Kuluttajien luottamus yhä alempana helmikuussa – odotukset inflaatiosta nousussa
Kuluttajien luottamus vajosi entistäkin matalammalle helmikuussa, kun arviot oman talouden nykytilasta ja myös odotukset sekä omasta että Suomen taloudesta vuoden kuluttua olivat hyvin huonot. Kuluttajahintojen arvioitiin nousseen ja nousevan jatkossa entistä nopeammin.
Kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli helmikuussa -10,5, kun se oli tammikuussa -8,7 ja viime vuoden helmikuussa -9,0. Tämä selviää kuluttajien luottamus -tilaston tiedoista.
Kuluttajat arvioivat helmikuussa, että kuluttajahinnat olisivat nousseet peräti 4,6 prosenttia edellisvuoden helmikuusta ja nousevat 4,0 prosenttia seuraavan vuoden aikana.
– Kuluttajilla oli jo ennestään näkemys inflaatiosta selkeästi yläkanttiin, kun verrataan arvioiden keskiarvoa viralliseen kuluttajahintaindeksin lukemaan. Tässä ei kuitenkaan ole kyse tietokilpailusta, vaan vastaajien itsensä kokemasta hintakehityksestä eri puolilla Suomea. Helmikuun nousseisiin arvioihin lienevät etupäässä vaikuttaneet sähkön ja polttoaineiden epätavallisen korkeat hinnat talven pakkaskauden aikana, arvioi Tilastokeskuksen yliaktuaari Pertti Kangassalo tiedotteessa.
Kuluttajista jopa 29 prosenttia arvioi helmikuussa, että heidän oman taloutensa tila kyselyhetkellä on huonompi kuin vuotta aiemmin. Edellisvuotista parempana tilannettaan piti vain 21 prosenttia vastaajista.
18 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Peräti 42 prosenttia puolestaan otaksui maamme talouden taantuvan.
Odotukset Suomen yleisestä työttömyyskehityksestä jatkuivat synkähköinä. Omalla kohdalla työttömyyden uhka koettiin viime kuukausien tapaan hyvin suureksi.
– Työttömyyden tai lomautuksen uhan kokemus on viime kuukausina ollut samoilla tasoilla kuin koronakriisin aikaan 2020. Samalla oman talouden tilaa pidetään huolestuttavana. Niinpä on ymmärrettävää, että rahankäyttö kulutukseen ei oikein houkuta eikä Suomen talous lähde kasvuun, Kangassalo sanoo.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















