuusosaamiseen Women’s Health Hub Finland -verkoston kautta. Keita ja Tavio tutustuivat Bayerin Turun tuotantolaitokseen sekä biotiede- ja diagnostiikkayritys Revvityn toimintaan.

Lidl laajentaa myymälöiden aukioloaikoja Varsinais-Suomessa – ovet auki kello 7

Lidl on laajentanut myymälöiden aukioloja eri puolella Suomea. Maaliskuun alusta alkaen kaikki Varsinais-Suomen Lidlit avaavat arkisin ovensa jo kello 7. Osassa myymälöistä myös illan aukiolo pitenee.

Kirjailija ja opettaja Tommi Kinnunen Turun yliopiston vuoden alumni

Tommi Kinnunen.

Turun yliopisto on valinnut kirjailija ja äidinkielenopettaja Tommi Kinnusen vuoden alumniksi. Tunnustus julkistettiin yliopiston 106. vuosijuhlassa 26. helmikuuta. Valinnan teki Turun yliopiston rehtori Marjo Kaartinen .

Furuholm: Taksilakiesitys ei puutu taksien saatavuusongelmaan

Kansanedustaja, liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Timo Furuholm (vas.) kritisoi hallituksen taksilakiesitystä siitä, ettei siinä edes yritetä edistää taksien saatavuutta, vaikka hallitusohjelmassa saatavuuden parantaminen on kirjattu keskeiseksi tavoitteeksi. Furuholm nostaa esiin myös alustataksikuljettajien heikot työehdot.

Seurakuntayhtymä ponnisti 3,7 miljoonaa euroa plussalle

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viime vuoden talousarvioon oli budjetoitu 359 000 euron alijäämä. Seurakunnille annettiin kesäkuussa käyttöön siirtyneet määrärahat edelliseltä tilikaudelta, tämän jälkeen tilikauden alijäämäksi muutoksen jälkeen talousarvioon muodostui 767 000 euroa.

Vuosikymmen omavaraisena rukiin suhteen

Ruisleipäpäivää vietetään 28. helmikuuta jo kymmenettä kertaa. Vuonna 2017 suomalaiset äänestivät ruisleivän Suomen kansallisruoaksi ja perinteinen herkku sai oman juhlapäivän.

Näköislehti

Urheilu

Porali lopettaa peliuransa, Ignatov jatkaa

Sanna Porali.

TPS:n pitkäaikainen luottopelaaja ja kapteeni Sanna Porali on päättänyt lopettaa pelaajauransa – ainakin toistaiseksi.

Puolustaja Tarmo Reunanen loppukaudeksi vuokralle Sveitsin pääsarjaan

Tarmo Reunanen.

TPS:n puolustaja Tarmo Reunanen siirtyy loppukaudeksi vuokralle Sveitsin pääsarjaan. Reunanen ehti pelata tällä kaudella Turun Palloseuran paidassa 45 Liiga-ottelua (6+18=24), ja hän toimi joukkueen kapteenina. Reunasella on voimassa oleva sopimus TPS:n kanssa kaudelle 2026–27, joka sisältää pelaajan ulkomaanoption.

Åboraakkeli: Kumpi nousee viivan päälle?

Lentopallon miesten Mestaruusliigan runkosarjan kääntyessä loppusuoralleen Varsinais-Suomessa riittää mielenkiintoa molemmissa päissä sarjataulukkoa. Loimaalla Hurrikaani porskuttaa vakuuttavasti kohti runkosarjan voittoa. Loimaalla voidaan suunnata luottavaisin mielin kohti pudotuspelejä, joissa tavoitteena on kirkastaa viime kevään hopea kullaksi.

Alie Conteh vahvistamaan Interin hyökkäystä

Alie Conteh.

Inter ja norjalaisseura Strømsgodset ovat sopineet 21-vuotiaan Alie Contehin vuoden mittaisesta lainasiirrosta Turkuun. Interillä on Sierra Leonen maajoukkuehyökkääjään myös osto-optio.

Aatola sarjakolmosena Miamin avauksen jälkeen

Vilho Aatola.

USF Juniors -kausi käynnistyi Homestead-Miami Speedwayllä kolmen osakilpailun voimin. Suomalaiskuljettaja Vilho Aatola on avausviikonlopun jälkeen sarjassa kolmantena.

Puukkokatsomo: RaiFu mestaruutta puolustamaan

Senni Viren.

Naisten Futsal-liigan hallitseva mestari RaiFu on ollut kuluneella kaudella odotetun vahva. Kun runkosarjaa on jäljellä kolme kierrosta, raisiolaiset ovat tiukasti mukana runkosarjan voittokamppailussa.